Jännä juttu, että nyt kun olen vihdoinkin töissä, en saa tilaisuutta kertoa sitä juuri kenellekään. Kukaan ei ole tullut kysymään missä olen töissä/ olenko yleensä töissä tai sitten en ole ollut läsnä silloin kun toiset puhuvat töistään ja työpaikoistaan. Nyt minun ei enää tarvitsisi vajota maan alle häpeästä ja nöyryytyksestä eikä selitellä mitään tyyliin ”on ollut vähän hiljaista sillä rintamalla”. No, yksi jumppaohjaaja julisti suureen ääneen, kuinka hänellä on sijainen kahdella viimeisellä puistojumppakerralla, koska hänellä on silloin työasioita. Nyt minua ei ottanut tämä aivan niin paljon päähän kuin aiemmin, mutta silti ihmettelen, miksi työ piti taas mainita tässäkin yhteydessä? Saman olisi voinut kertoa mainitsematta työ-sanaa lainkaan. Itse en aio vieläkään alkaa työstä puhumista kaikissa mahdollisissa käänteissä, vaikka nyt onnellisesti töissä olenkin. Minulle ei ole koskaan tullut mieleen mainita töissä olemista jokaisessa keskustelussa.
Olen jälleen päässyt näkemään myös joidenkin vakituisessa,
itsestään selvänä pitämässään työssä olevien ikävän piirteen eli sen ettei
huvita kesäloman jälkeen tulla töihin vaan jäädään ”saikuttelemaan” (vihaan
sitä sanaa). Tämä ei tietenkään minulle mitenkään kuulu, mutta en voi olla
kiinnittämättä asiaan huomiota, kun itse olen täysin erilaisessa asemassa. Nallekarkit
eivät todellakaan mene tasan! Vaan mistäpä minä tiedän, vaikka olisin samanlainen
jos olisin saanut olla 30 vuotta jossain itsestään selvänä pitämässäni
työpaikassa? On todella kaksi eri asiaa saako
mennä töihin vai pitääkö mennä
töihin. Minun tapauksessani saan mennä
töihin.
Itse olen monesti jouluisin joutunut kärsimään työttömänä ruokapöydässä sukulaisten tenttaamisesta työtilanteestani.
VastaaPoistaOlisi tehnyt mieli räjähtää ja karjua, etteikö nyt edes saatana jouluisin olisi voinut unohtaa ne arkimurheet ja keskustella jostakin muusta sukua yhdistävästä asiasta?
Nyt kun olen töissä, niin silti ne samat kyselyt tulevat esille. No miten töissä? Oletko töissä? Oletko saanut töitä?
Eivät he tietenkään sitä sillä tavalla pahalla tarkoita, mutta eivät ymmärrä ettei kaikilla ole sitä itsestäänselvyytenä olevaa vakituista työpaikkaa.
Yleensä olen kääntänyt nämä keskustelut ovelasti vanhojen tätieni terveyshuoliin, jolloin olemme saaneet kuulla pitkiä ja vuolaita monologeja verenpaineista ja oliko se siskon kaiman Perttikin vielä elossa?
Toisaalta elämässä on pahempiakin asioita ja nämä tällaiset kannattaa vain huumorilla ottaa, eikä stressata niistä liikaa.
Mutta kyllä, töissä on mukavaa olla ja sain juuri eilen jatkosopimuksen ja rahan tuloa ei voi estää!
Töistä kyseleminen ei minua haittaa, jos satun sillä hetkellä olemaan töissä, mutta työpaikattomana sitä ei jaksa yhtään. Tervetuloa kyselemään nyt, missä kaikki kyselijät ovat? ;-)
PoistaMinusta utelu ylipäätään on ja on aina ollut epämiellyttävää, vaikka itse udeltava asia ei olisi itsellä huonosti. Jokainen tekee elääkseen jotain, miksi sitä pitää kaiken aikaa toitottaa muille. Mutta toki työttömänä töistä utelu on monin verroin hämmentävämpää.
VastaaPoistaYksityisasioista utelu on epäkohteliasta, mielestäni työpaikattomuuskin on jokaisen oma henkilökohtainen asia eikä se muille mitenkään kuulu.
Poista