perjantai 27. toukokuuta 2022

Työnantajan väärä asenne

Liian usein puhutaan työttömän (työnhakijan) väärästä asenteesta, mutta olen valitettavasti viimeistään nyt joutunut toteamaan työnantajan eli tarkemmin sanoen työnantajan edustajan (pomon tai kollegan) väärän asenteen. Olen toki todennut sen jo aiemmin työpaikkaa hakiessani, mutta nyt olen todennut sen töissä ollessani.

”Yritykset haluavat sellaisia työntekijöitä, jotka tarvitsevat mahdollisimman vähän koulutusta tai työhön perehdytystä.”

Kaikki työnantajat, oli sitten kyseessä julkinen tai yksityinen, haluavat valmiita työntekijöitä, jotka osaavat jo ”kaiken” valmiiksi.
 Kuulin seuraavan toteamuksen erään osa-aikatyötä tekevän kollegan suusta, kun valitin hänelle epäreiluksi kokemastani kohtelusta:

Kuulemma erästä toista kollegaa (sattumalta on kyseessä juuri se henkilö, joka kävi kantelemassa minusta pomolle) ei enää huvita perehdyttää ketään, kun hän on jo niin monta perehdyttänyt?! Ei siis huvita/kiinnosta/viitsi/jaksa tai ”ehdi”! Parasta on tietenkin pitää osaaminen vain itsellään. Siinäpä hänellä on oikein hyvä ja terve asenne!

Toinen työnantajan asenneongelma on perehdyttämishaluttomuuden lisäksi ennakkoluulot (pitkäaikais)työttömiä työnhakijoita kohtaan.

Blogistani aiemmin:

Lisäksi asenteissa on vikaa työnantajien puolella pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseen liittyen.

Kyllä pitäisi työnantajan katsoa peiliin silloin, kun työtön työnhakija hylätään heti työttömyyden perusteella, ja halutaan palkata vain työpaikanvaihtajia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti