Tunsinpa
oloni huijatuksi erään työpaikkahaun yhteydessä! En luonnollisesti - jo
liian monta kertaa pettyneenä - odottanut tälläkään hakukerralla oikeastaan
yhtään mitään, mutta silti tällainen toiminta v**uttaa… Valintapäätöksessä
kerrotaan, että: ”Tehtävään haki
määräajassa 91 henkilöä, joista 88 täytti kelpoisuusvaatimukset. Haastatteluun
kutsuttiin 3 henkilöä. Kun otetaan
huomioon koulutustausta ja aiempi
kokemus vastaavanlaisista tehtävistä sekä haastattelussa saatu vaikutelma,
hakijoista merkonomi X X on
tehtävään soveltuvin.”
Hieman
googlettamalla selviää, että ko. henkilö on ollut tehtävässä jo viime elokuusta
alkaen.
On ikävää, että ne
vähätkin työpaikat mitä näyttää olevan tarjolla eivät ole oikeasti olemassa! Tässäkin
tapauksessa 90 hakijaa näki turhaan vaivaa.
Tarjolla olevista työpaikoista suurin osa on nollatuntitöitä, provisiopalkattuja,
vuokratöitä jne., mutta kaikki lasketaan kuitenkin ”avoimien” työpaikkojen
määrään. Oikeata avoimien työpaikkojen lukumäärää ei tiedä kukaan varmuudella,
kuten ei myöskään työllisyysastetta, koska se on jatkuvasti muuttuva. Ainoa
jokseenkin luotettava mittari olisi kokoaikaisten (vakituisten tai
määräaikaisten) työpaikkojen määrä.
Työpaikkahakemusteni
tulokset viime aikoina: 7 hakemusta,
4 syvää hiljaisuutta, 2 ”valintanne ei
tällä kertaa kohdistunut” minuun –
ilmoitusta ja 1 ennakkotehtävän tekeminen.
En nyt oikein ymmärrä, miksi työnantaja vaivautuu tuollaiseen rekrytointirumbaan jos kerran työtehtävää jo hoitaa siihen hyvin soveltuva henkilö? Ja täytyyhän sen olla tämän kyseisen henkilönkin kannalta ahdistavaa.
VastaaPoistaTyönantajat pitävät työnhakijoita aivan karjana ja pelinappuloina.
Kyseessä lienee julkishallinnollinen työtehtävä, joka on laitettava julkiseen hakuun, vaikka tehtävänhoitaja onkin jo tiedossa.
PoistaKäytännössä määräaikaisen tehtävän jatkaminen.
Juuri näin se on kuten arvelet. Tuo on aivan älytön kuvio, josta aiheutuu monille ylimääräistä vaivaa sekä turhan toivon elättelemistä.
PoistaSuorastaan kustiin silmään. Työnantaja pitää ilmeisesti työnhakijoita idiootteina jotka eivät osaa googlettaa. Reilua olisi ollut ilmoittaa että tehtävään valittiin jo kyseistä tehtävää tälläkin hetkellä hoitava henkilö x. Et ilmeisesti kuitenkaan ollut noiden haastateltujen 3 joukossa vai?
VastaaPoistaEn todellakaan ollut (ja toisaalta myös onneksi) noiden muodon vuoksi haastatteluun kutsuttujen joukossa. Hämmästykseni olisi ollut suuri, jos olisin kutsun saanut! Olisin siitä toki iloinnut, kun en vielä tiennyt mistä lopulta on kyse.
PoistaHuvitti tuo valintapäätöksen "haastattelussa saatu vaikutelma" -kohta. Tuohan on voinut valitun henkilön kohdalla tarkoittaa käytännössä vaikka pikkujouluissa saunan lauteilla pomon kanssa tuhannen kännissä tehtyä suullista sopimusta, että henkilö saa jatkaa tehtävässään. En usko, että kyseisen henkilön kanssa on edes käyty mitään virallista työhaastattelua määräaikaisen työsuhteen jatkamista koskien.
VastaaPoistaEiköhän se haastattelu ole käyty jo ennen ensimmäistä määräaikaisuutta.
PoistaTosin muodollisesti pätevä työntekijä on kyllä voinut pomolle näyttää suulliset taitonsa saunan lauteilla... :D
Kyseisessä organisaatiossa taidetaan työpaikat jakaa pitkälti suhteilla. Ei toki ole ainoa sellainen!
PoistaTyönhakemisesta tulikin mieleeni tämä:
VastaaPoistahttp://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/ajankohtaista/2019-12-16-01/index.html
"TE-palvelujen Oma asiointi -palvelua on uudistettu. Työnantajat voivat ilmoittaa Yrityksen ja työnantajan palvelussa avoimet palkkatukityöpaikat, ja työnhakijat, joiden työllistymissuunnitelmassa on palkkatuesta sovittu, voivat selailla niitä Henkilöasiakkaan palvelussa."
Tuohan on hyvä uudistus, koska aikaisemminhan avoimia palkkatukipaikkoja on piiloteltu ns. "tiskin alla", eikä niitä ole päässyt kotona rauhassa mistään selaamaan. Toivottavasti myös kuntien avoimet palkkatukipaikat ilmoitetaan tuonne.
Tämä vaikuttaa lupaavalta! Saa nähdä paljonko palkkatukipaikkoja tuonne ilmaantuu.
PoistaPitääkö noita paikkoja selatakseen olla aina kirjautuneena molin sivuille? Itselläni ei taida vielä olla palkkatukioikeutta ainakaan kunnalla. Tästä voisit tehdä myöhemmin blogikirjoituksen jos pääset noita selamaan. Miten homma toimii ja onko sinne oikeasti imoitettu mitään.
PoistaItse en ainakaan vielä löydä mitään valikkoa avoimista palkkatukipaikoista Oma asiointi -palvelun tiedoistani, vaikka työllistymissuunnitelmassani on kyllä maininta palkkatuella työllistämisestä.
PoistaSiellä Oma asiointi -palvelussa kannattaa työttömän muutenkin vierailla päivittäin mahdollisten työtarjousten yms. varalta, koska hitaan kirjepostin varaan niitä ei voi jättää karenssivaaran vuoksi.
Tosin monestihan nämä "tarjoukset" ovat aivan järjettömiä ja esimerkiksi vaikkapa ajokortitonta käsketään hakemaan autolähetin paikkaa. Näihin on kuitenkin työttömän reagoitava ja itse ainakin olen aivan suoraan kertonut hulluimpien työtarjousten hakemuksissani, että haen kyseistä paikkaa TE-toimiston käskystä ja ettei minulla ole työtehtävän vaatimaa koulutusta tai kokemusta jne. Mielestäni näin kannattaa toimia, että antaa työnantajalle järjissään olevan kuvan itsestään jos työnantajalla olisikin tarjota jotakin muuta itselle sopivaa työtä.
Minullakaan ei vielä näkynyt te-toimiston omilla sivuilla palkkatukipaikkoja, mutta ehkä se homma alkaa pikkuhiljaa pyörimään ja vähitellen niitä paikkoja sinne ilmaantuu. Minulla on käytössä OmaPosti.fi -palvelu, jonne tulee tärkeät te-toimiston postit, joihin siis on pakko reagoida esim. juuri nuo "työtarjoukset". Te-toimiston omilla sivuilla en nyt kovin usein käy, ellei ole sinne vartavasten asiaa. Etanapostiin ei todellakaan kannata luottaa, kirjeet tulee miten tulee ainakin viikko on minulla kestänyt.
PoistaEn löytänyt myöskään minä mitään palkkatukipaikkoja, mutta ehkä ne ovat vasta tulossa sinne?
PoistaEiköhän tuo ole niin alkuvaiheessa että mitään ryntäystä sinne ei ole jos nyt koskaan tulee olemaankaan. Itse kirjaudun omille sivuille tasan silloin kun pitää ilmoittaa tehdyistä tehtävistä. Työtarjousten kuuluu tulla postitse ja ajallaan enkä sen takia käy omilla sivuilla koskaan.
PoistaOlen itse "päässyt" haastatteluun tuommoisessa tilanteessa. Viisi ihmistä huoneessa, joista yksi kertoi, millainen työpaikka oli kyseessä ja sen jälkeen tiedusteli, oliko itselläni jotain kysyttävää. Yhtään kysymystä minulle ei ollut esittää, jolloin tajusin tilanteen...
VastaaPoistaEttä kehtaavat! Vieläpä viiden henkilön työaikaa tuhlataan tuollaiseen teatteriin! Olisivat edes muodon vuoksi esittäneet kysymyksiä.
Poista