Palkkakuopassa

Huomaan olevani palkkakuopassa työni suhteen; palkkani kuuluisi (tämän mukaan) olla noin 400…600 € enemmän kuin se nyt on, vaikka otettaisiin huomioon, ettei minulla ole vielä paljon kokemusta nykyisestä työtehtävästä (alle vuosi). Tämänhetkinen palkkani olisi oikeastaan osa-aikatyöstä sopiva palkka.

Insinöörin hommissa olisin voinut saada (nykyinen palkka + 400…600 €) x 2…! No eipä ole niitä insinöörinhommia minulle näkynyt eikä kuulunut - ja turha minun niistä on enää edes haaveilla. Jossain välimaastossa tietysti olisi työtehtäviä palkkahaitarissa
2500…3000 €/kk, mutta sellaistakaan työtä en ole valitettavasti onnistunut saamaan.

En kuitenkaan ole voinut valita työpaikkaani enkä palkkaani, vaan minun on otettava sitä työtä mitä on tarjolla. Toinen ja huomattavasti huonompi vaihtoehto on olla työttömänä, jolloin en saa minkäänlaista palkkaa, joten eipä minun juuri kannata sanoa ääneen etten ole tyytyväinen palkkaani… Vähäiseen työmäärään ja ei-erityisen-haasteelliseen työhön nähden palkkataso on kuitenkin melko sopiva. Työttömänä tulen sitten jälleen olemaan palkattomuuskuopassa.

Työttömyydestä boreoutiin?

”Sopiva kiire on mielekästä ja työpäivän päätteeksi on hyvä mieli kun on saanut paljon aikaiseksi ja antanut todella vastinetta sille palkalle, mitä ansaitsee.” "Boreout" uhkaa, jos työtehtävät on organisoitu huonosti, niitä ei ole lainkaan tai ne vähätkin tehtävät ovat yhdentekeviä tai tyhjänpäiväisiä… Työpäivät ovat puuduttavia ilman järjellistä tekemistä. Boreoutista kärsivä henkilö ei ole laiska, mutta hän joutuu olemaan laiska (ilman työtehtäviä).

Puolet projektityösuhteestani on jo kulunut, mutta en olekaan päässyt tekemään sitä, mitä minun oli tarkoitus tehdä! Työpäiväni pitenivät, mutta työtehtävät sen sijaan vähenivät (verrattuna palkkatukityöhön). En itse voi asialle mitään, ja henkilö, jonka pitäisi hoitaa asioita mahdollistaakseen seuraavan vaiheen (eli minun osuuteni) on kyllä erittäin tietoinen tilanteesta. Minut nimenomaan palkattiin tekemään tietty asia (yhdeltä osaltaan) loppuun ja nyt kun kerran olen paikalla, niin ”ehkä” kannattaisi hyödyntää sitä.  Minulla on töitä, mutta ei toisaalta kuitenkaan ole. Onhan sitä jonkin verran jo olemassa olevien tietojen päivittämisessä ja ylläpidossa, mutta kokonaan uutta tietoa en nyt sitten ole päässyt tallentamaan. Tällaisia projektit kuntatasolla sitten näemmä ovat. No, eipä puolustusvoimissakaan juuri ruuhkaa työtehtävistä ollut, vaan esimieheni jopa sanoi minulle, että ”täällä pitää itse keksiä tekemistä…”

Minua ei tarvita työttömänä, mutta ei näemmä tarvita myöskään töissä?! 

Kommentin kommentointia

Koska olen toistaiseksi ”kiireinen ja tärkeä” työssäkävijä, niin en ole juuri blogiani viime aikoina vilkaissut. Tällainen kommentti oli jäänyt jo noin kaksi ja puoli vuotta sitten (11/2013) roskaposteihin (jotka älysin tarkistaa vasta nyt ensimmäistä kertaa!):

Anonyymi kirjoitti...

”Olen tässä viimeisen parin vuoden aikana käynyt aina ajoittain lukemassa blogiasi ja sen kommentointia. Blogisi on surullinen ja katkera, mutta siinä on myös hyviä huomioita yhteiskunnasta. Pidän siitä.
Olen huomannut, että kommenteissa ihmiset usein joko esimerkiksi myötäilevät ja tarjoavat lohdutusta tilanteesi takia, tai vaikka ehdottavat mitä voisit tehdä parantaaksesi tilannettasi. Sen olen myös huomannut, että jonkun ehdottaessa jotain tilanteesi parantamiseksi, olet usein torpannut ajatukset sinulle sopimattomiksi aina jostain syystä. 4,5 vuotta työttömyyttä on pitkä aika. Melkein puoli vuosikymmentä. Mitä jos tekisit seuraavista vuosista täysin erilaiset? Mitä jos tekisit asiat täysin eri tavalla kuin olet tehnyt aikaisemmin? Tämä voisi parantaa tilannettasi, sillä en usko, että tämä nykyinen linja tuo sinulle työpaikkaa ja sen tuomia merkityksiä, joita niin kipeästi kaipaat. Mitä sinulla on loppujen lopuksi hävittävää?”

Parempia päiviä,
Titta

Minusta blogini ei ole yleensä ollut lainkaan surullinen, katkera se on sitäkin enemmän ollut… Mitäpä ”eri tavalla tekeminen” sitten voisi - tai olisi voinut - olla?

Mitä tein työttömäksi jäätyäni (5/2009) ennen blogin aloittamista (2/2011):
En mitään – ja lisäksi vuonna 2011 opiskelin avoimessa yliopistossa informaatiotieteiden perusopintoja.

Mitä olen tehnyt blogin aloittamisen jälkeen ja ennen ko. kommenttia
(2/2011 - 11/2013):
Opiskelin informaatiotutkimuksen perusopinnot valmiiksi ja hakeuduin suorittamaan aineopinnot työvoimakoulutuksessa. Työvoimakoulutuksen päätyttyä loppukesällä 2012 en taaskaan tehnyt mitään…Koko vuonna 2013 en tehnyt juuri mitään…

Entä 11/2013 (ko. kommentin) jälkeen ->
Loppuvuonna 2014 hain ja pääsin (taas kerran) erääseen työvoimakoulutukseen; jonka jälkeen sain top-paikastani (jossa olin 4 kk) palkkatukityön (6 kk) - ja nyt olen vielä 4 kk projektityössä samassa hommassa ja työpaikassa.

Ilmeisesti tein sitten jotain ”eri tavalla”, koska onnistuin työllistymään yhteensä 10 kuukaudeksi oltuani yli ”puoli vuosikymmentä” työttömänä…?

Työttömän syyllistämisestä vielä

Kirjoitin viimeksi tästä aiheesta noin kahdeksan kuukautta sitten. Jälleen lähdetään suunnitelluissa työttömän oikeuksien heikentämisessä ja velvollisuuksien lisäämisessä siitä, että työtön on jollain tavalla syyllinen omaan työttömyyteensä; työtön ei ota hänelle ”tarjottua” työtä vastaan tai työtön ei ”mene” toiselle paikkakunnalle töihin tms.  Työttömälle pitää siis asettaa velvollisuus ”ottaa töitä vastaan” tai lähteä jonnekin kotipaikkakunnalta 200 km päähän töihin.

Kysymys ei suinkaan ole siitä, että ei ole mitään töitä tarjottavaksi tai siitä että siellä ”toisella paikkakunnalla” on ihan omat työttömät. Vai olisiko sittenkin? Työttömien syyllistäminen jatkuu jatkumistaan, koska ei haluta tunnustaa sitä tosiseikkaa, että työpaikkoja ei ole kaikille ja työpaikat myös vähenevät jatkuvasti. Henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut ottamatta ns. tarjottua työtä vastaan, koska kaikki (harvat) saamani työpaikat olen todellakin riemuissani vastaanottanut! (Eikä niitä ole mitenkään minulle tarjottu, vaan olen niitä hakenut ja onnistunut jopa jonkun saamaan.)

Toivottavasti tässä ei mennä niin pitkälle, että myös provisiopalkkaiset työt on otettava vastaan karenssin uhalla, koska niitä nimenomaan on ”tarjolla” eikä juuri muita. Työtön siis joutuu hankkimaan jonkun halvan auton (ja autosta on aina kustannuksia hankintahinnasta riippumatta, vanhasta ja halvasta vielä enemmän kuin uude(mma)sta) päästäkseen sinne toiselle paikkakunnalle provisiopalkkaiseen työhön? Toivottavasti päättäjät eivät aivan näin idiootteja ole. No, heillä on kuitenkin pääasiallisena huolenaiheenaan peittää veroparatiisikytköksensä ja hyödyntää kaikki mahdolliset heille järjestetyt edut ja palkkiot. Työttömiltä ja köyhiltä pitää heidän mielestään viedä kaikki, mutta itse ei olla valmiita tinkimään yhtään mistään.

Projektityöni plussat ja miinukset

Olen nyt ollut kuukauden päivät projektityössäni, joten tässä sen kunniaksi plussia ja miinuksia.

Projektityön plussat:
· palkka
· saan mennä töihin
· jälleen uusi rivi CV:hen
· en ole työtön

Projektityön miinukset:
· ei työsuhde-etuja (kuten 100 € arvoista liikuntaseteliä, jota en vieläkään saa, ja jolle minulla olisi käyttöä)
·  liian pitkät työpäivät (tunti vähemmän riittäisi minulle oikein hyvin, varsinkin jos välillä ei ole koko päiväksi tekemistä)
. ei oikeutta kerryttää työaikasaldoa, vaan saldo näyttää nollaa joka ikinen maanantai-aamu! (Tämä harmitti minua jo suunnattomasti palkkatukityössä eikä siihen näemmä nytkään muutosta tullut…)

Miinuksia näyttäisi olevan kutakuinkin saman verran kuin plussia (puntit olivat myös palkkatukityössä suunnilleen tasan). Tärkeintä on kuitenkin ehdottomasti se, etten ole tällä hetkellä työtön!

Introvertti asiakaspalvelijana

”Lopetetaan se huonommuuden poteminen verrattuna (aina hilpeisiin) ekstrovertteihin. Meillä on vahvuutemme ja ne voivat olla sellaisia, joita ei heti ensi näkemältä huomaa.”

”Empaattinen, kuuntelemaan pystyvä henkilö, jonka ei tarvitse koko ajan olla keskipisteenä, voi olla (asiakaspalvelussa) paljon parempi."

Lainaukset tästä keskustelusta

Minulta on jäänyt hyvin monta työpaikkaa saamatta (ainakin osittain) sen vuoksi, etten ole avoin ja ulospäin suuntautunut kälättäjä enkä tee isoa numeroa itsestäni sekä – todellisesta tai kuvitteellisesta – erinomaisuudestani. En ole ns. hyvä tyyppi, jos ja kun sillä ymmärretään työpaikan aina äänessä olevaa viihdyttäjää ja hauskuuttajaa. Olen kuitenkin huomannut olevani hyvä (tyyppi) esim. puhelimitse asioiden selvittämisessä, kun minulle soitetaan ja kaivataan neuvoja tai ongelman ratkaisua. Minulla ei ole aiemmissa töissäni koskaan ollut tällaisia tehtäviä. Niitä on nytkin suhteellisen vähän, ja olisi varmasti aivan eri asia, jos puhelin soisi koko ajan ja minun tarvitsisi vastata - yleensä vihaisten tai tyytymättömien - asiakkaiden puheluihin. Sellaista en tietenkään jaksaisi (eikä moni muukaan), mutta jossain määrin olen huomannut pienimuotoisen asiakaspalvelun/ puhelinneuvonnan/ ongelmanratkaisun sopivan minulle.

(Jossain tiskin takana tapahtuva asiakaspalvelu on sitten asia aivan erikseen ja sellaisessa työssä en todennäköisesti koskaan tule toimimaan, mutta asiakaspalvelua on myös tällainen pienimuotoinen asiakaspalvelu. )

Miksi työnhaku on liian usein teatteria ja pelleilyä?

Olen siis onnistunut – kaikkien näiden vuosien jälkeen – saamaan lyhyen pätkätyön ihan ilman yhtään työhaastattelua, ryhmähaastattelua, ns. soveltuvuustestausta tai muuta sellaista. Mielestäni tämä onkin paras (ja minulle ainoa) tapa saada työpaikka, mutta tällaisessa tapauksessa pitää olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa (mitä taisin nyt itse olla aivan ensimmäistä kertaa). Haastattelut vielä olen onnistunut muutaman kerran hyväksytysti läpäisemään, mutta noita testauksia en. Niiden mukaan en koskaan ole ollut persoonaltani sellainen, jota on tehtävään haettu… Niinpä työnhaku tuntuu suurelta osin teatterilta ja pelleilyltä; teatterilta, joka ei viihdytä ja pelleilyltä, joka ei naurata.

Teatteria työnhaku on siksi, että:
- avoinna (usein vuokrafirmoilla) on sellaisia paikkoja, joita ei edes ole olemassa - tai vaihtoehtoisesti sama paikka on samaan aikaan haettavana usealla vuokrafirmalla
- moniin ”avoimiin” paikkoihin on jo valmiiksi valittu joku

Pelleilyä työnhaku on sen vuoksi, että:

joihinkin (perus)tehtäviin muka tarvitaan soveltuvuusarvioita ja useita haastattelukierroksia,
ja silti saatetaan lopulta valita tehtävään oikeasti vähemmän soveltuva henkilö eli tehdä virherekrytointi…Saattaa myös käydä niin, ettei yksikään hakijoista ”kelpaa”, vaan paikka laitetaan uudelleen hakuun. Rekrytointi ulkoistetaan tietenkin sen takia, että vastuu valinnasta siirtyy yritykseltä jollekin ulkopuoliselle taholle.

http://keskustelu.suomi24.fi/tyonhaku-suurta-pelleilya