”On tässä kestämistä”

Sanoin tänä aamuna, että: ”On tässä kestämistä.” Ei oikein olisi huvittanut nousta sängystä jälleen yhteen hyödyttömään, työttömään ja palkattomaan viikkoon. Mieheni ihmetteli, mistä NYT on kyse (onhan tätä samaa jatkunut jo kohta 11 vuotta - palkkatukityötä ja sitä seurannutta lyhyttä projektityötä lukuun ottamatta). Työpaikattomuudessa on aina vain ja yhä edelleen paljon kestämistä ja jaksamista! No mutta, ”kyllähän tekemistä aina keksii.” Valitettavasti ei keksi tai siihen samaan tekemiseen kyllästyy, kun haluaisi tehdä jotain sellaista, josta maksettaisiin palkkaa. Olen sitä mieltä, että moni työnantaja on minun kohdallani menettänyt hyvän työntekijän jättäessään minut palkkaamatta, mutta minä olen ikävä kyllä, menettänyt enemmän työpaikattomuuteni jatkuessa loputtomiin.

Monenlaista kestämistä ja jaksamista vaativaa on toki ollut vuosien varrella muillakin elämänalueilla, mutta jotenkin työpaikattomuus on kauaskantoisin ja aivan omaa luokkaansa vaikuttavuudessaan arkeen, toimeentuloon ja siihen, joutuuko häpeämään itseään ja työpaikattomuuttaan. Muita elämän vastoinkäymisiä ei tarvitse hävetä. Työttömyys on suuri häpeä, koska työttömässä on pakko olla jotain ”vikaa”, koska hän ei ”kelpaa” minnekään töihin. Tätä asiaa on turha kaunistella, koska se ei auta eikä poista häpeää ja huonommuuden tunnetta.

”Häpeän kuuluisi olla ohimenevä tunne. Häpeän tunteminen siitä, kun meille tapahtuu jotain pahaa (kuten työttömäksi jääminen), on hyvin vahingollista. Sellaisessa tapauksessa ei ole aiheellista tuntea häpeää. Ihminen saattaa uskoa, että hänessä on jotain vikaa menettäessään työpaikkansa. Siitä todisteena on se, ettei hän enää ansaitse palkkaa. Työttömyys vahvistaa huonommuuden tunteita. On tärkeää tunnistaa, että tunteet ovat ohimeneviä. Ne saattavat tuntua raskailta ja synkiltä. Takerrumme tunteisiimme ja silloin ne kestävät kauemmin eivätkä mene ohi luonnollisella tavalla niin kuin niiden pitäisi.”

Lähde: workingnation.com/dealing-shame-unemployment

Työttömyyden häpeä on jokseenkin pysyvä tunne, vaikka sitä ei tietenkään tunne koko ajan. Toisinaan häpeää tuntee vastaavasti sitäkin enemmän, esimerkiksi sellaisessa seurassa, jossa kaikki muut ovat työllisiä ja ovat aina olleet. Mitäpä siinä muuta voi kuin tuntea alemmuutta ja huonommuutta? Huonommuudesta on osoituksena työpaikattomuus sekä työhön kelpaamattomuus.