Haenko neljää työpaikkaa kuukaudessa?

Jouduin ilmoittautumaan työttömäksi sen vuoksi, ettei jatkossa tulisi ongelmia asian suhteen työpaikattomuuden mahdollisesti pitkittyessä ja myös sen vuoksi, ettei minulla ole seuraavaa työsopimusta tiedossa. Siinä tapauksessa en todellakaan olisi ilmoittautunut kyykytettäväksi! Sain kuitenkin lomarahat sekä pitämättömät lomani rahana, joten muutamaan kuukauteen ei ole taloudellisia ongelmia, mutta sen jälkeen alkaa taas toimeentulo-ongelmia olla, jos en töitä enää jatkossa saa.

Lähes 2 viikkoa meni yhteydenottoa työvoimaviranomaiselta ”odottaessa”. Yhdeksäntenä arkipäivänä työnhakijaksi ilmoittautumiseni jälkeen sain tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, koska minulle soitetaan. Tämä tapahtuu kahdentenatoista arkipäivänä työnhakijaksi ilmoittautumisestani.

Aivan paras idea poliittisilta päättäjiltä neljän työpaikan pakkohakeminen ei ollut, koska työhön haluava henkilö joka tapauksessa hakee töitä, mutta toki niissä puitteissa missä se on järkevää. Hakeminen hakemisen vuoksi ei sitä ole eikä lisää työllisyyttä millään tavalla! On myös turha vedota ns. pohjoismaiseen työvoimapalvelumalliin, koska resursseja Suomessa ei samalla tavalla ole kuin muissa Pohjoismaissa.

Todellisuudesta vieraantuneet päättäjät kuvittelevat työttömyyden syyn olevan siinä, etteivät työttömät hae työpaikkoja. No, entäpäs jos ei ole tarjolla juurikaan sopivia paikkoja, joita hakea? Entä jos ei pääse koskaan työhaastatteluun, vaikka laittaisi kuinka paljon hakemuksia tahansa? Mitä jos joskus sattuu saamaan kutsun työhaastatteluun, mutta ei tule valituksi? Jne. jne. 

Kuin viimeistä päivää

Viimeisiä viedään perjantaina eli viimeiset työpäiväni tällä tietoa ovat kohta menneet. Tässä vaiheessa on aika sama, miten ahkerasti vielä töitä teen, koska jatkoa ei ole nykyisessä paikassa minulle tarjolla. Tulevaisuus on jälleen ”täynnä mahdollisuuksia”, sikäli kun se voi tämänikäisellä olla. Ei oikein hyvältä nyt näytä lähes kahden vuoden jälkeen - pitääkö minun taas kerran alkaa painajaismaiseen työnhakuun? Jälleen paluu työpaikattomaksi/ työttömäksi työnhakijaksi/ työpaikkaa vailla olevaksi…

Eipä sitten muuta kuin neljää työpaikkaa kuukaudessa hakemaan, vaan mistäpä niitä haettavia löytyy, kun tähänkin asti ovat realistiset haettavat työpaikat olleet hyvin harvassa?

Tänä kesänä minulle tuli jo 56 vuotta täyteen, eli numerot ovat siinä mielessä väärin päin, että jos ne olisivat 65, olisi virallinen eläkeikäni jo täynnä, mutta nyt siihen on vielä (enää?) 9 vuotta.

Työpäiviä jäljellä 1, työttömyys jatkuu parin vuoden jälkeen (toki muutamia työttömyyspäiviä oli eli se yksi pakollinen ennen vuorotteluvapaan alkua sekä pari päivää elokuussa 2021).

Toisaalta noin kahden vuoden aikana minulla on ollut vain 2 x 2 viikkoa lomaa, joten (kesä)tauko heinäkuussa tulee tarpeeseen, mutta sen jälkeen olisi elo- tai viimeistään syyskuussa syytä olla jo seuraava työsopimus tiedossa, mitä ei nyt valitettavasti ole.

Työntekijä ”tuli takaisin” eli palasi entiseen työpaikkaansa

 ”T*** tuli takaisin.”

Minulle jäi kovin elävästi mieleen 16 vuotta sitten kesällä 2006 (kylläpä aika kuluu nopeasti, olin tuolloin 40-vuotias) yhdestä moninaisista ns. työharjoittelupaikoistani käsite ”takaisin tulemisesta”. Takaisin tuleminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että ko. henkilö on lähtenyt ovet paukkuen (mutta ei polttaen siltoja takanaan) tuosta työpaikasta. Ennemmin tai myöhemmin hän on tullut häntä koipien välissä takaisin, kun ei ruoho ollutkaan vihreämpää aidan takana. Hänet on toki otettu avosylin vastaan entiseen työpaikkaansa riippumatta siitä, viihtyykö hän/ onko hän tyytyväinen siellä edelleenkään. Joillekin on annettu tuollainen mahdollisuus. 

Minä en ole saanut tilaisuutta palata yhteenkään aiemmista työpaikoistani, tosin en ole niistä vapaaehtoisesti lähtenyt, vaan jäänyt työpaikattomaksi määräaikaisuuden päätyttyä. Olisinko toisaalta halunnutkaan palata?

Nykyisessä työpaikassa eräs, joka on aina tyytymätön, uhoaa vaihtavansa yksityiselle puolelle, koska ”siellä on paremmat edut”. No, yksityisellä puolella ei ole pitkiä lomia, saikutteluetua eikä ”lapsi sairaana” -etua (samalla tavalla kuin julkisella puolella). Siellä on myös tulostavoitteet, joten taitaisi pupu tulla pöksyyn ja kipin kapin takaisin. Toki hän myös saisi tulla takaisin maailman tappiin asti, aina on työpaikka odottamassa!

Joku voi jopa palata kaksi kertaa samaan työpaikkaan ja mieluusti otetaan aina takaisin:

”Hän kertoo olevansa nyt kolmatta kertaa … palkkalistoilla, sillä hän on kahdesti käynyt työskentelemässä muualla.”

”Ymmärtääkseni siltä ensimmäiseltä kerralta minulla on edelleen hallussani firman ennätys siitä, kuka on irtisanoutunut, tehnyt töitä toisessa paikassa ja palannut nopeimmin takaisin. Tulin viidessä viikossa takaisin, ja siitäkin olin yhden viikon lomalla”,

aamulehti.fi/tyoelama

Viimeksi eilen kuulin lausahduksen: ”Kyllä tänne aina takaisin pääsee.” (Ok, hyvä sinulle!)

Työnantajan asemassa en ottaisi työntekijää kahta kertaa takaisin: jos kerran on lähtenyt, sitten on lähtenyt. Varmaankin tällaiset henkilöt ovat niitä korvaamattomia osaajia? Ainakaan heitä ei tarvitse perehdyttää työhönsä, koska tämä perehdyttämisen tarve tuntuu olevan jonkinlainen kynnyskysymys nykyisessä työpaikassani. Halutessa perehdyttämiselle kyllä löytyisi aikaa, mutta sitä halua ei näemmä ole?

Tunnelmia jatkoa ajatellen

Olen huono työttömänä olemisessa, koska en sopeutunut työttömäksi edes yli kuudessa (2009–15) + neljässä vuodessa (2016–20). En mitenkään haluaisi enää tämän jälkeen olla työtön! 2000-luvulla olen ollut kokonaista 5 vuotta työelämässä, mikä on minulle jo ”saavutus” sinänsä. Minä en ole vältellyt työelämää, mutta työnantajat ja rekrytoijat ovat sitäkin enemmän vältelleet palkkaamistani. 

Nykyisessä työssäni on sellainen tilanne, että siellä kovasti kaivataan henkilöä, joka osaa tehdä ”kaikkea”, eli on ollut siellä vähintään 20 vuotta töissä. Tätä ”kaikkea” ei ole minulle edes vaivauduttu (ehditty/viitsitty/haluttu) opetta(m)aa(n) ja nyt sinne on tulossa hakuun salaperäinen kaiken valmiiksi osaaja - ja se en (useista syistä) ole minä. (Onnea toki heille sellaisen löytämiseen.) Näiden hieman alle kahden vuoden aikana olen tähän mennessä kuitenkin samasta organisaatiosta onnistunut jotenkin keplottelemaan seuraavan työpätkän itselleni.

Lomailin äskettäin parisen viikkoa ja nyt on työpäiviä työsopimuksen mukaan jäljellä enää 14, mutta työtä ja ennen kaikkea palkkaa tarvitsen jatkossakin. Mahtaako kesäkuu olla viimeinen työkuukauteni ennen eläkettä? Viimeisiäkö viedään työelämässä? On erittäin raskasta jälleen erittäin suurella vaivalla saatujen toisiaan seuraavien työpätkien jälkeen jäädä ilman työpaikkaa! 56-vuotiaana saa jo lopunkin toivon työllistymisestään heittää, kun se on tähän mennessäkin ollut niin uskomattoman vaikeaa.  

Työnantajan väärä asenne

Liian usein puhutaan työttömän (työnhakijan) väärästä asenteesta, mutta olen valitettavasti viimeistään nyt joutunut toteamaan työnantajan eli tarkemmin sanoen työnantajan edustajan (pomon tai kollegan) väärän asenteen. Olen toki todennut sen jo aiemmin työpaikkaa hakiessani, mutta nyt olen todennut sen töissä ollessani.

”Yritykset haluavat sellaisia työntekijöitä, jotka tarvitsevat mahdollisimman vähän koulutusta tai työhön perehdytystä.”

Kaikki työnantajat, oli sitten kyseessä julkinen tai yksityinen, haluavat valmiita työntekijöitä, jotka osaavat jo ”kaiken” valmiiksi. Kuulin seuraavan toteamuksen erään osa-aikatyötä tekevän kollegan suusta, kun valitin hänelle epäreiluksi kokemastani kohtelusta:

Kuulemma erästä toista kollegaa (sattumalta on kyseessä juuri se henkilö, joka kävi kantelemassa minusta pomolle) ei enää huvita perehdyttää ketään, kun hän on jo niin monta perehdyttänyt?! Ei siis huvita/kiinnosta/viitsi/jaksa tai ”ehdi”! Parasta on tietenkin pitää osaaminen vain itsellään. Siinäpä hänellä on oikein hyvä ja terve asenne!

Toinen työnantajan asenneongelma on perehdyttämishaluttomuuden lisäksi ennakkoluulot (pitkäaikais)työttömiä työnhakijoita kohtaan.

Blogistani aiemmin:

Lisäksi asenteissa on vikaa työnantajien puolella pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseen liittyen.

Kyllä pitäisi työnantajan katsoa peiliin silloin, kun työtön työnhakija hylätään heti työttömyyden perusteella, ja halutaan palkata vain työpaikanvaihtajia.

Joskus vain on liian myöhäistä

 Nyt on se hetki, kun on liian myöhäistä monen asian suhteen. Sanonta ”koskaan ei ole liian myöhäistä” ei tosiaankaan pidä paikkaansa.

Työelämän ja työllisyyden kannalta asiaa katsoessa on hyvinkin myöhäistä saada yhtenäinen noin 30 vuoden työura (samassa työyhteisössä).  Mitä vakituiseen/ toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen tulee, on myös sellainen liian myöhäistä saada, hädin tuskin tulen saamaan enää edes määräaikaisia töitä.

Eipä tässä elämässä voi vaatia mitään nallekarkkien tasajakoa, että näillä on sitten mentävä - kovasta yrittämisestä huolimatta. Kolme kertaa (2000, 2009 ja 2016) olen jäänyt ilman työpaikkaa kestoltaan vaihtelevien työsuhteiden jälkeen ja kolmesti (2006, 2015 ja 2020) olen onnistunut pääsemään takaisin töihin vuosia kestävien ponnistelujen jälkeen. Pisin työsuhteeni yhdessä paikassa on ollut 9 vuotta - eikä sekään ollut saman työnantajan palveluksessa (työpiste ja työtehtävät kuitenkin olivat suunnilleen samat). Työsuhteeni ovat monesti koostuneet usean pätkän yhdistelmästä ja kun lasken samassa paikassa vietetyt pätkät yhteen, lyhyimmäksi pätkäksi tulee yhteensä 10 kuukautta. Ilman yhteenlaskemista lyhyin työjakso olisi vain viisi viikkoa. Revipä näistä sitten yhteenkuuluvuutta työ”kaverien” kanssa!

Nykyisessä työpaikassa kahvitauoilla tykätään kovasti puhua henkilöistä, joita en tunne ja suunnitella juhlia, joihin minua ei ole kutsuttu. Vaikka olisin kuinka ulospäin suuntautunut ja suosittu/rakastettava ihminen (mitä selvästikään en ole), on minun mahdotonta (eli liian myöhäistä) muuttua 20 vuotta tuossa työyhteisössä olleeksi henkilöksi.

Epäterveen työyhteisön merkkejä

•  kaikki eivät ole tervetulleita sinne
• huono johtaminen
• töidenjaon epätasaisuus
• runsaat poissaolot
• kuppikunnat
• yliolkainen suhtautuminen joihinkin henkilöihin/ johonkin henkilöön
• jatkuva valitus
• oman erinomaisuuden korostaminen (muiden kustannuksella)
• tarvitsee yhteisen ”vihollisen”, jota käyttää syntipukkina, kun itsellä on paha olla
• kehutaan nimeltä mainiten henkilöitä, jotka eivät tällä hetkellä/enää ole siellä (eikö tule mieleen, miksi eivät ole?)