Jälleen
on koittanut aika olla palaamatta
loman jälkeen työpaikalle, koska ei ole minne palaisin. Kuuntelen oikein
”mielelläni” ikänsä töissä olleiden henkilöiden sanovan, että on vuosi vuodelta vaikeampaa palata töihin
kesäloman jälkeen. No, eihän sinne ole mikään pakko mennä! Voi aivan
vapaasti irtisanoutua ja alkaa nauttia työttömien vapaudesta, mahtavista
eduista ja aktiivimallista. Tämä se vasta mukavaa elämää onkin. Loma ei lopu
koskaan, mutta eihän se koskaan alkanutkaan. Toisaalta oli ihan hyvä, etten
kesätöihinkään minnekään kelvannut tai päässyt. Tunnen olevani maailman torjutuksi tullein henkilö,
mutta sainpahan ainakin nauttia poikkeuksellisen upeasta kesästä. Elokuun ajan
voin vielä teeskennellä olevani kesälomalla, mutta syksyn alkaminen on joka
vuosi työpaikattomuuden kannalta vaikeinta aikaa sekä tietenkin jälleen kerran
työpaikattomana vietettävä syksy ja talvi.
Näin selviydyt työpaikattomuudesta kesän
jälkeen
1. Tee päivällesi suunnitelma ja pidä siitä
kiinni
Kirjaa ylös
kaikki asiat, jotka sinun tulee saada tehtyä (joko paperille tai sähköiseen
muotoon) ja pyri noudattamaan tätä to-do-listaa.
2. Ota rauhallisesti
Jos töihinpalaamattomuus
ahdistaa, pyri välttämään ylimääräistä stressiä ensimmäisinä päivinä,
mikäli tämä vain on mahdollista.
Pääset kyllä takaisin työpaikattomuusrytmiin nopeasti.
Pääset kyllä takaisin työpaikattomuusrytmiin nopeasti.
3. Panosta lounaaseen
Lounastauko on
hyvä aika rentoutua työttömyyspäivän keskellä.
4. Muistele ja keskustele
Ole kiitollinen
kokemastasi kesälomasta ja iloitse uusista muistoista. Et luultavastikaan ole
ainoa töihin haluava työpaikaton henkilö, joten kokemusten jakaminen voi
auttaa.
5. Panosta työpaikattomuuden unohtamiseen
(jos mahdollista)
Kesän
loppuminen ja työpaikattomuuden alkaminen on raskasta, ja välillä pitääkin
ajatella aivan jotain muuta yrittäen edes hetkeksi unohtaa työpaikattomuus.
6. Suunnittele uutta kesää
Jos yhä
ahdistaa, käännä katse tulevaan. Seuraavan kesän suunnitteleminen antaa sinulle
jotakin positiivista odotettavaa, vaikka siihen olisikin vielä aikaa.
"pyri välttämään ylimääräistä stressiä ensimmäisinä päivinä"
VastaaPoistaMissäköhän lomakeitaassa tuonkin kommentin kirjoittaja tekee työtään. Kyllä se kiire alkaa heti sisäänleimaamisesta. Eikä ketään kiinnosta, mitä teit lomalla vai teitkö mitään. Pääasia, että keskityt heti satasella ja teet pää punottaen. Seurustelu-upseereita ei nykytöissä ole.
Sain pätkätyön ja tästä määräaikaisesta raportoin asianmukaisesti TE:lle. Sain ilmon, että työnhakusi on voimassa toistaiseksi. Nyt TE-asiantuntija lähestyi kirjeellä, että työnhakusi päättyy xx.elokuuta.2018. Jos haluat jatkaa meidän kanssa, niin ilmoita asiasta verkkosivuilla, puhelimitse tai s-postitse. Menin verkkoon, mutta eihän se siellä onnistunut. Eikun pakittamaan ja s-postia kirjoittamaan.
Ihmettelen (vaikka oikeasti en ihmettele) miksi tämmöistä tarpeetonta byrokratiavääntöä selvässä asiassa tarvitaan?
Kun kerran ei ole vakituista duunia vaan selvästi ilmoitan, että määräaikaisuus loppuu silloin ja silloin, ja te-järjestelmä ilmoittaa, että täten siis työnhakusi on voimassa toistaiseksi, niin miksi tätä pitää vielä mennä erikseen pätkimään osiksi..Mulla verenpaine nousee joka kerran, kun alan raportoida jotain itsestäänselvyyttä tuolle järjestelmälle.
Onko sinne palkattu uusia asiantuntijoita, joille pitää saada järjestettyä jotain tekemistä? Siltä tuo tempoileminen vaikuttaa.
Siis pätkätöissä on kiire ja paljon tehtävää ja sitten pitää vielä hyppiä te-toimiston oikkujen mukaan. Ja kaikki nämä temput pitää tehdä jos mielii pyöriä systeemissä ettei vallan haaskoille heitetä.
Turhaa byrokratiaa kokonaan työpaikattomien ja osatyöllisten suhteen olisi tarpeellista vähentää, mutta eipä se taida ketään kjiinnostaa. Sen sijaan keksitään jatkuvasti lisää raportoitavaa.
PoistaKiitos. Oikein hyviä ohjeita!
VastaaPoistaKiitos kiitoksesta. :-)
Poistaminun muutama tuttava on aloittanut heti valituksen töihin palattuaan sen raskaudesta..sanoin että ei työttömälläkään niin helppoa ole selvitä vähillä rahoilla. Kai työttömyyttä pidetään lomana, vaikka sitä se ei tosiaankaan ole... :(
VastaaPoistaKai asia sitten on niin, että aina löytyy jotain valittamista - oli sitten työpaikallinen tai työpaikaton? Työpaikattomalla on syytä valittaa, kun ei pääse minnekään töihin, ja työpaikalliset valittavat työnsä epäkohdista, töihin paluusta loman jälkeen jne. jne.
PoistaKyllä se töihin palaaminen on lasten leikkiä tähän tilanteeseen verrattuna.
VastaaPoistaItse palaan kirjastoon tai milloin minnekin(en töihin). Vaikka kyllähän sekin työstä käy noin huumorimielessä :)Puuduttaa ja vituttaa päivästä toiseen.
Kesä oli kyllä hieno, mutta yhtä veemäinen olo oli kuin viitenä edellisenäkin kesänä.
Täsmälleen samat tuntemukset ovat minullakin - vuodesta toiseen...
Poista