Toiveikkuus ja pettymys

Laitoin sähköpostia eräälle henkilölle Tampereen kaupungilla, koska sain ”kollegoiltani” vinkin, että ko. henkilön organisaatiossa mahdollisesti voisi olla palkkatukityötä tarjolla. Arvatkaapa olenko saanut kyselyyni minkäänlaista vastausta. Enpä tietenkään ole… On kummallista välinpitämättömyyttä ettei edes jonkinlaista vastausta voi antaa. No ehkä se on vielä tulossa...?
Tähän samaan ilmiöön törmäsin jo aiemmin hakiessani työssäoppimispaikkaa (ja olen luonnollisesti kohdannut asian liian monta kertaa myös oikeita palkkatyöpaikkoja hakiessani). Mikä siinä yhden sähköpostin lähettämisessä on niin vaikeaa? Eihän se edes maksa mitään… Miksi työnhakijoita saa kohdella niin ylimielisesti? Tähän tyyliin: "Mitä tuokin yrittää töihin päästä  -ei kiinnosta minua, minulla on jo työpaikka."

Palkkatukityö näyttää tällä hetkellä olevan ainoa tapa, jolla ehkä voisin työllistyä, mutta eipä näytä onnistuvan edes se! Olen muuten niin kyllästynyt työpaikkailmoitusten lukemiseen – ne ovat alkaneet tuntua suorastaan vastenmielisiltä… Minun pitäisi todellakin saada työtä jotenkin ns. tiskin alta, koska perinteisellä tavalla se ei enää onnistu. Palkattoman työn vääntäminenkin on aivan käsittämättömän turhan tuntuista ja turhauttavaa! Voisin mainiosti lopettaa koko homman viimeistään huhtikuun lopussa enkä menettäisi mitään. Toukokuun loppuun asti minun top-paikassa kuitenkin pitäisi olla. Katkeraksi pistää aina välillä se, ettei minulla selvästikään ole muuta vaihtoehtoa kuin säännöllisesti toistuva/ toistunut typoilu ja työn tekeminen ilmaiseksi. En minä nyt niin huono ole, minähän osaan vaikka mitä! Työssäoppimispaikassani olen oppinut nopeasti tekemään kaikki hommat, mutta kun ei minulle ole työpaikkaa koskaan ikinä missään, niin sitten ei ole.