Raskaan katkeraa

Erästä olutta luonnehdittiin ”raskaan katkeraksi”. Nämä sanat pomppasivat juomalistalta silmilleni, koska ne luonnehtivat minun elämääni/ elämäntilannettani. 

Mikä on sellainen, jolla ei ole (syys)lomaa, joka ei ole töissä eikä oikein opiskelijakaan?  Hän on (tietenkin) työttömyyskurssilla oleva työtön! Työssäoppimispaikassani on henkilö, jota minun läsnäoloni siellä kovasti häiritsee (tällainen löytynee jokaiselta työpaikalta); hänen mielestään en osaa edes kuoria perunoita oikein! (Joo, ei aivan insinöörin hommia, mutta ei ollut tarkoitus ollakaan…) Minä olisin tällä hetkellä mieluiten jossain muualla, kuten etelän lämmössä tai koulutustani vastaavassa oikeassa työssä! Olen saanut tekstareita vanhemmiltani ja ystävältäni, jotka ovat matkoilla kaukana etelässä, tosin eri paikoissa.: ”Aurinko paistaa ja rusketus syvenee.” No, täällä EI aurinko paista ja vitutus jatkaa syvenemistään!

Taantuman uhatessa kerrotaan ihmisten alkavan säästää. Mistäpä työtön säästäisi, kun rahat eivät nytkään riitä?! Taas oletetaan joka ikisen ihmisen olevan hyvin toimeentuleva työssäkävijä… Tyhjästä on paha säästää mitään.  Kelalta rahanhakemisen väliajat tuntuvat todella pitkiltä, vaikka ”odotusaika” on tasan sama kuin ansiosidonnaista saadessa. Rahasumma vain sattuu olemaan niin surkean pieni, ettei sillä kerta kaikkiaan voi tulla toimeen.

45 vuotta

Jorma Pokkinen kirjoittaa Aamulehdessä (16.10) otsikon ”Liian nuori vanhaksi” alla näin:

45 vuotta ei ole ikä eikä mikään. Silti se on seniorivuosien alku. Parisuhde muuttuu. Lapset itsenäistyvät, muuttavat kotoa.

[ ]

On aika miettiä asumista, varallisuutta alkaa kertyä. Työpaikalla on yhä enemmän omien lapsien ikäisiä työkavereita. Toisaalta – on sitä muutakin elämää kuin työ. Uskaltaa jo uskoa siihen. Alkaa aika ajatella pitkälle eteenpäin. 

Kommentoinpa tekstiä hieman omasta 45-vuotiaan näkökulmastani: Ala-asteikäiset lapsemme eivät vielä itsenäisty. Asumista todellakin pitää miettiä, koska nykyinen asumismuotomme on aivan liian kallis tässä tilanteessa. Varallisuutta ei ole eikä tule, kaikki vähäkin on mennyt työttömyyden mukana. Työpaikkaa ei ole enkä sellaista enää saakaan. Jos minulla olisi työpaikka, työkavereina olisi minua noin 20 vuotta nuorempia, jotka siis ovat vanhempia kuin omat lapseni. On sitä todellakin muutakin elämää kuin työ – nimittäin työttömyys! Uskaltaa jo uskoa mihin? Minä en usko enää mihinkään enkä keneenkään! Onko aika ajatella pitkälle eteenpäin? Eihän tässä uskalla ajatella huomista pitemmälle…

Työelämän universaalit piirteet

Minulla on runsaasti kokemusta työpaikoilla ulkopuolisena havainnoitsijana toimimisesta määräaikaisuuksissa, ulkoistettuna, ”harjoittelijana” sekä tällä hetkellä ns. työssäoppijana. ”Kerran luulin kuuluvani työyhteisöön, mutta erehdyin” – siis ensimmäisessä ja viimeisessä vakituisessa työpaikassani (tai sellaiseksi luulemassani). Olen havainnut työelämässä 3 yleismaailmallista tai ainakin yleissuomalaista piirrettä:

1.       Päteminen tai sen tarve

2.       Takanapäin (pahan) puhuminen asiakkaista tai työkavereista

3.       Valittaminen jostakin asiasta (aina on jotain huonosti ja ns. ruoho vihreämpää aidan takana)

Työpaikoilla on hirveä kiire päteä ja häärätä ja tuntea itsensä tärkeäksi/ tehokkaaksi/ tarpeelliseksi riippumatta työpaikasta/alasta/työtehtävistä…

Nämä havainnot ovat tietenkin vain kateellisen panettelua, vai mitä?

Ikuisesti tyytymätön

Kun en aikoinaan päässyt unelma-ammattiani opiskelemaan – ja olen myöhemminkin yrittänyt monta kertaa (ensimmäisellä kerralla olisivat olleet parhaat mahdollisuudet päästä ja pääsinkin lähelle), minusta tuli (a)ikuinen opiskelija ja pääsykokeissa kävijä, jatkuvasti työtön, ikuinen häviäjä ja aina tyytymätön elämääni.  Jos olisin saanut olla töissä (edes jollakin toisella kuin sillä unelma-alallani) kaikki nämä vuodet, jotka olen ollut työttömänä, luulisin, etten olisi tällä tavalla tyytymätön jossittelija, vaan olisin voinut unohtaa menneet epäonnistumiseni. Työttömänä on valitettavasti aivan liikaa aikaa miettiä ja pähkäillä menneitä, nykyisiä ja tulevia epäonnistumisia…

Tässä on tullut todellakin nähdyksi kaikenlaista sekä työelämässä että sen ulkopuolella/ ulkopuolelle jääneenä. Ulkopuolisena todellakin näkee asioita paremmin! Jos olisin istunut 20 vuotta saman työpöydän ääressä, olisi minulla aivan erilainen maailmankuva. Työtön näkee maailman niin eri tavalla kuin sellainen henkilö, joka on saanut olla aina töissä. Mitä tällä jatkuvasti kertyvällä (huonollakin) elämänkokemuksella sitten pitäisi tehdä, missä sitä pääsisi hyödyntämään?

Tunnustus ja haaste

1. Kiittää tunnustuksen antajaa

Kiitos Rantakasville, on kiva saada tunnustusta!

2. Antaa tunnustus 8 blogille
  

Työtön maisteri turinoi

 Seikkailumatka vaihdevuosiin (kiinnostava, mutta ei kovin ahkerasti päivitetty)

 Annan tunnustukseni kahdelle sellaiselle blogille, jotka ovat vielä alkutaipaleella, koska kaikki muut lukemani blogit ovat jo saaneet tunnustuksia.

3.Ilmoittaa näille asiasta

Laitan viestin.

4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään

1. Olen 180 cm pitkä.
2. Olen ns. paljasjalkainen tamperelainen, mutta en mitenkään ylpeä siitä.  
3. Mielestäni kaikki on (työttömälle) aivan liian kallista!
4. Jos minulla olisi rahaa, matkustaisin kaukomatkoille, esim. Australiaan.
5. Suklaa eri muodoissa on suurinta herkkuani ja voin syödä sitä lihomatta.
6. Olen erittäin laiska siivoamaan.
7. Olen keski-ikäinen.
8. Olen likinäköinen ja nykyään minulla on moniteholasit.