tiistai 10. tammikuuta 2017

302 hakemusta

Tästä keskustelusta ilmenee paljon kiintoisia (joskin myös ikäviä…) seikkoja, kuten:

Jos monta sataa ihmistä hakee koko ajan kaikkia tietyn alan avoimia paikkoja, niin luuletko, että hakijalle myönnetään parempi sijoitusnumero automaattisesti joka haulla? Että, kun tämä on hakenut jo näin monta kertaa, niin otetaan se tällä kertaa haastatteluun? Oikeasti hakemuksista karsitaan pois kaikki väärä: roskiin hakemukset, joissa väärä koulutus, väärä työkokemus, väärä ikä jne.”

Edelliseen lisäisin vielä, että ”väärä työttömyys” eli työttömyys on aina väärin – ja se vielä noiden muiden ”väärien” lisäksi…

Miksi työnantaja palkkaisi uuden alan opiskelleen keski-ikäisen noviisin, jos voi palkata reippaan vastavalmistuneen nuoren?
Millä alalla työnantaja preferoi väärän ikäisiä ihmisiä, jotka ovat hankkineet aiemman kokemuksensa toisella alalla?”

Että tällaista asennetta!

Hakijan on turha myöskään kuvailla, kuinka hänellä on tarvittava persoonallisuus tehtävässä menestymiseen, jos rekrytoijalle on tärkeämpää, että töihin tulija on hyvää biletysseuraa jo töissä oleville. Jos hakija onnistuukin kirjoittamaan hakemuksen, joka vetoaa tulevaan työnantajaan, välissä on kuitenkin usein hr-henkilö, joka seuloo sosiaalisimmat, keskinkertaisimmat ja miellyttävimmät hakijat jatkoon riittävän pätevistä.”

Näin se taitaa - ainakin joissain tapauksissa – mennä.

”Kuitenkin pitää muistaa, että hyviä hakemuksia tekee varmasti moni muukin ja haastatteluun pääseminen on pitkälti kiinni hyvien hakemusten määrästä suhteessa haastateltavien määrään. Ja mitä enemmän haettava työtehtävä edellyttää osaamista ja työkokemusta, sitä todennäköisemmin eniten osaamista ja työkokemusta omaavat pääsevät haastatteluun asti. ”

Olen saanut jo kaksi lyhyttä ja ytimekästä sähköpostia Kelasta (ilman hakijamäärää tai muita tietoja) vastauksena hakemuksiini:

”Tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun.”
Kelassa on säännöllisesti avoinna mielenkiintoisia tehtäviä eri puolilla Suomea.
  Kannustamme sinua hakemaan avoimia työpaikkojamme jatkossakin.”

Sama geneerinen viesti tulee kuitenkin kaikille ei-valituille.
Miksi minulle ei muuten juuri koskaan kerrota, montako hakijaa ns. avoimeen työpaikkaan on ollut? Ei myöskään kerrota kuka tuli valituksi ja millä perusteella. Tämä olisi mielestäni erittäin tärkeää – vai onko valinnoissa kenties jotain salattavaa?

8 kommenttia:

  1. No olipahan keskustelu Vauva.fi -palstalla. Oli neuvoja jos minkälaisia. Monilla kommentoijilla ei ollut mitään hajua, että on paljon aloja, joilla työllisyystilanne niin surkea, etteivät työnhaussa riitä pelkät CV:n viilaukset ja persoonalliset työhakemukset. Että on täysin mahdollista olla kaikin puolin hyvä ja osaava tyyppi, mutta rannalle jäät silti ruikuttamaan. Jotkut kommentoijat tulivat vain kertomaan, että kuinka kivasti itselle on asiat järjestyneet. Valmistuin, pääsin määräaikaiseen työhön ja siitä sitten jäin taloon. No kivat sulle! Ja sitten neuvotaan, että hae sinäkin määräaikaisia paikkoja. Hei haloo, eiköhän lähes jokainen työtön hae myös määräaikaista työtä. Itsellä ainakin on ihan pakkokin, sillä luonnontieteellisellä alalla on näin äkkiä arvioituna yli 90% avoimista paikoista määräaikaisuuksia. Ympäristötyötä tehdään mitä enenevissä määrin erilaisissa muutaman vuoden kestävissä hankkeissa, joihin rahat kupataan EU:lta. Kun hanke loppuu, niin loppuvat työt ja taas on edessä hakurulijanssi. Kunnilla ja valtion puljuissa on toki ihmisiä töissä ihan toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla, mutta julkiselle sektorille sekaan pääseminen vaatii suhteita ja katkeamatonta työhistoriaa. Yksityiset alan suunnittelufirmat palkkaavat vielä nihkeämmin työttömiä. Joten pakko on näin pitkäaikaistyöttömänä nostaa kädet ilmaan. Minkään maailman itsensä kehittäminen ei tee minusta yhtään houkuttelevampaa työnantajien silmissä. Suhteet auttaisivat, mutta miten niitä työtön muodostaa? Rekrymessuilla? Salli mun nauraa. Olen käynyt pari kertaa rekrymessuilla ja enää en mene, sillä kokemus oli lannistava. Minulle juteltiin ihan mukavia, ja esitteitä tungettiin käteen, kunnes kerroin olevani työtön. Asenne muuttui joillakin tyypeillä kuin salamaniskusta, hymy hyytyi ja katse suuntautui jo muihin messukävijöihin. Ei tuota työttömien halveksuntaa ja sen aiheuttamaa toivottomuutta usko ennen kuin sen itse kokee.

    Minäkin olen hakenut Kelalle töihin noin kymmenisen kertaa. Olen hakenut ainakin etuuskäsittelijän, asiakaspalvelijan ja skannaajan tehtäviä. Turhaan, tietenkin. On tosiaan ihme, etteivät ilmoita valittujen nimiä, sillä yleensä vähintään nimi ja koulutus ilmoitetaan julkisen sektorin paikan ollessa kyseessä.

    VastaaPoista
  2. Vauva.fi -palstalla on melko usein kiinnostavia keskusteluja mm. työttömyydestä. Sieltä on valitettavasti nykyisin alkanut kiihtyvään tahtiin poistua keskusteluketjuja, jotka koskevat esim. maahanmuuttajia tai pääministeriä. Äskettäin sieltä poistui jopa yksi työnhakemista koskeva ketju. Ilmeisesti rakasta kotimaata ei saa missään muodossa moittia, koska täällä on kaikki niin hyvin (erityisesti J. Sipilän ansiosta)...

    Työttömän pitää selvästikin ymmärtää pysyä poissa kaikenlaisilta rekrymessuilta? Eivät sellaiset ole meille tarkoitettuja -
    pitää se nyt tajuta sanomattakin!

    Samoin hain Kelalle skannaajan ja etuuskäsittelijän töihin. Etuuskäsittelijän työhön todennäköisesti (käytännössä) vaaditaan aiempaa kokemusta ja ehkä myös sosiaalialan koulutusta, mutta perusteet valinnoista skannaajan työhön olisin tosiaan halunnut tietää! Sellaisen työn osaa/ oppii kuka tahansa, joten kiinnostaisi millainen "guru" on sitten pitänyt olla tullakseen valituksi.

    VastaaPoista
  3. Noihin samoihin kelan hommiin olen itsekin hakenut. Hitsi, olisinpa jaksanut listata hakemiani paikkoja sen 500:n jälkeenkin, olisi vain aika kaunis lista kaikenlaisia ammatteja, joihin en kelpaa...

    Aika karua luettavaa noiden neuvot. Miksi se niin usein käy niin, että ne ketkä tietävät asiasta vähiten ovat yleensä neuvomassa kovaäänisimmin?

    VastaaPoista
  4. Kelalle hakeminen on yhtä epätoivoista kuin muuallekin. Tampereella näkyi taas olevan pari skannaajan paikkaa "avoinna"(?), mutta lienee turha vaiva hakea uudelleen...

    VastaaPoista
  5. Skannaajan työhön haetaan tekijöitä melko säännöllisesti, mutta koskaan ei pääse rekrytilanteessa eteenpäin. Ei, vaikka kuvittelisi olevan ihanteellinen ehdokas: koulutettu mutta ei ylikoulutettu, taustalla tietoteknisiäkin hommia ja kaikinpuolin positiivinen ja asiallinen hakemus (minkä vuoksi monesti myös haastatteluun päässyt, joskus tullut valituksikin). Ottavatkohan ne aina talon sisältä jonkun tekemään oman työn ohella, lukevatko ikinä hakemuksia..Hakemuksia tulee varmasti lukuisia, mutta jotenkin se vetää mielen matalaksi kun ei kelpaa haastatteluunkaan. Laitoin silti taas hakemuksen. Kyllä sitkeys palkitaan!

    VastaaPoista
  6. Minkähän vuoksi uusia skannaajia ei voida valita edellisessä haussa hakeneiden joukosta, vaan aina laitetaan uusi ilmoitus?
    Laitoinpa sitten minäkin jälleen yhden hakemuksen siihen hommaan. Tänään on viimeinen hakupäivä. Jään odottelemaan tyhjän saamista
    pyytämälläkin eli "Tällä kertaa sinua..." jne. -viestiä!

    Kelan nettihakemuksessa on muuten tällainen rivi:
    "Anna sinua suositelleen tai suosittelemaan pystyvän työntekijämme nimi (etu- ja sukunimi)."

    Juu - ei ole sellaista tiedossa!

    VastaaPoista
  7. Moi! Löysin blogisi, kun alkaa itselläkin työttömyys lähestyä valmistumisen myötä ja työllistyminen omalle alalle näyttää hankalalta. Mietin myös blogin perustamista aiheesta...

    Minäkin hain tuota skannaajan paikkaa Kelaan, olen myös Tampereelta. Ei ole kuulunut mitään vastausta, vaikka lupsivat ottaa yhteyttä rekryprosessin edetessä. Lisäksi vielä lähetin sähköpostia ja soitin sinne. Kuulemma hakijoita oli keskiviikkona jo 170, kun hakuaika oli loppumassa perjantaina. Ärsyttää, kun aikaa menee paljon hakemiseen ja tietojen syöttämiseen rekryjärjestelmiin, sitten pitäisi haluta palavasti juuri tiettyyn työpaikkaan unelmien firmaan. Ja kiitokseksi ei saa vastavuoroisuuden nimissä edes sitä "Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun..."-viestiä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi, Johanna! Yleensä kannattaa kommentoida uusimpaan/ uusimpiin blogikirjoitukseeni, koska en yleensä lue myöhemmin tulleita kommentteja edellisistä bloggauksistani. (En aina huomaa niitä, koska minulle ei tule niistä mitään viestejä.)

    Nuo skannaajan paikat ovat tietenkin haluttuja, koska niissä on kuitenkin kohtalainen palkka ja työ on varmasti ihan siedettävää, joskin luultavasti melko tylsää. Itse en ole koskaan saanut tietää hakijamääriä, en ole tosin soittanut peräänkään... Ko. tehtävä ei mikään varsinainen unelmatyö kenellekään ole, mutta työpaikka kuitenkin.

    VastaaPoista