Kovin vaihtelevat ovat olleet tunnelmani työnhaun suhteen. Välillä on tuntunut, ettei siitä tule yhtään mitään ja välillä olen saanut yllättävän kutsun työhaastatteluun. Silloin tulevaisuus on näyttänyt jälleen valoisammalta – ainakin haastattelun lopputuloksen kuulemiseen asti… Toisaalta tässä iässä pitää olla todella iloinen jokaisesta työhaastattelukutsusta ja kutsuprosentti suhteessa hakemusten määrään on ollut melko hyvä. Sen olen valitettavasti joutunut toteamaan, että ”sektorin” vaihto on edessä, koska hyvin hiljaista on ollut kiinnostuksen suhteen nykyisessä paikassa. Sinne pääsin kuitenkin pitkän työttömyyden jälkeen töihin ja saan olla siitä edelleen kiitollinen! Pidin todella työstäni ensimmäisessä ”kohteessa”, mutta kyseessä oli määräaikainen projektityö (kuten liian usein on). Pidän ja olen pitänyt työstäni ja/tai työympäristöstä ja useimmista työkavereista kyllä muuallakin tässä työpaikassa – ennen kaikkea työssäkäynti ja palkka on aivan parasta!
Mielenkiinnolla
olen odotellut mahdollista jatkoa. Jotain
tosiaan on luvassa, eli ensi vuoden alusta minulle on tarjolla vuorotteluvapaan
sijaisuus. Niitäkin olen useita kertoja aiemmin tuloksetta hakenut.
Kolmesta
hakemuksesta (joista yksi avoin hakemus) sain kaksi haastattelukutsua ja kahdesta
haastattelusta (sen avoimen hakemuksen perusteella) yhden työpaikan, joten
melko hyvä tulos! Toisaalta kaikkiaan neljästä hakemuksesta vain yksi on
johtanut haastatteluun, kun avointa hakemusta ei lasketa.
Hienoa! Onnittelut! Kuinka pitkä pätkä on tiedossa? On muuten jännä kun aina mainostetaan että mikä tahansa työpaikka kannattaa ottaa, koska työssä olevan on helpompi vaihtaa työpaikkaa kuin työttömän työllistyä. Eihän se niin mene. Seniori on seniori oli työssä tai työttömänä. Olen ollut jo usean vuoden vakityössä, mutta eipä tässä työllisenä ole työnhakuflaksi ollut sen parempi kuin työttömänäkään.
VastaaPoistaToivottavasti päädyt vakkariksi mahdollisimman pian, pätkätöissä roikkuminen syö hermoja sekin. Koko ajan jyskyttää mielessä päättymispäivä ja uutta työtä joutuu hakemaan vaikka töissä onkin. Ei voi relata missään välissä eikä oikein suunnitella elämäänsä muutamaa kuukautta pitemmälle.
Kiitos onnitteluista! Vuorotteluvapaan sijaisuus on nykyään enimmäiskestoltaan puoli vuotta, kun se on aikaisemmin ollut vuoden mittainen. Mahtaako tosiaan johtua "senioriteetistani" vai vielä melko lyhyestä työkokemuksestani uudella alalla, ettei kysyntää edelleenkään aivan valtavasti ole?
PoistaPätkätyöllisyys on kyllä melkoisen rasittavaa, mutta on se silti ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin työpaikattomuus.
No ei viisikymppinen ole vielä mikään "seniori", vaan keski-ikäinen!
PoistaMitenhän muuten käy sen työpaikkojen koronapassin suhteen? Ainakin sote-alalle pakkorokotukset näyttävät tulevan.
Itse olen hyvinkin korona- ja rokotekriittinen, enkä ole sokeasti antanut itseäni piikityttää noilla epämääräisillä ja juosten kusten kehitetyillä aineilla.
Lähipiirissäni on todella pahoja esimerkkejä korona-rokotteiden haitoista, joita ovat mm. halvaantuminen ja järkyttävät lihaskivut jne.
Nämä koronan "variantit" ovat vain rokotevalmistajien keksimiä valheita, joilla saadaan tyhmiltä rahat pois!
Koko korona on suuri kusetus!
Korona ei varsinaisesti liity tämän blogin aiheisiin, mutta olen itsekin epäileväinen ja kriittinen noiden piikitysten suhteen. Pakko ei ole hyvä keino juuri missään asiassa eikä ainakaan tässä. Korona ei valitettavasti ole mikään "kusetus", mutta moni siihen liittyvä ja sen varjolla tehtävä asia toki on, kuten esim. koronapassi.
PoistaNo ei liity suoranaisesti, mutta kuitenkin.
PoistaTHL:n asiantuntijan mukaan Suomessa kuolee influenssaan vuosittain arviolta 500 - 2000 ihmistä.
Tilastokeskusken lukujen mukaan viime vuonna Suomessa koronaan kuoli 534 ihmistä, joiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Eli tavallinen influenssa on paljon koronaa vaarallisempi kuolinlukujen perusteella, mutta silti siitä ei uutisoida päivittäin samalla tavalla, eikä se aiheuta mitään rajoitustoimia, maskisuosituksia tai painostamista rokotteen ottamiseen jne.
Minusta tämä on tosi kummallista.
Lisäksi kokoajan pukkaa median kauhulööppien siivittämänä näitä koronan uusia "variantteja", joita vastaan taas täytyisi ottaa uusi piikki. Tulee väkisinkin mieleen, että nämä "variantit" olisivat täysin rokotevalmistajien keksimiä, joilla saadaan miljardivoitoilla myytyä rokotteita.
Joku tässä kyllä haiskahtaa ja pahasti.
En siis kuitenkaan ole mikään "foliohattuinen salaliittoteoriahörhö", vaan medialukutaitoinen ja kriittisesti koronauutisointiin suhtautuva.
Tämä kaikki vaikuttaa tulevaisuudessa työllistymiseen, kun kaikkialla aletaan vaatimaan sitä koronapassia!
Koronapassista pitäisi nopeasti luopua, koska se ei estä tai edes välttämättä vähennä koronatartuntoja ja lisäksi asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan sekä rajoittaa vapautta. Aluksi sitä ei edes pitänyt ottaa käyttöön ja nyt ollaan jo laajentamassa sen käyttöä. Hulluksi on mennyt!
PoistaEn osaa ottaa kantaa koronan vaarallisuuteen influenssaan verrattuna, mutta lehdistön harjoittamasta pelottelusta en pidä enkä myöskään tästä lahjonta-, uhkailu- ja kiristystouhusta, mitä koronaan liittyy.