Kantelupukki kaakattaa

Kuvittelin olevani töissä aikuisten naisten kanssa, mutta en sitten ollutkaan, eli kaikki eivät todellakaan ole aikuisen tasolla… Pyrin olemaan ennakkoluuloton tai ainakin antamaan tilaisuuden kaikille ihmisille työpaikalla, mutta eipä olisi kannattanut. Luulin erästä henkilöä mukavaksi, mutta hänpä osoittautuikin selkäänpuukottajaksi!

Tein töissäni pari melko mitätöntä (eli korjattavissa olevaa*) virhettä ja hän kävi valittamassa niistä minulle aivan kuin hänellä olisi henkilökohtaisesti jotain nimenomaan minua vastaan (tämä tapahtui viikko sitten perjantaina) ja minulle jäi ikävä fiilis. No, sittenpä (seuraavana tiistaina) pomo kutsui minut keskustelemaan kanssaan ko. asiasta, koska tämä kyseinen henkilö oli mennyt pomolle kantelemaan… Minusta aivan uskomattoman lapsellista ja typerää - ja nolompaa tälle kantelijalle kuin minulle. Minä tietenkin puolustin itseäni ja pomo tuntui ymmärtävän näkökantani sekä sen, että kaikille sattuu virheitä.

*Entinen kollegani paikasta, jossa aloitin nykyisen (ilmeisesti tällä tietoa lyhyeksi jäävän) ”urani” sanoi, ettei meidän työtehtävässä voi tehdä sellaista virhettä, joka ei olisi korjattavissa.

Minusta on kuulemma myös valitettu, koska ”en puhu mitään”. Jos valittaja oli tämä sama henkilö, niin miten olen sitten työasioissa hänelle kommunikoinut, käsimerkeilläkö? (Olen hänen kanssaan toki muutakin puhunut.) Jouduinko vain syntipukiksi ko. henkilön stressille ja mahdollisille muille ongelmille? En ole häntä vielä tuon tapauksen jälkeen tavannut eikä erityisemmin huvita enää jatkossa tavatakaan eikä tehdä yhteistyötä tällaisen henkilön kanssa.

Pitää tosin paikkansa, etten ole mikään kahvitaukojen pälpätyksellä piristäjä enkä puhu omista asioistani (vastaan toki, jos joku jotain haluaa tietää). En mene töihin seurustelemaan ja koen teennäiseksi sen, jos heti olisin kuin vanha tuttu minulle vieraiden ihmisten kanssa (jotka ovat tunteneet toisensa 20–30 vuotta). Koen myös hankalana sen, että samat ihmiset eivät ole paikalla vakituisesti, vaan väki vaihtuu eikä minulla ole töissä ketään luottohenkilöä, jolta aina kysyä neuvoa. Siitä huolimatta neuvojen kysyminen työasioissa ei tuota minulle ongelmia, vaikka olenkin introvertti enkä muuten työkavereiden kanssa pahemmin seurustele (ainakaan näiden nykyisten). 

Työllisen arkea, osa 2

Olen nyt ollut neljän vuoden työpaikattomuuden jälkeen töissä runsaat puolitoista vuotta, joten miltä minusta tuntuu (uutuudenviehätyksen jälkeen)? Tuntuu siltä, että aina on maanantai eikä palautumisaikaa ole tarpeeksi. Jälleen kadehdin muiden jatkuvia lomia, vaikka minulla toki on runsaasti viime vuodelta säästyneitä lomapäiviä, joita aion jatkossa pitää ainakin kaksi viikkoa.

Sijaistamani henkilö tuntuu olevan (pomon ja muiden mielestä) täydellinen ja korvaamaton, enkä minä ole oikein mitään - eikä minusta ole mitään hyötyä?

Newsflash: kukaan ei ole korvaamaton – ainakaan työntekijänä! Eläkkeelle hänkin on jäämässä ennemmin tai myöhemmin. Minä en halua elää eläkepäiviä odotellen; elämä on tässä ja nyt. Mitään takeita ei ole terveydestä eikä muustakaan jatkossa. Olisipa taloudellisesti mahdollista eläköityä viimeistään kuusikymppisenä, mutta toisaalta ei ole tietoa onko minulla töitä enää tämän kesän jälkeen (eli 56-vuotiaana). (Entisen) pitkäaikaistyöttömän pätkätyöläisen elämä on monimutkaista, koska toisaalta palkan saaminen on kivaa, mutta toisaalta vapauskin on kivaa, mutta ei rahattomana. (Kolmatta heinäkuuta peräkkäin en aio kuitenkaan työhön käyttää.)

Työviikot ovat maanantaista perjantaihin kovin rutiinimaisia ja odotettu viikonloppu on kuin silmänräpäys, joka hujahtaa aivan liian nopeasti ohi. Toisaalta voisin nyt itse olla se, joka on vuorotteluvapaalla sen sijaan, että olen vuorotteluvapaan sijaisena. JOS minulla olisi ollut yhtenäinen työura tähän asti, tässä iässä tarvitsisin jo jotain vaihtelua. Joka tapauksessa kaipaisin työn ja vapaa-ajan tasapainoa siten, että vapaa-aikaa olisi saman verran tai enemmän kuin työtä J. 

Mielensäpahoittaja täällä taas

On ehkä hyvä, etten aiemmin onnistunut saamaan yhtään vuorotteluvapaan sijaisuutta.  Nyt on nimittäin päässyt käymään niin, että minä en ole yhtään mitään tähän vuorotteluvapaalla olevan henkilöön verrattuna! Minusta ei ilmeisesti ole lähes mitään hyötyä töissä, koska tämä henkilö on (ollut) suorastaan korvaamaton.  Oikeasti kukaan ei ole korvaamaton, ja eläkkeelle jäänti on kuitenkin sillä ”korvaamattomallakin” edessä.

Ehkä olen vain turhasta mielenipahoittaja, mutta tällainen vertailu ja dissaaminen on todella epäreilua, varsinkin kun mainittu henkilö on ollut työssään 30 vuotta. Minun vikani tai ongelmani ei myöskään ole aliresursointi, sairauslomat (koronan vuoksi) tai muut jatkuvasti pyörivät lomat. Olen joutunut monella tapaa ikävään paikkaan ja asemaan, enkä olisi ottanut tätä työtä, jos olisin tiennyt tämän etukäteen.

Ihmettelen kovasti, eikö minusta todella ole mitään positiivista sanottavaa? Esimies töksäytti ns. palautteensa ilman mitään psykologista taitoa, kuten hampurilaistekniikkaa, jossa sanotaan ensin positiivista asiaa ja ikään kuin välissä negatiivinen asia ja sitten taas jotain positiivista. Onkohan vika vain ja ainoastaan minussa vai olisiko kuka tahansa ollut samanlainen pettymys?

Ensimmäistä kertaa minun tekisi mieleni jäädä saikuttelemaan tai jättää koko leikki kesken.  Minulla on lisäksi pelko persiissä siitä, etten saa tästä paikasta suosituksia enkä tämän jälkeen enää alalta muita töitä. Aiemmissa paikoissa ei kukaan valittanut eikä vertaillut mitään ja sain hyvää palautetta, mutta nyt kaikki on jotenkin kääntynyt päälaelleen.

Valittajat töissä

On suorastaan tragikoomista kuunnella töissä sellaisten henkilöiden valitusta, jotka pitävät työpaikkaansa itsestään selvänä ja ovat olleet siellä jopa muutaman vuosikymmenen. Esimerkkinä noin neljäkymppinen henkilö, joka on ollut samassa työssä jo 20 vuotta. Hän uhosi vaihtavansa työpaikkaa, kun saa vain niin vähän kuin 50 € ePassiin yms. valtavia epäkohtia.

No, minä voin kyllä erittäin mielelläni astua hänen paikalleen eläkeikääni asti ja olen oikein iloinen tuosta ePassin summasta, koska aikaisemmissa työpaikoissani en ole saanut juuri mitään etuja - tai sitten olen ollut työpaikattomana, jolloin ei todellakaan ole vastaavia bonuksia tarjolla! Nytkään en tiedä, olisinko tällä hetkellä missään töissä ilman tätä vuorotteluvapaan sijaisuutta.

Kun olen itse täysin eri lähtökohdista ja erilaisella taustalla työpaikassani (ja todella vaikeasti sinne päässeenä), en voi kuin ihmetellä kaikista asioista valittamista ja haihattelua työpaikan vaihdosta. Jään odottamaan mielenkiinnolla minne ko. henkilö vaihtaa… Kovin itsevarmoja tuntuvat nämä nk. milleniaalit olevan.

Koronapässi

Ehdin olla kokonaista kolme viikkoa uudessa työssäni, kun jo kysyttiin kaikilta työntekijöiltä koronapassit. Toisen rokotuksen olen ottanut vasta kaksi viikkoa sitten (työterveys antoi silloin kolmansia rokotuksia innokkaimmille). Ensimmäisen rokotuksen otin syyskuussa pitkän empimisen jälkeen ja toisen siis nyt tammikuussa - jälleen pitkän harkinnan jälkeen. Kolmas pitäisi sitten ottaa neljän kuukauden kuluttua, jos sitä edelleen ”suositellaan”. Halusin myös, että ensimmäisellä ja toisella rokotuksella on ainakin neljä kuukautta väliä eikä todellakaan vain kuutta viikkoa. Mielestäni jo tuo toinen rokote oli ns. boosteri enkä enempää ota, jos ei aivan pakko ole. Onneksi vielä toistaiseksi(?) kaksi rokotusta riittää koronapassin saamiseen.

Olisipa ollut kiintoisaa nähdä, miten minun vuorotteluvapaan sijaisuudelleni olisi käynyt pelkällä yhdellä rokotuksella eli ns. rokottamattomana! Toisaalta nyt on alettu puhua, ettei koronapassista olekaan mitään hyötyä, koska se ei estä tartuntojen leviämistä. Kuitenkin eduskunta päätti säätää hoitoalalle rokotevelvoitteen, joka koskee muitakin sidosryhmiä kuin varsinaista hoitohenkilökuntaa.

Kellarihumppaa

Vaikka olen edelleen samassa paikassa töissä kuin ennen, tosin eri yksikössä, on nyt erilaista kuin aiemmin. Ensinnäkin, minulla on (ensimmäistä kertaa) työvaatteet käytössä ja ne pitää mennä vaihtamaan rakennuksen kellarissa sijaitsevaan pukuhuoneeseen. Aiemmissa yksiköissä työskennellessäni minulla oli omat vaatteeni päällä ja silloin tuntuikin siltä kuin olisin aivan tavallisissa toimistotöissä. Aikaisemmat työtilat myös sijaitsivat enemmän toimistoa muistuttavissa nykyaikaisissa tiloissa ja nyt ollaan perinteisessä eli vanhanaikaisemmassa ympäristössä.

Toinen seikka on se, etten ole – ainakaan heti - tuntenut itseäni kovinkaan tervetulleeksi uuteen työympäristööni. On tosi rasittavaa, kun työkaverit (- ja tehtävät) vaihtuvat liian usein. Nyt olen neljännessä yksikössä alle puolentoista vuoden aikana ja jo kolmannessa alle puolen vuoden aikana. Tähän asti olen tavannut enimmäkseen mukavia ihmisiä ja viihtynyt töissä. Toivon, ettei asia muutu tässä uudessakaan työtehtävässä. Tärkeintä on, että lähimmät työkaverit ovat sellaisia, joiden kanssa työnteko sujuu, vaikka kemiat eivät aina kohtaisikaan. Nykyisessä paikassa ihmisiä tulee ja menee, joten jatkuvasti en työskentele samojen henkilöiden kanssa. Sellaisen vaikutelman olen ainakin saanut, että samassa tehtävässä saattaa olla hieman liikaakin väkeä. mutta en toisaalta tarkkaan tiedä kaikkien työnkuvaa.

Epävarmuus, ulkopuolisuus, väliaikaisuus…

Epävarmuus: Työttömänä on melko varmaa se, ettei enää työllisty tai jos työllistyy, se on erittäin vaikeaa. Pätkätyöläisenä on epätietoisuus töiden jatkosta, mutta toisaalta on tieto siitä, että työt ovat välillä katkolla. Tälläkin kertaa oli hilkulla, että jotain jatkoa sain.

Ulkopuolisuus: Kun työpätkät sijaitsevat eri yksiköissä ja vaihtuvat usein, ei ole koskaan aidosti joukossa mukana, vaikka yrittäisikin omalta osaltaan osallistua esim. aamukahville muiden mukana. Lopulta kuitenkin käy aina selväksi, ettei todellakaan ole osa vakiporukkaa. Tuntuu myös siltä, että on ”aina” lähdössä jostain paikasta ja menossa seuraavaan, kunnes ei enää ole seuraavaa paikkaa tarjolla…

Väliaikaisuus: ”Väliaikaista kaikki on vaan.”
Minun tapauksessani väliaikaista on työssäkäynti, koska vakipaikkaa en enää tule saamaan. Kilpailu on kovaksi havaittu ja mahdollisuuteni siinä menestymiseen eivät ole erityisen hyvät.

”Tämä vuosi, joitain suosi, enemmän…”

Varsinkin työttömyysvuosina on aivan aiheellisesti tuntunut siltä, että ”kaikilla muilla” on parempi menestys ja onni työnhaussa ja työhön valituksi tulemisessa. Samaa tuntemusta valitettavasti minulla on edelleen, koska vuosi 2021 ei suosinut minua ns. vakipaikan saamisessa - yrityksestä huolimatta.

Hyvää on kuitenkin se, että nyt on jo toinen vuodenvaihde, jolloin minulla on seuraavalle vuodelle töitä tiedossa (ainakin puoleksi vuodeksi).