Stressiä vähän pukkaa ja toisaalta ei

Tunnollisena (liiankin) henkilönä olen jo ottanut stressiä työasioista ja aikatauluista. Koska minun olisi pitänyt aloittaa työt oikeastaan jo elokuussa (sitä ei vain kukaan saanut aikaiseksi rekrytoivan tahon puolelta), aikataulut eivät ole pitäneet ja lisäksi käyttämäni ohjelma on reistaillut, mitä se ei todellakaan tehnyt työssäoppimassa ollessani. Ohjelmaa onkin päivitetty sitten kevään. Tunnollisuudesta kuitenkaan ei – ainakaan minua - ole yleensä palkittu, joten eipä minun siksi kannattaisi liikoja stressata. Olenkin päättänyt ottaa asiat hieman rennommin (tai sitten en…) kuin aiemmissa työpaikoissani, tekemällä joka tapauksessa työni mahdollisimman hyvin.

Pääsin mukaan kaupungin henkilöstön virkistysiltapäivään kuulemaan päättäjien suuruudenhulluista visioista (mitä virkistystä sellainen on ja mistähän he kuvittelevat tuhansien uusien asukkaiden Tampereelle tulevan?) Katsoimme sentään lopuksi elokuvan ja työnantaja tarjosi popparit sekä juoman. On se hienoa olla palkkatukitöissä Tampereen kaupungin ns. tilaajaryhmässä, minne en olisi ikinä uskonut päätyväni. No, enpä monia muitakaan elämässä kohtaamiani asioita olisi osannut kuvitella. Elämä on tunnettu siitä, että se tapahtuu sillä aikaa kun ihmisellä on kiire tehdessään muita suunnitelmia.

Joka päivä olen kiitollinen siitä, että saan olla töissä. Minun ei tällä hetkellä tarvitse miettiä, menenkö päivällä kirjastoon, ruokakauppaan, molempiin vai en kumpaankaan… Työpäivät kuluvat sujuvasti, vaikka työaikani onkin vain hieman yli 6 tuntia. Työpäivän jälkeen menen ruokakauppaan/ kirjastoon/ molempiin tai en kumpaankaan, enkä enää mene sinne vain ajan kuluttamiseksi. Täytyy todellakin sanoa, että työllisen päivät ovat tuhat kertaa mielekkäämpiä kuin työttömän päivät! Jo lähes kolmasosa puolesta vuodesta on kulunut vauhdikkaasti. Minustakin tuli - edes vähäksi aikaa - ”kiireinen ja tärkeä” työssäkävijä, enkä enää ehdi edes blogia päivittää.