(Vrt. työkiire ja stressi)
Työttömyyden yhteydessä ei suinkaan voida puhua stressittömyydestä, vaikka joku niin saattaisi
erehtyä kuvittelemaan. Ihmiset, jotka haluavat päteä, mainitsevat usein
työkiireensä ja stressinsä. Tiedetään, heillä on työpaikka ja heidän työnsä on stressaamisen arvoista eli
hyödyllistä(?), tärkeää ja merkityksellistä (ainakin heille itselleen). Millä
me työttömät sitten voisimme päteä? No, mehän voimme toki päteä työttömyysstressillä!
Vaikka työttömällä kiireitä ei liiemmin ole, stressiä on sitäkin enemmän. Stressiä siitä, ettei ole rahaa, stressiä
siitä, ettei saa nyt eikä tulevaisuudessakaan minkäänlaista työpaikkaa edes vähäksi aikaa ja stressiä siitä, että
oma tilanne menee koko ajan huonommaksi…
Tavalliset työstressit eivät ole mitään työttömyysstressiin verrattuna, jos
minulta kysytään (mutta eihän minulta koskaan mitään kysytä). Vastaan siitä
huolimatta.
On paljon työtehtäviä, joiden lopettamista ei edes kukaan
huomaisi, joten kannattaako sellaisesta työstä stressata? En arvosta lainkaan
esim. jonkun myyntitykin pätemistä työkiireellään
ja stressillään. Tiedän toki ettei ilman myyntiä ”talous kukoista” eikä synny uusia
työpaikkoja. Minä siitä huolimatta ja joka tapauksessa arvostan ns. tuottamattomien eli oikeasti tärkeiden alojen henkilöstöä ja heidän oikeaa (eikä
tekemällä tehtyä) kiirettään ja stressiään.
Stressi ja kiire ei ole pätemistä. Työntekijöitä on niin vähän per työ, ainakin siinä firmassa, jossa itse työskentelen, että kiire on fakta, ei pätemistä ja vähemmästäkin stressaa kun välittää siitä mitä tekee, t.s. haluaisi tehdä työnsä mahdollisimman hyvin mutta ei ehdi. Päteminen on siitä kaukana. Vain täysin työnstään välinpitämättömät työntekijät osaavat olla stressaamatta.
VastaaPoistaMieluiten ei mitään stressiä, mutta noista kahdesta valitsisin työstressin, ilman muuta ja muut ilman. Työttömyysstressiin liittyy ainakin minulla olennaisesti myös rahattomuusstressi ja se onkin sitten kaikista pahinta. Tai ei se hääppöistä ole olla pienipalkkaisessa ja määräaikaisessa työsuhteessa, jossa joutuu kuitenkin tekemään enemmän kuin on sovittu. Palkka ei riitä elämiseen, työn loppuminen stressaa, mutta työtä on silti jaksettava tehdä kirjaimellsesti enemmän kuin laki sallii.
VastaaPoistaEn minä kiireestä ja stressistä huolimatta haikaile työttömäksi mutta jotakin järkeä pitäisi saada tähän työelämäänkin. Työttömiä työhaluaisia on pilvin pimein ja työlliset nääntyvät työtaakkaansa. Olisi hyvä, jos työtä voisi jakaa 6 t + 6 t = 12 t työnantajalle, loppupeleissä kaikki hyötyisivät. Nimim. ensimmäinen anonyymi
VastaaPoistaEi siitä mitään hyötyä ole, että märehtii sitä ettei tule koskaan saamaan minkäänlaista työpaikkaa edes vähäksi aikaa. Kannattaako tällaisella asenteella edes hakea töitä? Eikö olisi parempi ajatella, että kokeilenpa nyt hakea tätä työpaikkaa, koska eihän sitä tiedä vaikka onnistaisi. Jos ei ole onnistunut saamaan työtä neljään vuoteen ehkä viidentenä vuonna onnistaa. Eihän muutaman vuoden työttömyys voi olla ennuste koko loppuelämäksi, silloin ei kenelläkään olisi mitään toivoa. Pystyisikö toivoton työtön olemaan vähän toiveikkaampi, vaikka työpaikan löytyminen olisi tilastojen mukaan epätodennäköistä?
VastaaPoistaKokemus opettaa tässä asiassa. Aikansa ihminen ajattelee positiivisesti ja toiveikkaasti, vaikka todellisuus näyttäytyy ihan muuna. Jossain vaiheessa metsän sitten näkee puilta: tyhjän saa pyytämättä ja totuus tässä suhteessa yksiselitteisen selvä.
VastaaPoistaNäitä saman todellisuuden kokeneita on muitakin - ja ilmeisesti määrä on yhä kasvamaan päin (kaikkien ennusteiden mukaankin tämä suuntaus jatkuu). Se, ettei tällainen todellisuus ole kaikkien kokemaa, ei tee siitä yhtään epätodellisempaa sen kokeneiden keskuudessa. Realismi tässäkin suhteessa sallittakoon: toisten kokemuksia ei ole syytä vähätellä.
Mitä asiassa sitten voisi tehdä? Totuus on, ettei työnhaku avoimilta markkinoilta kannata ilman todellisia muutoksia joko yhteiskunnassa tai itsessä (tai molemmissa). Päätä ei siis kannata kehottaa hakkaamaan seinään, sillä kuudes ja seitsemäskin työttömyysvuosi tulee joka tapauksessa tasaisen varmasti.
Yhteiskunnassa trendi on menossa yhä huonompaan suuntaan työttömien kannalta. Tämä tuskin on makuasia tai ASENNEKYSYMYS. Itseään voi toki muuttaa; se vaatii kuitenkin motivaatiota, joka taas kehittyy vain ja ainoastaan mielekkäiden vaihtoehtojen olemassaolon kautta.
Minä seurasin tuota pätemistä (kyllä, mielestäni se on pätemistä!) ja kiireestä valittamista työelämässä ollessani. Minulta sellainen itsestäni numeron tekeminen ei oikein sujunut (vaan tein sen sijaan töitä), joten ilmankos en enää olekaan työelämässä...
VastaaPoistaTyön jakaminen tasaisemmin olisi erittäin hieno asia, mutta eipä taida koskaan toteutua. Olisi varmaankin liian ja kallis hankala järjestää?
Kyllähän minä aina silloin tällöin, sopivan työpaikkailmoituksen osuessa silmiini, "koitan kepillä jäätä" ja laitan hakemuksen menemään. Siinä en todellakaan mitään menetä, mutta enpä tähänastisen kokemukseni perusteella saakaan, koska sama työnhaun kaava pyrkii kohdallani toistumaan. Riippumatta siitä, millainen asenteeni täällä kotona on!
Nils Erik kirjoittaa jälleen oivallisesti oman kokemuksensa pohjalta. Mitä pitemmäksi työttömyys venyy, sitä mutkikkaammaksi muuttuu mahdollinen paluu/ mahdollisuus palata työelämään.
työssä käyvä ei voi siis mielestäsi enää todeta, että on kiire, koska se on vain pätemistä? ihme kun et väitä sen olevan vain organisointikysymys... huoh.
VastaaPoistaPakko sanoa tuohon myyntitykki arvosteluusi, että myyntihenkilön työstressi yleensä ON TODELLISTA. Sillä monet työskentelevät ensinnäkin provikkapalkalla ja jos et saa myyntiä aikaseksi tarpeeksi niin työnpaikka on äkkiä entinen. On aika raskasta työskennellä jatkuvasti tulos tai ulos -paineen alaisena.Ja varsin hyvin tietäen, että pakko on vaan jatkaa niin kauan kuin annetaan kun nykyaikana ei helposti muitakaan töitä saa.
VastaaPoistaEi työstressiä ja työttömyysstressiä voi laittaa vaihtoehdoiksi. Se on sama kuin valinta ruton ja koleran välillä. Olen kokenut työelämässä loppuun palamisen ja kamalaa oli sekin. Työttömänä alkaa ihannoida työssäkäyvien elämää, mutta paha olo on aina paha olo, oli kummassa tilanteessa tahansa.
VastaaPoistaEdellinen kommentti on minun, karkasi käsistä. Piti vielä sanoa, että työelämään oikeasti pitäisi luoda vaihtoehtoja, esim. antaa valinnanvaraksi tuo kuuden tunnin päivä. Itsekin haaveilin enemmästä vapaa-ajasta, mutta en uskaltanut edes kysyä. Jossain organisaatiossa se voitaisiin tulkita huonoksi työmotivaatioksi. Varsinkin näinä aikoina kuuden tunnin päivän tekijöille pitäisi antaa jonkinlainen solidaarisuustyöläisen glooria. Moni ei edes tarvitse niitä roposia, jotka nettopalkasta jäisi puuttumaan.
VastaaPoistaJos toivoton työtön ei itse usko enää tulevaisuudessakaan työllistyvänsä kannattaisiko elämää alkaa miettimään uudelta kantilta eli siltä miten voisi olla tyytyväinen, onnellinen ja iloinen työttömänä? Luulisin siitä olevan harmia vain hänelle itselleen, että joka päivä murehtii työttömyyttään ja sitä ettei taaskaan tule saamaan työtä.
VastaaPoistaHaluan edelleenkin erottaa pätemiskiireen ja oikean kiireen. Mielestäni pätemiskiirettä on sellainen, jos on aikaa työpaikalla kulkea kertomassa kuinka kiire on... Eikö silloinkin pitäisi olla tekemässä niitä kiireellisiä töitä? No, mitäpä minä työelämästä (enää) tiedän. Pitää toki paikkansa, että provisiopalkalla ollessa on todella kovat paineet tuloksen tekemiseen.
VastaaPoistaTyöstressiä ja työttömyysstressiä ei varmaan kannatakaan vertailla, koska molemmat ovat ikäviä. Koska olen nyt koulutuksessa ja vielä satunnaisesti laittelen työpaikkahakemuksia, en ole vielä aivan täysin luovuttanut työllistymiseni suhteen. Katselen vielä jonkin aikaa tilannetta ja luultavasti jollain aikataululla ajan tämän blogin vähitellen alas. En siis jatkossa valita täällä työttömyydestäni - työllistyin sitten tai en!
Varmasti myyntipuolella on stressiä. Se ei poissulje sitä, etteikö muuallakin sitä tapaisi. Suunnittelutoimistossa on tiukat deadlinet ja jos tulee eteen jotain poikkeustilanteita kuten sairastuminen, YT:t (kolmessa vuodessa kävin läpi 11 YT:t, väki väheni ympärillä, mutta työt eivät) tai jonkin komponentin vaihto tms. niin stressitasot on taivaissa. Jos suunnittelutyö myöhästyy niin asiakkaat vaihtavat firmaa.
VastaaPoistaOlen myös törmännyt näihin näennäiskiiruhtajiin, kellä ei riitä aika työntekoon tai auttamiseen kun on niin kiire mainostaa kiirettään. Yleensä nämä tapaukset anastavat hiljaisten puurtajien työt ja vievät siitä kunnian, saaden sitten ylennyksen johtoportaaseen.
Työttömyydessä on alituinen stressi. Laitanko hakemuksen tuonne, kestääkö psyykkeeni 1173:n kerran kuulla, että sinusta puuttuu nämä ja nämä ominaisuudet. Riittääkö rahat laskuihin. Heittääkö työkkäri minut kokeilemaan työntekoa kun en 12 työpaikan kokemuksella vielä tiedä miten tehdään töitä. Jos joudun työkokeiluun niin miten saan 9€/pv riittämään bussilippuun (á 3/suunta) ja ruokaan (á 8€/ateria).
Keskeytymätön huoli siitä, että onko varmasti tehnyt kaikkensa työllistymisen eteen, kalvaa mieltä. Huolien keskellä alkaa jo epäillä kirjoitusvirheiden löytymistä omaista papereistaan, vaikka ne on itse luettu 50 kertaa läpi ja puoliso 17 kertaa ja kaverit 4 kertaa ja työnhakukonsultit 3 kolme kertaa. Pikkuhiljaa alkaa stressi omasta työllistymisen epätodennäköisyydestä alkaa kasvamaan käsittämättömiin määriin. Kaikkien näiden huolien painaessa mieltä, ei pysty haastatteluissa antamaan enää vahvaa kuvaa itsestä. Mielikuvien myydessä työmarkkinoilla on todella vaikea yrittää kaupitella audia kun tuntee olevansa skoda.
Heh, tuli mieleen noiden mielikuvien luomisesta (niillähän ne työpaikat nykyään tunnutaan täyttävän), että olisiko parempi koulutuksen ja itsensäkehittämisen sijaan panostaa kauneuskirurgiaan tai muuhun ulkoisen paketin kiillottamiseen (pilke silmäkulmassa sanottu tietty ;)? Pinnallisessa maailmassa on pinnalliset arvot. Enää ei ahkeruudella, tunnollisuudella ja rehellisyydellä pitkälle pötkitä.
VastaaPoistaKirjoitinkin tuosta ulkonäköasiasta lokakuussa 2013: http://toivotontyoton.blogspot.fi/2013/10/mika-on-ulkonaon-merkitys-tyonhaussa.html
VastaaPoistaPilke silmäkulmassa toki, mutta pinnallisuus on tosiasia.
Aika kinkkinen kysymys... En minäkään valitsisi mitään stressiä, jos mahdollista. Muistelen, mitä se työstressi oli aikanaan. Tiettyyn rajaan asti työstressi oli hyvästä: auttoi suoriutumaan haasteellisimmista tehtävistä. Mutta sitten kun stressiin liittyi negatiivista painostusta ilman kannustusta ja tai syyllistämistä, stressi oli halvaannuttavaa. Työilmapiirillä on siis ISO merkitys, miten työstressin kokee.
VastaaPoistaNyt taas työttömyysaikana olen yrittänyt välttää liikaa stressaamista, eihän koko työttömyys ole edes minun vikani! Vaan muutaman kyvyttömän johtajan ja heidän yes-naistensa. Näin ollen voin paremmin työttömyysaikana kuin työssä ollessani! Saan stressitilan paljon nopeammin tasaantumaan kuin työssä ollessani.
Ts. en todellakaan haluaisi palata entiseen työpaikkaani, mieluummin työttömän stressi! Mutta hyvässä työilmapiirissä, silloin valinta olisi työstressi.
Hyvä työilmapiiri taitaa olla kovin harvinaista nykyisin? En minäkään enää palaisi viimeisimpään työpaikkaani!
VastaaPoistaHöpönlöppö!
VastaaPoistaTyöstressiä tuntevat epäoikeutetusti vain ne, joilla ovat jääneet annetut työtehtävät tekemättä eli lusmuilijat, jotka viettävät someaikaa joko netissä tai kahvipisteessä.
Tunnollisten työntekijöiden OIKEAtyöstressi tuntuu hartia- ja pääkipuina, pahantuulisuutena, nivelsärkyinä ja pakaroiden puutumisena kun ovat edellä mainittujen somelässyttäjien töitä joutuneet paikkaamaan.
Nämä esimiesten nuolijat ja somelässyttäjät on laitettava työpaikoilla kuriin: ottakaa nyt ihmeessä ammattiliittojen keinot käyttöön, hyvät rouvat! Näitähän on ollut maailman sivu! Ennen sometettiin puhelimella. Miehet sietävät heitä työpaikoillaan vielä paremmin, kun oma opettaja on kotona, mutta nyt olisi aika muuttua, jotta kaikki työtätekevät ihan todellakin tekisivät töitä palkkansa eteen.
T: Löysät pois työpaikoilta.
Hyvä kommentti lusmuilijoista!
VastaaPoistaIlmeisesti heitä - jopa tässäkin työllisyystilanteessa - vielä työpaikoita löytyy?