Saikkuilua

Joidenkin (eli minun) osana on olla milloin missäkin organisaatiossa työharjoittelijana (tai määräaikaisena työntekijänä) – enimmäkseen kuitenkin ihan puhtaasti työttömänä. Ikuisena ulkopuolisena tarkkailijana on mielenkiintoista seurata kulloisenkin työyhteisön ryhmädynamiikkaa ja ihmisten toimintatapoja. Kaikkein kiinnostavinta on havainnoida ”saikkuja” Saikku-sanan opin vasta ollessani määräaikaisessa (kuinkapa muuten?) virassa Puolustusvoimissa, ja siellä niitä saikkuja todellakin riitti! Joillakin tuppasi olemaan kovin usein mahatautia tai selkä kipeänä…  Kokemukseni nykyisestä työyhteisöstä on tietenkin kovin lyhyt, mutta toisaalta jos jo tässä ajassa kaksi henkilöä on sairauslomalla (toinen heistä on ollut enemmän ”saikulla” kuin paikalla!), kertonee se ainakin jotain suuntaa-antavaa. Mikäpä siinä saikkuillessa, kun palkka juoksee ja työpaikka on pysynyt 20 vuotta ja tulee pysymään seuraavat 20 vuotta – saikkuilusta huolimatta. Välillä voikin mukavasti käydä kuntoutusjaksoilla kylpylässä työnantajan piikkiin.

Tällä viikolla kun oli arkipyhä torstaina, ei sitten yli puolta porukasta työpaikalla perjantaina näkynytkään! Eräskin heistä oli juuri viime viikon lomalla ja taas piti olla, eihän sitä nyt muuten siistiä ja kevyttä sisätyötä jaksaisikaan… Toki työssäkäymisessä ovat ilman muuta parasta vapaapäivät, viikonloput ja lomat! Sitten on vielä työterveyshuolto ja saikut sekä kuntoutus!

Monet työssäkäyvät ovat siis jatkuvasti sairauslomilla ja/ tai odottelevat lomia, vapaapäiviä ja viikonloppua. Mitä voimme tästä päätellä? Ne, joilla on työtä haluavat lomailla ja ne, joilla ei ole työtä (kuten minä) haluaisivat heidän tilalleen! Olen näiden kolmen työttömyysvuoteni aikana ollut sairaana tasan kerran (flunssa ja korkea kuume joulukuussa 2010), joten olisin ollut jollekin työnantajalle hyvä sijoitus! On meinaan runsaasti vettä virrannut Tammerkoskessa sen jälkeen kun olen viimeksi palkallisessa työssä ollut ja myös siitä asti, kun olen ollut ”saikulla” (2 pv helmikuussa 2008) - töissä olin siis toukokuuhun 2009 asti. Kahden ja puolen vuoden aikana olin yhteensä vain nuo 2 pv sairauslomalla!

Kun en kelpaa, niin en kelpaa!

Taas kerran on eräs Tampereella toimiva firma ilmoitellut minua kiinnostavaa ja minulle sopivaa työpaikkaa! Vituttaa ja harmittaa jo monta kertaa samaa paikkaa hakeneena, etten siihen kelpaa! En kelvannut viitisen vuotta sitten ja miksi kelpaisin nyt, kun olen entistäkin keski-ikäisempi nainen… Ihmettelin aikoinaan kovasti, kun en edes haastatteluun ko. firmaan päässyt, vaikka oikeastaan melkein kaikkialle muualle vielä tuohon aikaan kutsuttiin haastatteluun. Joitakin vuosia sitten netissä (ko. työtehtävän nimellä googlettaessani) satuin törmäämään sellaisen henkilön CV:hen, joka oli ko. firmassa tässä työtehtävässä. Siinä vaiheessa minulle selvisi, miksi en ollut koskaan kelvannut siihen paikkaan unelmatyöhöni; ko. henkilö oli nuori (ja komea) mies! Minulle jotenkin tuli sellainen ahaa-ilmiö, että tästä siis on kysymys – sinne päästäkseen pitää olla nuori ja miespuolinen!

Olisin aikoinaan (ja vieläkin) ollut ihan aidosti innostunut tuosta hommasta, mutta (aiempien kokemusteni perusteella) hakutoiveet osoittautuivat täysin turhiksi (enkä ole näinä vuosina nuorentunut enkä sukupuoltanikaan vaihtanut!)  Johan se nyt pilaa työpaikan ilmapiirin, jos sinne otetaan joku jo parhaat päivänsä nähnyt yli 40-vuotias nainen! Muistuttaisiko hän työpaikalla liikaa siitä, että kaikki vanhenevat ja – hui kauhistus! – hänellähän voi olla jo vaikka ne kauheat vaihdevuodetkin… Toisaalta minulla on tällä hetkellä ilo katsella, kun kuusikymppiset ryppyiset naiset porskuttavat täysillä töissä! Olenhan minä itsekin hyvää vauhtia matkalla sellaiseksi, mutta oma vanhenemiseni ei näillä näkymin tule tapahtumaan työelämässä.

Kelpaisinkohan ” yritysmummoksi” tuohon firmaan? Valitettavasti en ole kovin hyvä leipomaan sämpylöitä enkä pullaakaan  ):

Ne työttömät…

Opiskeluryhmässämme en eräs henkilö (aivan yhtä työtön kuin minäkin), joka kuitenkin puhuu tyyliin: ”Ne työttömät” eikä suinkaan ”Me työttömät”. Onkohan hänellä jonkinlainen suojamekanismi?  Minulle ainakin on pamahtanut työttömän identiteetti päälle jo seuraavana päivänä työsuhteen päättymisen jälkeen, ellei jopa samana päivänä! En epäröi puhua rehellisesti meistä työttömistä, koska minä nyt vain ”satun” olemaan työtön, joten mitäpä sitä totuutta kaunistelemaan? Olen kuitenkin huomannut itselläni sellaisen suojamekanismin, että olen jotenkin henkisestikin vieraannuttanut itseni työelämästä täysin. Viime työttömyysjaksollani olin ollut jopa vielä kauemmin pois työelämästä kuin nyt, mutta tällaista henkistä vieraantumista en silloin kokenut. Kai elättelin vielä jonkinlaista toivoa työllistymisestä, ja kas – työllistyinkin! Nyt kun pätkätyöjaksoni loppumisesta on kulunut jo kauemmin kuin sitä yhteensä kesti, on päässyt tapahtumaan henkinen vieraantuminen - mahdollisen suojamekanismin ja itsesuojelun merkeissä. 

Eilen ollessani tyttäreni kanssa kaupassa sanoin vahingossa: ”Ostan keksejä töihin.” Se oli varmaan jonkinlainen freudilainen lipsahdus, koska toivoisin niin kovasti olevani oikeasti töissä! En sitten kuitenkaan viitsinyt korjata, että ostan keksejä typo-harjoittelupaikkaani tai paikkaan, jossa ne muut ovat töissä, mutta minä en!

Työttömän osa

Voisin lisätä blogini Tietoja minusta - kohtaan ”Työttömyydestä Osallinen Ihminen”, mutta on jo muutenkin selvä asia, että työttömyydestä olen todellakin oman osani saanut! Alkaisi jo riittää, kiiitooos… Koen osani erittäin raskaana ja otan raskaasti sen, kun kuuntelen työllisten juttuja milloin mistäkin aiheesta, koska he puhuvat ja kokevat kaiken niin täysin erilaisesta näkökulmasta kuin minä, työtön.  Esimerkiksi: eräs henkilö oli juuri käynyt huollattamassa autonsa, jolla on ajettu 2000 km - minun pitäisi seuraavaksi viedä autoni sadantuhannen huoltoon… Sama henkilö oli ostanut viime kesänä uuden polkupyörän – minun pyöräni täyttää tänä kesänä 23 vuotta (eli jo enemmän kuin epäonnistunut insinöörin ”urani”)… Työllisille on itsestään selvä asia ostella milloin mitäkin ja viettää kulutusjuhlaa. Onhan se hyvä, että sellaiset shoppailijat ovat töissä – miten he selviäisivätkään työttömänä?

Oikeassa iässä?

Talouselämä-lehdessä on nykyään haastattelusarja ”Oikeassa iässä”, jossa haastatellaan työuraansa niin sanotusti pidentäneitä henkilöitä. He ovat joko työllistyneet uudelleen tai vaihtaneet työpaikkaa yli viisikymppisinä. Hyvin monet itseäni kymmenisen vuotta vanhemmat henkilöt ovat siis vahvasti työelämässä kiinni, mutta minä en ole. En siis ole ns. oikeassa iässä?

Nainenhan ei olekaan koskaan oikeassa iässä työelämän kannalta: ensin hän on lisääntymisiässä, sitten hänellä on pienet lapset (jotka muka sairastelevat jatkuvasti) ja lopulta hän onkin jo ”liian vanha”. Meidän lapsemme eivät muuten juuri sairastelleet pienenä - tosin olin sopivasti silloinkin työttömänä, joten siinä mielessä oli aivan sama sairastelivatko vaiko eivät.

Politiikassa ei muuten näytä olevan yläikärajoja, siellä jopa nelikymppinen on vielä ”nuori”. Eipä ole politikointi kuitenkaan koskaan minua kiinnostanut, joten poliittista uraakaan ei ole näkyvissäni.

Tässä kiinnostava artikkeli ikäkysymyksestä:

ika+se+on+aina+vaara/

Born to be unemployed – työttömäksi syntynyt

Lähes päivittäin tapaan ihmisiä, jotka ovat: nuoria tai ei-enää-niin-nuoria, töykeitä tai ystävällisiä, ylipainoisia tai hoikkia, kauniita tai ei-niin-kauniita, ahkeria tai laiskoja, introverttejä tai ekstroverttejä, puheliaampia tai hiljaisempia tai jotain siltä väliltä… Mikä on yhteistä näille kaikille edellä mainituille ihmistyypeille? He ovat töissä! Minäkin kuulun useisiin em. ”ryhmiin”, mutta minä EN kuitenkaan ole töissä! Jokin tässä yhtälössä nyt mättää ja pahasti? 

Olen seurannut muutamia blogeja, joiden kirjoittajat ovat olleet työttömänä, mutta kuitenkin ennen pitkää työllistyneet. Joku näistä on lopettanutkin bloginsa työllistyttyään. On hienoa, loistavaa, upeata, että työtönkin voi vielä työllistyä ja se voisi toimia esimerkkinä ja rohkaisuna meille (tai minulle), jotka emme sitten millään työllisty! Minä vain olen jo todellakin niin TOIvoton tapaus (kuten blogini nimi kertoo), että juuri minun on aivan turha kuvitellakaan enää koskaan työllistyväni yhtään minnekään!