Sama(i)stumispintaa

Työttömyysaiheisen kirjallisuuden lukeminen kiinnostaa minua aina, kun sellainen kirja sattuu osumaan kohdalle. Jännityskirjallisuutta aiheesta edustaa Pierre Lemaitren Petoksen hinta.

Kirjan päähenkilö on 57-vuotias Alain, joka on ollut neljä vuotta työttömänä. Työpaikattomuus on aina pohjimmiltaan jollain tavalla samankaltaista, ja ainakin katkeruus omasta tilanteesta on tässä kirjassa samaistuttava asia. Eroja työpaikattomien tilanteissa on iässä, sukupuolessa, koulutuksessa, työkokemuksessa ja alassa sekä työttömyyden kestossa ja siinä, millainen taloudellinen tilanne on esim. lainojen suhteen (paljonko lainaa on jäljellä vai onko lainat kenties jo maksettu pois). Kirjan päähenkilö on korviaan myöten veloissa.

Petoksen hinta on kuvaus epätoivosta ja nurkkaan ajetuksi tulemisesta, jolloin päähenkilöllä ns. kilahtaa. Alain luulee saavansa mahdollisuuden kunnolliseen työpaikkaan menestyttyään soveltuvuustesteissä. Kuitenkin myöhemmin paljastuu, että hänen testituloksensa olivat surkeat ja työpaikka on valmiiksi pedattu eräälle toiselle henkilölle. Lisäksi Alain on vain muodon vuoksi valittu ”jatkoon”, koska valitsijafirma haluaa näyttää asiakkaalleen, että myös vanhempi henkilö voisi läpäistä alkukarsinnat. Silloin valintaprosessi saadaan näyttämään siltä, ettei ketään syrjitä muodollisten seikkojen vuoksi. Kirja oli sujuvasti kirjoitettu, sopivasti erilainen kertomus työttömyydestä ja sen lieveilmiöistä. Juoni sisälsi myös pari yllätyskäännettä. Viidestä sadasta sivustaan huolimatta kirja on suhteellisen nopealukuinen. Kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa muodossa tai toisessa.

Lainaus toisesta blogista:

”Tämän petoksen liikkeellelähtö on verkkaista kolkuttelua pitkäaikaistyöttömyyden + kypsien kymmenten pelottavan yhdistelmän repivillä kiskoilla, yhdellä nykyajan polttavista ratkaisuaan huutavista kipupisteistä ja puhkaisemattomista mätäpaiseista.”

Oikein osuvasti todettu tuo ”pitkäaikaistyöttömyyden ja kypsien kymmenten yhdistelmän repivät kiskot”.

Sitaatteja kirjasta:

”Nimi: Alain Delambre. Kuusikymppinen mies, joka haki työtä. Hänen uransa, tarinansa, parhaat vuotensa. Uran loppuvaiheille osunut työttömyys, epäoikeudenmukaisuuden tunteet, vuodet hanttihommia tehden. Luisu helvettiin. Nöyryytys lasten edessä. Töihin pääsyn toivo, joka raukeaa kerta toisensa jälkeen. Epävarmuus tulevaisuudesta. Masennus.”

”…olen luopunut ajatuksesta saada koskaan töitä, mutten ole tästä huolimatta lakannut etsimästä niitä.”

Kerta toisensa jälkeen raukeava töihin pääsyn toivo on liiankin tuttu asia minulle ja varmasti monille muille (kaltaisilleni) työnhakijoille. Samoin kuin tuttua on luopuminen ajatuksesta saada koskaan työpaikkaa, mutta siitä huolimatta työpaikan haun jatkaminen.

Työpaikattomuus ja epä-alkuiset sanat kuuluvat saumattomasti yhteen: Työpaikattomuus sisältää hyvin paljon epäonnistumista, epätoivoa, epätietoisuutta, epävarmuutta, epäoikeudenmukaisuuden kokemista, epäilyttäviä(?) aukkoja CV:ssä…