30 vuotta työelämässä ja muuta uskomatonta

Kun henkilö on ollut jopa 30 vuotta työelämässä (vieläpä samassa työpaikassa), tulee hänelle hinku vuorotteluvapaalle. No, silloin saa joku työpaikaton (paitsi minä) mahdollisuuden päästä vähäksi aikaa työelämään ja takaisin ansiosidonnaiselle. Minä en pääse töihin edes 30 päiväksi eli kuukaudeksi, 30 viikoksi eli runsaaksi puoleksi vuodeksi tai 30 kuukaudeksi eli kahdeksi ja puoleksi vuodeksi (enää!)… Itse asiassa tuo viimeinen on jo ”käytetty”, koska olin töissä 2,5 vuotta (11/2006…5/2009). 30 viikon vuorotteluvapaan sijaisuuden menetin äskettäin, ja kyseessä oli nimenomaan 30 vuotta työssään olleen henkilön vuorotteluvapaan sijaisuus. Seuraavaa tilaisuutta ”odotellessa” aika sitten meneekin, ja työpaikattomuuteni sen kuin jatkuu ja pitenee ja kestää kestämistään ns. eläkeikään asti. Valitettavasti eläkettä ei juurikaan näillä kriteereillä tule!

Ymmärtävätköhän hyvässä – enemmän tai vähemmän – vakituisessa työpaikassa vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen olevat sitä kuinka etuoikeutettuja he ovat? Heidän ei tarvitse olla työnhaun marginaalissa, työvoimareservissä CV:hen aukkoja kerryttämässä! Moniko heistä saisi nyt oman työpaikkansa, jos joutuisi hakemaan sitä nykyisten hakuprosessien kautta?! Työnantajat ja rekrytoijat ovat olevinaan kuin jotain jumalasta seuraavia taivaspaikkaa antamassa ja heidän tarjoamansa työ on muka suunnilleen rakettitieteen veroista - eikä siihen kuka tahansa kelpaa.

En voi todellakaan ymmärtää sitä asiaa, että jotkut muut saavat työpaikkoja

• ilman koulutusta
• ilman substanssiosaamista
• jopa epäonnistuttuaan työhaastattelussa

mutta minä en saa koulutettuna, osaavana/oppimiskykyisenä ja -haluisena , puhumattakaan siitä että olisin saanut työpaikan epäonnistuttuani työhaastattelussa!

Olen ihminen, joka:

• ei kelpaa mihinkään
• tulee aina torjutuksi
• ei menesty kilpailuasetelmissa

ja jolle ei ole (työ)paikkaa missään! Jo 52,5 vuotta olen sinnitellyt yhteensopimattomana tämän maailman (= ihmisten) kanssa. Olisin kovin mielelläni sellainen, joka ”pitää” olla, mutta en vain osaa muunlaiseksi muuttua.

Ilman kahta vuoden 2005 jälkeen saamaani runsaan vuoden pätkätyötä olisin voinut olla työpaikattomana jo kohta 20 vuotta! Myös ilman palkkatukityötä olisin ollut työpaikattomana jo 10 vuotta. Kahdenkymmenen vuoden aikana olen ollut: yhteensä nelisen vuotta töissä, yhden vuoden ”lomautettuna”, kaksi vuotta äitiyslomilla, kahdeksan vuotta kokonaan työttömänä ja viitisen vuotta työvoimakoulutuksissa.