torstai 5. huhtikuuta 2018

Viisas kirjoitus


Olisipa päättäjillämmekin tällaista viisautta:

Työttömyys ei ole vain taloudellinen ja yhteiskunnallinen kysymys. Siihen liittyy monia ihmisyyttä, hyvää elämää ja elämän mielekkyyttä koskettavia kysymyksiä. Työn tekeminen ei ole pelkkää ansaitsemista. Se on osallistumista ja työyhteisöön kuulumista. Monille työttömyys merkitsee ulossuljetun kokemusta, häpeän ja epäonnistumisen leiman kantamista.”

”Työllisyyden lisäämiseen tähtäävissä toimenpiteissä pitää muistaa, että ihmiset motivoituvat työstä, joka on mielekästä. Motivoiva työ ja työympäristö lisäävät työhyvinvointia ja työssä jaksamista ja sitä kautta tuottavuutta. Ei ole yhdentekevää, mihin kohdennetaan inhimillinen pääoma, jonka kukin meistä työelämälle antaa. Työttömyyden, sairauden tai uupumuksen keskelläkin ihmisen persoona on arvokas, elämänkokemusta mukanaan kantava. Ihminen on paljon muutakin kuin tuotantoyksikkö tai henkilöstömeno kirjanpidossa.

Aktiivimalli on meissä ihmisissä sisäsyntyinen, ei siihen tarvita poliittista ohjausta. Mielekäs tekeminen on parasta sosiaaliturvaa, ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö.
Kultalusikka hanurissa syntyneillä päättäjillämme ei kuitenkaan tällaista viisautta ole eikä valitettavasti tule olemaankaan!

6 kommenttia:

  1. Niinpä. "Mene vaikka siivoojaksi, ei sitäkään työtä pidä halveksua" jne. Tuttu pääsi varasijalta laitoshuoltajan typokoulutukseen ja on nyt tyytyväinen kokoaikatyössä oleva siivooja. Jotenkin tätä asia ei ymmärretä että toiset tekevät mielellään joitakin töitä ja toiset toisia. Jokaiseen työhön löytyy kuitenkin tekijöitä. Ilmeisesti tuttavan koulutuspaikka olisi kuulunut jollekin joka vihaa siivoamista niin olisi sekin laiska saatu sohvalta makaamasta ja tuttava taas ei olisi päässyt töihin.

    Kirjoituksessa on paljon asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen kohdalla tietenkin vaihtelee se, millaisen työn kokee mielekkääksi. Vaikka ei ihan unelmatyötä olisikaan, niin työn olisi hyvä kuitenkin olla edes jollain tavalla mielekästä.

      Poista
  2. Niin. Eiköhän jokainen hakeudu alalle, joka käy yksiin omien syntymässä saatujen taipumusten kanssa. Toinen on omiaan käden taidoissa, toiselle sopii teoreettiset opinnot. Ei ole "yhden koon" ammatteja, vaikka aktiivimallipoliitikot ovatkin sitä mieltä, että "yleis"työtön voi opiskella lähihoitajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ymmärtänyt ettei lähihoitajillekaan töitä välttämättä löydy, ainakaan vakituista työtä. Tarvetta varmasti olisi, mutta palkanmaksuhalukkuutta ei ole. Todellakaan kaikki eivät sovellu alalle, ja siellä varmasti on nytkin alalle oikeasti soveltumattomia henkilöitä.

      Poista
  3. Palkka lisää kummasti työn mielekkyyttä vaikka työtehtävät ei sinänsä niin kutsumusammatilta tuntuisikaan.

    VastaaPoista