maanantai 21. lokakuuta 2019

Taloudellisesta omavaraisuudesta


Taloudellinen omavaraisuus olisi riippumattomuutta (jonkun toisen tai omista) palkkatuloista. Olisin arkielämässä riippuvainen säännöllisestä palkkatulosta, jota minulla ei kuitenkaan ole. Pelkällä työmarkkinatuella ei kukaan selviä mistään menoista.* Laskuja tulee jatkuvasti, mutta ei tule palkkaa, jolla ne laskut maksaisin. Näin ollen minä ja perheemme olemme riippuvaisia aviomieheni palkkatuloista.

Työnhaku on ollut minulle näinä vuosina todella stressaavaa, enkä ole lopulta työllistynyt lainkaan. Lähes 10 vuoden työttömyyden (palkkatukityötä lukuun ottamatta) ja kahden (2011 ja 2018) pienehköltä ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle putoamisen seurauksena ”nettotuloni” ovat todella surkeat. Taloudellisesti en ole selvinnyt työttömyydestä mitenkään.

(Kun ikä alkaa viitosella ei voi enää työllistyä nykyisillä työmarkkinoilla, koska ikäsyrjintä tulee työnhaussa äkkiä vastaan. Valitettavasti elämä ei kuitenkaan muutu ilmaiseksi viidenkympin jälkeen!)

Kun googlaa taloudellisen riippumattomuuden, tulee tulokseksi enimmäkseen sijoitusneuvoja. Sijoitusneuvot eivät työtöntä auta, koska sijoitetun rahan pitää olla valmis myös menettämään eikä siihen ole työpaikattomalla varaa. Toinen taloudellisen riippumattomuuden edellytys on se, että tulot ovat suuremmat kuin menot. (Tai menot pienemmät kuin tulot.) Tässäpä työpaikattoman ongelma juuri onkin – tulopuolella! Vaikka kuinka säästäisi ja sopeuttaisi menoja, ongelmana pysyvät viidensadan euron ”tulot”. Taloudellinen riippumattomuus ei näin ikityöpaikattomana ole mahdollista. Minulla ei ole (eikä tule) osakesalkkua. Toisaalta ”sijoittaminen” on saanut aikaan sen, että yritysten osakkeenomistajien voiton kasvattamiseksi tingitään työvoimasta ja palkasta (koska se on helpoin tapa) kustannusten säästämiseksi. Tästä voidaan päätellä, että osakesijoittaminen johtaa työttömyyteen**, joten sijoittamisen etiikka ja moraali on kyseenalaista. Sijoittaminen on aina joltakin toiselta pois. Velalla tapahtuva asunto”sijoittaminen” on aiheuttanut kohtuuttoman vuokratason.



*Työttömien Keskusjärjestö vaatii työmarkkinatuen korottamista 300 eurolla. (Aktiivimallivähennyksellä alennettu työmarkkinatuki on kaikkien aikojen pohjanoteeraus!)

**Ongelmaksi on nostettu erityisesti kapitalismin pakkomielle palvella ennen kaikkea finanssisijoituksia eli osakkeenomistajia.”



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti