Minkä
kumman takia harrastuksissa ei voida olla puhumatta töistä? Olen tätä asiaa
ennenkin ihmetellyt. Harrastamaan kun mennään nimenomaan työn (ja minun
tapauksessani työttömyyden) vastapainoksi. Viimeksi maanantaina laskin jopa
kuuden eri henkilön ennen jumppatunnin alkua mainitsevan jotain työstään. Itselläni
ei ole siihen asiaan mitään sanottavaa, vaan minua jatkuva töistä jauhaminen
satuttaa syvältä. Joudun miettimään, miksi noilla toisilla on työpaikka ja
minulla ei ole? Miksi minä en kelpaa? Pitäisi toki tietää näiden aina työstään
puhuvien ala, koulutus, työkokemus
vuosissa ja työpaikka voidakseen verrata omia ”mahdollisuuksiaan” samaan.
Työn
sankaruuden ja harrastukset voisi tosiaankin pitää erillään! En halua jäädä
kotiin ”makaamaan sohvalla” sen takia, että kaikki muut ovat töissä eivätkä
koskaan lakkaa korostamasta sitä, enkä minä haluaisi joka kerta liikuntaharrastuksen yhteydessä joutua töistä
puhumista kuuntelemaan. Eihän ihminen tosiaan ole yhtään mitään ilman
työpaikkaa, joten sitä seikkaa, että on töissä, kannattaa joka käänteessä tuoda
esiin. Torstaina jälleen yhdessä jumpassa käytyäni luulin jo, ettei sillä kertaa
kukaan puhuisi mitään töistään, mutta viime tipassa jumppatunnin jälkeen joku
onnistui mainitsemaan sen päivän työajan pidennyksensä…
Ei ne ihmiset sitä ilkeyttään tee. Sinulla nyt vain työttömänä menee se työstä puhuminen tunteisiin.
VastaaPoistaItse olen ollut vaihto-oppilaana ja töissä Amerikassa (New York) ja siellä oli ihan luonnollista jopa liikennevaloissa kadulla keskustella viereisen henkilön kanssa ja "heittää läppää" vaikeistakin asioista.
Suomessa saa hullun maineen jos menet ulisemaan ventovieraalle vaikkapa kirjastossa työttömyydestäsi.
Toivoisin meille suomalaisille enemmän avointa solidaarisuutta.
Suuri työttömyys on koko kansan häpeä!
Noinhan se taitaa olla, koska ei monellekaan varmasti tule mieleen, että puolituttujen harrastuskaverien joukossa saattaa olla työttömiä. Olisi siis oikein hyvä, jos pidettäisiin työ ja harrastukset erillään.
PoistaMinä en koskaan missään paikassa "ulise" työpaikattomuudestani, vaan mieluiten vaikenen siitä asiasta.
Työttömiä kohtaan kaivattaisiin todellakin solidaarisuutta ja ymmärrystä surkeasta työtilanteesta eikä oletusta siitä, että kaikille riittää työpaikkoja.
Minuakin monesti ärsyttänyt! Luulisi että ne "työn raskaan raatajatkin"kaipaisivat edes hetken vapaata työhuolistaan nimenomaan vaikka harrastuksen parissa vaikka, mutta ei kai sitten...Ja ohjaajakin meillä usein hokee, miten nyt taas on poissaolijoita työn takia, lomat kulkee töiden/opsikelijoiden mukaan jne.Ärsyttää ja masentaa,ja ulkopuolisuus vai nkorostuu sielläkin, kun ei saa itse ikinä olla se (p**kan)tärkeä uratykki/kiireinen menestyjä:/ Suomessa työ=ihmisarvo ja kaiken mittari ja aina puhutaan lähinä töistä, just vapaa-ajallakin ja korostetaan miten tärkeitä ja kiireisiä ollaankaan sen avulla (olevinaan), surullista.
VastaaPoistaOlen samoilla linjoilla kanssasi tässä asiassa. Todellakin työ on aina ja kaikkialla keskeinen puheenaihe.
PoistaMinua ei yhtään, jostain syystä, häiritse toisten jutustelu työpaikoistaan esim. liikuntasaleilla, vaikka ns. pitkäaikaistyötön olenkin. Kaikki ystäväni ovat työllisiä ja tavatessamme hekin puhuvat töistään ja minua jopa kiinnostaa kysellä heiltä miten töissä menee.
VastaaPoistaHienoa, ihailen suhtautumistasi! Itse en pysty samaan.
PoistaSamankaltainen asia on siviiliasioista puhuminen työpaikalla.
VastaaPoistaTyyppi, joka on äärimmäisen kiinnostunut muiden henkilökohtaisista ja kotiasioista ja yrittää udella niitä jopa suoraan kysymällä on minusta vastenmielinen. Pysyn näistä etäällä. Eikä voisi vähempää kiinnostaa, kenen takalistoa on viikonloppuna jossain huvipaikassa kourittu.
Tuo on varmasti hyvinkin työpaikkakohtaista ja riippuu myös työntekijöiden iästä (ainakin nämä biletysjutut).
PoistaEtätyössä ei ole tuotakaan ongelmaa, jos vain on mahdollista työskennellä etänä näinä pandemian aikoina.