(Otsikon
perusteella saattaa erehtyä luulemaan, että tienaisin jotain blogillani, mutta
en tod. tienaa tällä senttiäkään!)
Edellisessä
blogikirjoituksessani kerroin ilmoittautuneeni mukaan yksityisten toimijoiden
tarjoamaan työttömille tarkoitettuun palveluun, jonka infotilaisuudessa kävin
eilen. Saattaa olla, että - kuten
ennenkin - tarjolla on enemmän omakehua ja lupauksia kuin konkreettisia
tuloksia, mutta ei ko. palvelu ensi näkemältä ainakaan huonolta vaikuta. Onpahan
edes jotain uutta tekemistä ryhmävalmennuksen ja tehtävien muodossa. Paljon lupaa, mutta vähän antaa?
Mitä
tulee tuohon tienaamiseen, sain ilokseni kuulla, että palveluun osallistuminen
täyttää aktiivimallin ehdot. Lähes kahden vuoden jälkeen ennen
aktiivimallileikkurin (mahdollista) poistumista (en usko ennen kuin näen) säästyn
ensimmäistä kertaa aktiivimallivähennykseltä. Toinen tapa ”tienata tällä” on
yhdeksän euron korvaus, jonka saan ryhmävalmennuspäiviltä. Tässähän suorastaan
”rikastuu” aiempaan verrattuna… Matkakustannuksia bussimatkoista tulee neljän
euron verran päivää kohti, joten viisi euroa jää ”yli”, jos ei
lounaskustannuksia lasketa. Toisaalta lounasta pitää joka tapauksessa syödä
päivittäin, ja pyrin aina tekemään lounasruokani mahdollisimman halvalla.
Säästöä on pienikin säästö ja rahaa on pienikin raha. Näillä on mentävä, kun ei
muutakaan ole tarjolla.
Palvelu, jota oikeasti
tarvitsen, on työllistyminen jonnekin saadakseni (lisää) työkokemusta ja
tietenkin palkkaa.
Yksinkertaisesti sanottuna tarvitsen (palkkatuki)työpaikan jonkun kontakteilla
tai verkostoilla, koska itselläni ei sellaisia ole. Tällaista palvelua ei
kuitenkaan valitettavasti ole olemassa - ellei tämä sellaiseksi osoittaudu.
No kyllähän tuo vaikuttaa aikamoiselta "tekohengitykseltä", mutta mikäpäs siinä jos siitä vielä saa sen verottoman kulukorvauksen ja samalla pääsee sieltä pirtistä ihmisten ilmoille?
VastaaPoistaNiitä suhteita on työpaikattomana vaikeaa rakentaa. Itse työskentelen kausityöntekijänä käsillä tehtävällä alalla ja jatkuvasti tulee työkeikkakutsuja työporukan ja sählytiimin sisällä, kun on juurikin niitä suhteita sieltä töistä ja harrastuksista.
Vaikutat kuitenkin todella fiksulta ihmiseltä hyvän blogisi perusteella ja työnantajan roolissa palkkaisin sinut heti!
Pidän sinussa erityisesti hyvää kielenkäyttöäsi ja virheetöntä kirjoittamistasi hienona asiana, kun itse harrastan vapaa-ajallani luovaa kirjoittamista ja kehitteillä on romaani kausitöissä kokemistani hauskoista jutuista.
Blogisi on tosiaan erittäin mielenkiintoinen ja jotenkin myötäelän sinun kanssasi työpaikattomuudesta, koska olen itse entinen pitkäaikaistyötön ja tiedän täsmälleen mitä se toivottomuus ja rahattomuus on!
Vakilukijaltasi kaikkea hyvää jatkoon sinulle!
Kiitos kannustavasta palautteestasi.
PoistaTekohengitystä varmaankin, mutta eipä tässä valtavasti muitakaan vaihtoehtoja ole ollut tarjolla.
Hyvä kielenkäyttö ja virheettömyyteen pyrkivä kirjoittaminen ovat minulle suorastaan sydämenasioita!
Minäkin toivoisin jonakin päivänä olevani nimenomaan entinen pitkäaikaistyötön - ilman tietynlaista toivottomuutta ja erityisesti rahattomuutta.
Hyvää jatkoa myös sinulle!
Ehditkö täyttää ehdot kertaakaan ennen vuodenvaihdetta? Ehtojen täyttyminenhän riippuu siitä milloin uusi tarkastelujaksoa alkaa. Eli huonoimmassa tapauksessa nyt täyttyvä aktiivisuus kumoaa leikkurin vasta noin ensi vuoden helmikuun (tai jopa maaliskuun) puolella. Toivotaan että jokatauksessa leikkuri poistuu vuoden vaihteessa.
VastaaPoistaNythän leikkuri poistuu! Ehdin täyttää ehdon joulukuussa, mutta tarkastelujaksoista en ole täysin selvillä (tieto löytynee Kelan omilta sivuiltani?).
PoistaJoka kerta, kun olen saanut kirjeen siitä, että "en ole täyttänyt aktiivimallin ehtoja ja työmarkkinatukeani leikataan", on v-käyräni ja verenpaineeni noussut kattoon ja minun on tehnyt mieleni tuhota kirje kaikilla mahdollisilla tavoilla (toki yksi tapa riittää). Tilanne on ollut se, että työttömyyskorvaukseni (aluksi ansiosidonnainen ja nyt työmarkkinatuki) olivat käytännössä pysyvästi alennettuja eikä siitä olisi tarvinnut minulle joka kerta erikseen ilmoittaa!
Tuo aktiivimallin leikkuri oli kyllä surkuhupaisuudessaan varmaan yksi mielipuolisimpia sekoiluja "työttömyyden hoidossa" koko Suomen hallituksen historiassa. Siltähän ei siis käytännössä voinut välttyä muuten kuin vain työllistymällä palkkatyöhön, jos silloinkaan!
PoistaSuoritin ennen töideni alkua kursseja mm. uusimalla vanhentuneen työturvallisuuskorttini, jota tarvitsen työssäni, mutta kyseinen kurssi ei täyttänyt aktiivisuusehtoja yhden päivän kestollaan.
Olin sopinut suullisesti töideni aloituksesta työnantajani kanssa jo kuukausia aikaisemmin, mutta tämäkään ei riittänyt leikkurilta välttymiseen.
En siis mukamas ollut tarpeeksi aktiivinen työllistymiseni suhteen, vaikka olin kurssittanut itseäni ja hankkinut itselleni työpaikan!
Yleensäkin tämän (jo ennestään pienen) työttömyyskorvauksen automaattileikkurin nimeäminen aktiivimalliksi oli ovela veto. Ne tahot, jotka eivät tunne mallin sisältöä, kuvittelevat että työttömän pitää olla "aktiivinen" ja jos hän ei ole, niin työttömyyskorvausta kuuluukin leikata. Valitettavasti tämä ns. aktiivisuus oli kuitenkin kovin rajoitetusti määritelty.
Poista