perjantai 13. huhtikuuta 2018

Puhelinhaastattelu


Laitoin viime viikolla työhakemuksen erääseen määräaikaiseen vuokratyöpaikkaan. En jäänyt odottelemaan, että sieltä jotain kuuluisi. Kuitenkin tämän viikon alussa kuului puhelinhaastattelun verran. Varmaankin he soittivat tässä tapauksessa kaikille hakijoille, koska hakijoita oli kuulemma kymmenkunta, mikä ei ole mikään ihme, kun kuulee työstä maksettavan palkan! Oletan, että joillakin saattaa olla käsitys siitä jo etukäteen eivätkä he edes vaivaudu sen vuoksi hakemaan. Palkka oli (jopa vähemmän kuin Tampereen kaupungilla palkkatukityöstä maksettava summa eli) kokonaiset 1800 €/kk* kokopäivätyöstä! Nyt täytyy sanoa että huh huh! (Taitaa vuokratyönantaja vetää ison siivun välistä?) Vertailun vuoksi, aloittaessani Puolustusvoimilla loppuvuodesta 2006 palkkani oli noin 1900 €/kk ja nousi siitä vähän yli kahteen tonniin. Varmaan monet kilpailevat hakijat saattavat karsiutua kuullessaan tuon palkan? Tai sitten eivät, koska työpaikkatilanne täälläkin on sen verran epätoivoinen…

Työpaikka (vaikka ei välttämättä itse työtehtävä**) olisi oikeasti (ollut) todella kiinnostava, koska olen siinä yrityksessä halunnut työskennellä ja saattanut joskus aiemmin sinne hakeakin. Aivan kaikkia työpaikkahakemuksiani en noin 30 vuoden ajalta muista.

Puhelinhaastattelun jälkeen seuraisi (tai olisi seurannut) mahdollisesti haastattelu ko. vuokratyöfirmassa ja sen jälkeen itse asiakasyrityksessä. Tämä kaikki 1800 euron määräaikaisen työn tähden. Enpä jäänyt pidättelemään hengitystäni tämän loistokkaan(?) työtilaisuuden suhteen - eikä siitä ole enää mitään kuulunutkaan. Valittavana oli varmasti niitä nuoria ja maisteri(ksiopiskeleva)mpia. Olisin toki tämän työn ”ottanut vastaan”, mutta ei tarvinnut sitten sinnekään ”mennä”. Tavoitteenani ja toiveenani olisi noin (vähintään) vuoden työsuhde noin (vähintään) 2000 €:n palkalla, mutta mistäpä sellaisen saisin, kun en saa minkäänlaista työpaikkaa minkäänlaisella palkalla?! Olen todellakin erittäin kyllästynyt tähän tilanteeseen!

* Huonokin palkka on toki parempi kuin pieni ansiosidonnainen tai ei palkkaa ollenkaan, mutta toisaalta tuollaisesta palkasta ei kummoista ansiosidonnaistakaan kerry. Monilla ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on vähintään tuon verran, ja jopa enemmän kuin olen itse koskaan saanut palkkaa…
**Työtehtävä vaikuttaa sellaiselta, että siitä todennäköisesti selviäisi koulutettu apinakin.
(Huomautan vielä, ettei minulle soittanut rekrytoinnin ammattilainen(?) myöskään vaikuttanut varsinaiselta ruudinkeksijältä.*** Millaisilla kriteereillä heitä rekrytoidaan?)


*** On olemassa 3 asiaa, jotka kannattaa painaa muistiin HR-bimbojen kanssa; "valehtele, valehtele ja valehtele vielä lisää". Moni HR-bimboista ei kykene itsenäiseen ajatteluun ja toistelee samoja HR-kysymyksiä. Ts. kysymyksiä, joihin on olemassa ns. "oikeat" vastaukset. HR-bimboille kannattaa myös pyrkiä esiintymään "sosiaalisena" ekstroverttinä vaikka olisit täydellinen introvertti. Väittää esimerkiksi, että "asiakkaan kanssa on aina helppo kommunikoida" tms.”

11 kommenttia:

  1. Monella voi toki olla parempi ansiosidonnainen kuin tuosta työstä maksettava palkka mutta suurimmalla osalla ei. Keskimääräinen ansiosidonnainen oli vuonna 2016 1410e/kk. Itse en ole koskaan saanut edes tuon suuruista ansiosidonnaista. Puhumattakaan siitä että päivärahoja verotetaan kovemmalla kädellä kuin palkkaa. Ymmärsin toki että tuo työ ja palkka olisi sinulle kelvannut ja niin minullekin.
    https://yle.fi/uutiset/3-9946556

    Tuo rekrytointirumba perustehtäviin on kyllä aivan naurettava. Muistan kun tuttu aikoinaan haki jotain osa-aikaista kahvilatyöntekijän paikkaa ja ensin piti laittaa hakemus, sitten oli ryhmähaastattelu. Sen jälkeen kolme-neljä parasta haastateltiin vielä ja lopuksi valittiin joku. Parasta tässä oli että pari ensimmäistä valittua ei lopulta kelpuuttaneetkaan tätä työtä (tai saivat jostain paremman paikan) ja laittoivat sitten viestiä tutulleni että vieläkö pääsisi tulemaan. No ei päässyt kun oli jo sopinut toisesta pätkätyöstä. Ja kyse tosiaan oli osa-aikaisesta työstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata vähätellä, vaikka perustehtäväänkin halutaan paras mahdollinen hakija. Pienessä yrityksessä väärä valinta voi kaataa koko yrityksen. Kaikkine sosiaalikuluineen ja vastuineen kyseessä on suuri investointi.

      Poista
    2. Kyseessä ei ollut mikään pieni yritys. Pienyrityksillä tuppaa olemaan tapana valita puskaradion kautta työntekijät jos vaan mitenkään mahdollista ja joku vähänkään sopiva löytyy. Rekrytointirumbaan ei lähdetä ihan vähässä tingassa saati että olisi aikaa tuhlattavaksi moniin haastattelukierroksiin.

      Kyseinen yritys ei ole sen koommin (muistaakseni) hakenut julkisella haulla ainoatakaan työntekijää vaikka tuosta alkaa olla jo lähemmäs 10 vuotta aikaa ja työntekijöitä on kyllä vaihtunut. Lähinnä jäi arveluttamaan luultiinko että laman/taantuman ollessa päällä olisi varaa valita osa-aikaiseen paikkaan ja paraskaan ei lähtisi jos kokoaikapaikan saisi tms.?

      En siis sinänsä vähättele vaan lähinnä ihmettelen ettei rekrytoinnista vastaava luota omiin vaistoihinsa ja palkkaisi parhaimmalta vaikuttavan jo kahdenkeskisen haastattelukierroksen jälkeen.

      Poista
    3. Tässä minun tapauksessanikaan ei ollut kyseessä mikään pieni yritys. Työhön oli valittu henkilö, jonka "koulutus ja kokemus soveltuivat tehtävään". Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että valittu henkilö on tehnyt samaa työtä samassa paikassa aiemminkin. Tällöin häneen oltaisiin toki voitu olla suoraankin yhteydessä järjestämättä turhaan rekrytointiprosessia! Tuosta työstä luvattua 12 €:n tuntipalkkaa olen muuten saanut eräässä osa-aikaisessa pätkätyössä jo vuonna 2005 - työttömällä ei toki ole varaa valita, mutta silti...

      Poista
  2. Minun ansiosidonnaiseni on nettona noin 1000 € (tai hieman alle, kuukaudesta riippuen). Veroa siitä menee 25%, kun vastaavasta palkasta menisi varmaan 5%.

    Mainitsemani työtilaisuus jäi (jälleen kerran) vain teoreettiseksi mahdollisuudeksi eikä tarvinnut sitäkään työtä "ottaa vastaan". Mitään ei tietenkään vaivauduta ilmoittamaan - edes sähköpostilla!

    VastaaPoista
  3. Mulla ei myöhästynyt soviteltu päiväraha kuin 1 päivän normaalista. Sain aktiivimallin ehdot täytettyä.

    VastaaPoista
  4. Miten tämänkin annetaan jatkua? :( :(
    https://demokraatti.fi/tyonvalitysfirmojen-harski-vedatys-suututti-tommin-kyseessa-on-huijaus-jolla-ei-auteta-tyotonta/

    VastaaPoista
  5. Jatkunee vielä pitkään, jos sunnitelmat työnvälityksen ulkoistamisesta kaupallisille toimijoille toteutuvat. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlainen sumutus saa toki jatkua, koska siitä joku aina hyötynee taloudellisesti. Se hyötyjä ei tosin ole työtön...

      Poista
  6. Itse olisin kyllä tuolla palkalla lähtenyt, toki riippuu alasta ja työnhakijan koulutuksesta mikä palkka tuntuu liian pieneltä. Itselläni ollut suurin palkka pekkasineen 13 € tunnilta, ja pienin kymmenen euron päälle. Kaikki kuitenkin olleet fyysisesti hyvinkin vaativia töitä. Olisin enemmän kuin iloinen jos saisin jonkun työn, jonka oikeasti osaan ja josta saisi palkkaa enemmän kun kelan peruspäivärahan. Ja pari koulutusta minultakin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin olisi kyseinen työpaikka myös minulle kelvannut! Siitäkin huolimatta, että sain eräässä määräaikaisessa tuntityössä 12 € tunnilta jo vuonna 2005...

      Poista