Mielensäpahoittaja?

Jälleen on koittanut se hetki työpaikalla, kun joku asia tai tilaisuus ei ”kuulu” minulle. Näköjään se on aina jossain kohtaa väistämättä edessä? Olisihan minun pitänyt siihen jo tottua. Tällä kertaa ”Työpaikan väki” menee koulutukseen, johon minä en osallistu, koska en ilmeisesti sisälly koulutuspäivän budjettiin. Tämä ehkä vielä olisi ollut hyväksyttävissä, mutta viestin psykologinen lähestymistapa ei ollut oikein onnistunut, koska annettiin ymmärtää, että nimenomaan ”Työpaikan väki” menee koulutukseen enkä minä sisälly siihen väkeen, vaikka niin olin luullut. Viesti ei ollut muodossa: ”Työpaikan muu väki menee koulutukseen”, jolloin se olisi sisältänyt myös minut. Minulle kerrottiin, että menen toiselle osastolle työskentelemään sinä päivänä kun muut ovat poissa, koska töissä ei saa olla ainoana yksin paikalla. Ehkäpä olen vain turhasta mielenipahoittaja, mutta vastaavia tapauksia on ollut pätkittäisellä työurallani aivan liikaa.

Tällaisesta ilmiöstä on useita esimerkkejä aiemmista työpaikoistani: Viimeksi minulle eivät ”kuuluneet” pikkujoulut eikä sadan euron liikuntaseteli, joka olisi tullut erittäin tarpeeseen. Eräässä työpaikassa minua ei kutsuttu (mulkero)pomon kotiin, vaikka kaikki muut osastolta kutsuttiin. Toki olisin kohteliaasti kieltäytynyt kutsusta, mutta sitä kutsua ei koskaan kuulunut. Ollessani ns. ulkoistettuna insinöörin urallani, firman henkilökunnalle oli jaettu lahjoja, mutta minun pöydälläni ei ollut mitään.

”Johonkin se raja pitää vetää.” Erään tarinan mukaan brittihovista oli vastattu näin, kun Suomesta tiedusteltiin, miksei täältä oltu kutsuttu edustajaa hovin tilaisuuteen. (Aika erikoista, jos tosiaan oli tällaista kysytty, mutta tämä tapahtui joskus vuosikymmeniä sitten. ) Samalla tavalla minä kai voisin tiedustella ja saada saman vastauksen. Raja pitää vetää aina juuri minun kohdalleni…

Tosiaan minulla ei tässä tilanteessa ole vara valittaa, vaan siihen on tyytyminen, mitä annetaan. Toivoisin kuitenkin vielä joskus voivani olla oikeasti osa jotain työyhteisöä niin, että minulle kuuluvat kaikki samat koulutukset, tilaisuudet ym. mitkä muillekin. Ei ole mukavaa olla aina tavalla tai toisella työyhteisön ulkopuolinen (työssäoppijana, palkkatukityössä, projektityössä, määräaikaisessa työssä jne.). Toki minulle kuuluu nyt työpaikka ja palkka, joiden saaminen oli erittäin vaikeaa. (Tosin tämän työllistymisen alussa minulle ei kuulunut vielä edes palkka, koska ensin olin työkokeilussa.) Olen kiitollinen siitä, että saan olla töissä, vaikka mitään ekstraa siihen ei koskaan minun tapauksessani ”kuulu”.