Pyörällä töihin -päivä

Tänään näyttää olevan valtakunnallisen 23. pyöräilyviikon pyörällä töihin – päivä:

Pyörällä töihin -päivä tiistaina 14.5.

Työmatkapyöräilijän tunnistaa helposti – hän hymyilee! Pyörällä töihin –päivä on hyvä hetki miettiä henkilökohtaisia liikkumisen valintoja ja kokeilla miten hyvältä tuntuu pyöräillä työpaikalle.

http://www.poljin.fi/suomipyorailee

10 syytä pyöräillä

1. Pyöräily on hauskaa ja helppoa
2. Pyöräily kohottaa kuntoa
3. Pyöräily on hyvä apu painonhallintaan
4. Säännöllinen pyöräily edistää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia
5. Pyöräily vähentää sairastumisriskiä ja lisää elinvuosia
6. Lisää pyöräilyä – vähemmän kasvihuonepäästöjä ja puhtaampi ilma
7. Pyöräily on melutonta
8. Pyöräily on edullista
9. Pyörä on nopein kulkuneuvo lyhyillä (alle 7 km) matkoilla
10. Pyöräilijä on vapaa ja riippumaton aikatauluista ja ruuhkista

On syytä tietysti pyöräillä muuallekin kuin töihin – varsinkin kun sitä työpaikkaa ei ole. Saattaisin minäkin hymyillä pyöräillessäni töihin, kun olisi se työpaikka, minne pyöräillä. Hyvältä se varmasti tuntuisi myös kaikkien näiden vuosien jälkeen!

200.

Tässä tulee blogini 200. postaus.

Alkuun sitaatti Ismo Ylimäeltä (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä, s. 332):

”En kuitenkaan kirjoita köyhyydestä enkä työttömyydestä, koska eivät ole mediaseksikkäitä aiheita. En myöskään ole halunnut itselleni leimaa, että olen surkea köyhä tai yhteiskunnan elätti: työtön. Niin kuin se yleisesti ihmisten keskuudessa ymmärretään. Se on erittäin väärä käsitystapa koko asiasta.Osoittavat vain sen että eivät tiedä asiasta yhtään mitään. Kukaan ei sen jälkeen lukisi mitään minun teksteistäni objektiivisesti.” 

No, minäpä en välitä tuon taivaallista siitä, onko blogini ”mediaseksikäs” vai ei! Minulle on lisäksi aivan yhdentekevää, millainen leima minussa mahdollisesti on. Olen ns. yhteiskunnan elätti, koska tässä yhteiskunnassa ei riitä kaikille (varsinkaan keski-ikäisille naisille) työpaikkoja.

Pitääkö työttömyyttä sitten jotenkin hävetä? Täytyykö meidän 20 miljoonan eurooppalaisen tai 250 000 (virallinen luku)/ 500 000 (todellinen luku) suomalaisen hävetä? En koskaan tuo työttömyyttäni missään vapaaehtoisesti esiin, eli kai se sitten on jonkinlaista työttömyyteni häpeämistä. Tämän blogin kirjoittamista en kuitenkaan häpeä yhtään. Vielä kun pääsisin yli siitä, ettei se satuttaisi, kun kuulen niiden ihmisten, jotka käyvät töissä, puhuvan töistään.

Minun tulisi kai vain hyväksyä se tosiseikka, että minun elämässäni työssä käyminen oli poikkeustapaus ja ns. normaali tilanne on pakkotyöttömyys. En taida koskaan päästä niin pitkälle, eikä asian hyväksyminen kuitenkaan poista rahattomuuttani.