Tämä kuvio on tullut minulle jo aivan liian tutuksi: ensin
ilahdun ja innostun saadessani (sen noin kerran vuodessa tulevan)
haastattelukutsun. Nyt ihmettelenkin, miten edes olen jaksanut vielä toivoa?
Joka ikinen kerta prosessi päättyy kerta
kerralta musertavammalta tuntuvaan pettymykseen! Tällä kertaa en jaksa enää
edes itkeä, koska minulle on ihan sama,
who cares, mitä väliä… Kun minulle ei ole paikkaa työelämässä, niin minulle
ei sitten ole paikkaa työelämässä!
Ilmoitinkin jo yhdessä aiemmassa postauksessani lopettavani
työnhaun (ainakin toistaiseksi) ja olisin sen jo tehnytkin, mutta sitten sain yllättäen ja pyytämättä, eli hakematta
mitään paikkaa, kutsun vuokrafirmaan haastatteluun (koska heillä oli minun
tietoni). Vuokrafirman edustaja sanoi soittaessaan minulle, ettei heille ollut
tullut juurikaan hakemuksia ko. paikkaan ja ajattelinkin, että jospa tällä kertaa olisi (ollut) minun vuoroni…
Haastattelussa kuitenkin kävi ilmi, että
asiakasfirmaan oli jo laitettu muiden hakijoiden tietoja. Niinhän siinä yleensä
käy, että jos yksikin toinen hakija on, niin minä en ole se, joka paikan saa.
He olivat lopulta haastatelleet asiakasfirmassa vain yhden vuokrafirman
tarjoamista kandidaateista ja tämä yksi oli sitten ilmeisesti sellainen työnantajan unelmien prinssi tai prinsessa
ettei muita tarvinnut enää haastatella.
Näin tämä on jo usean vuoden ajan mennyt: joko pääsen
asiakasfirmaan haastatteluun tai en edes sinne asti. Lopputulos on kuitenkin
aina se, että minä en saa työpaikkaa. (Kolme neljästä viime vuosina hakemastani
paikasta on ollut vuokrafirmojen kautta).
Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Seuraavaksi hakemaan palkatonta harjoittelupaikkaa, joista onkin kova kilpailu,
kun kolme muuta saman alan koulutusta on lähiseuduilla menossa… Tuleekohan siitä
karenssi, jos ei saa työssäoppimispaikkaa
ja joutuu sen vuoksi keskeyttämään typon?
Paha tähän on sanoa mitään lohduttavaa, paitsi että kohtalotoverinasi tiedän niin hyvin, miltä tuo tuntuu. Itsekin olen miettinyt, antaisinko jo periksi? Tuntuu niin turhauttavalta tarjota itseään kuin karkkia kerta toisensa jälkeen…mutta mitä ihmettä 40+ nainen tekee eläkeikään asti???
VastaaPoistaSiinäpä hyvä kysymys!
VastaaPoistaTäällä on yksi 29 vuotias nainen, joka on ollut viimeksi palkkatöissä vuonna 2007. Tässä välissä olen ollut reilu kaksi vuotta lapsen kanssa kotona ja opiskellut kaksi ammattia, koska työpaikkaa ei vaan irtoa - ei sitten mistään.. Viime työttömyysjaksolla (noin vuosi) hain reilu sataa työpaikkaa, otin yhteyttä vuokratyöfirmoihin sekä hain harjoittelupaikkaa - ja tulos oli kymmenen haastattelua, nolla työpaikkaa. Pelottaa ajatellakin, että jos tämä jo nyt alle kolmikymppisenä on näin toivotonta, miten jaksan tätä p´skaa vielä kolmekymmentä vuotta.
VastaaPoistaOnnea harjoittelupaikan hakuun. Itse juuri typon lopettaneena, tiedän miten vaikeaa se saattaa olla.
Kiitos sinulle onnentoivotuksesta harjoittelupaikan hakuun. Onnea tarvitaankin, koska ne viestit, mitä tähän mennessä olen tilanteesta saanut, eivät ole erityisen rohkaisevia: jotkut potentiaaliset harjoittelupaikat eivät ota lainkaan työssäoppijoita ja kilpailu vähistä paikoista kolmen tai neljän vastaavan koulutuksen kesken on erittäin kovaa.
VastaaPoista(Ilmeisesti koulutusalamme on jonkinlainen tämän hetken "muotikoulutus", jos näin voidaan sanoa.) Todella surkeaksi on tilanne mennyt, jos ei edes palkatonta harjoittelu-/ työssäoppimispaikkaa enää saa...
Toivotan anonyymille parempaa tulevaisuutta työnhaun suhteen!