”Hevonpaskaduuni
on työ, jonka tekijä ajattelee salaa ettei kyseistä työtä tarvitsisi olla
olemassa.”
Antropologi David
Graeber antaa ehkä hieman yllättävän vastauksen,
kun The Economist kysyy häneltä, mikä on paskaduuni. Graeber vastaa, etteivät paskaduunit
ole palveluammatteja, vaan pikemminkin toimisto-, hallinto- ja
johtotehtäviä. Graeber on
kirjoittanut aiheesta kirjan nimeltä Bullshit Jobs: A Theory.
Graeberin
mukaan jopa 37–40 prosenttia työntekijöistä ajattelee, ettei heidän tekemällään työllään ole merkitystä. Heidän
mielestään se, että heidän työnsä tai koko toimialansa katoaisi, ei muuttaisi
mitään. Ja tämä tekee duunista Graeberin
määritelmän perusteella paskaduunin. Luku perustuu
kyselytutkimukseen ja kertoo työntekijöiden omasta kokemuksesta. Graeberin mukaan yhä useammat ihmiset
haluavat tehdä työtä, jolla on merkitys. Moni haluaa tehdä
työtä, joka vie maailmaa eteenpäin. Mutta vain harva ihminen on niin
onnekas, että voi yhdistää merkityksellisen työn ja hyvän palkan.
Graeberin mukaan nykyajan työntekijöillä on
käytännössä kaksi vaihtoehtoa:
- Valitset merkityksettömän hevonpaskaduunin, josta saa hyvää palkkaa ja rahat riittävät elämiseen.
- Valitset merkityksellisen työn, josta maksetaan huonosti.
Hyvän
palkan ”valitsevat” pystyvät elättämään perheensä, mutta muuta tyydytystä
työstä ei välttämättä sitten saakaan. Merkityksellinen työ taas voi
tarjota sisältöä elämään, mutta se ei välttämättä takaa taloudellista turvaa. The
Economistin haastattelussa Graeber
pohtii myös sitä, millaista luovuutta syntyisi, jos kaikki tämä aika
vapautettaisiin johonkin muuhun tekemiseen.
Valitettavasti
tämä ei kuitenkaan ole valintakysymys, koska usein ei ole mahdollisuutta valita
yhtään mitään! Kolmas vaihtoehto
on ”valita” merkityksetön työ, josta maksetaan huonosti (tai hakea sellaista
saamatta työpaikkaa…)
David Graeber kehottaa miettimään, huomaisiko joku, jos et olisi töissä.
Tällä mittarilla koulun ruokalan henkilökunta tai jäteauton kuljettaja ovat
tärkeämpiä kuin sijoitustuotteiden suunnittelija.
”Vallitsee lähes
käänteinen suhde sen välillä, kuinka paljon työ hyödyttää suoraan toisia, ja
kuinka paljon siitä saa palkkaa.”
Graeberin
mukaan tämä epäkohta on ollut omiaan ruokkimaan suorittavan työn tekijöiden
kiukkua ja sitä kautta oikeistopopulismin nousua. Palkkaan ei vaikuta kovin
paljoa se, tuottaako työ yhteiskunnalle lisäarvoa.
Suuripalkkaisista hevonpaskatöistä on paljon
esimerkkejä:
- eräs menninkäistä muistuttava tyyppi, jonka elämäntehtävänä on vihapuhe työttömiä kohtaan
- EU-virat, joissa pyöritetään turhaa byrokratiaa suurella palkalla ja huikeilla eduilla
- Sitran yliasiamies
- EK:n tehtävät
- kaikenlaiset pörssianalyytikot, sijoitusasiantuntijat tms.
- entisille poliitikoille järjestetyt pakastevirat jne. jne.
Näissä ”ansiot” eli ”palkkiot” lähtevät viidestä tonnista,
mutta työpaikattoman viisisatanen on se, mikä kovasti tuntuu hiertävän kaikkia…
Eipä täällä Suomessa todellakaan tällä hetkellä ole mitään tuollaisia valinnanvapauksia työn suhteen, ellet ole jonkin alan kokenut erityisosaaja ja sekin työn merkitys tulee paljoltikin siitä, että saat edes sen kohtuullisen toimeentulon ja sitä mukaa yhteiskunnallisen kunnioituksen painottuen vahvasti jälkimmäiseen.
VastaaPoistaMitä tulee näihin "suuripalkkaisiin hevonpaskatöihin", niin kuvitelkaapa vaikka jotakin monopoliasemassa olevaa Alkon hyväpalkkaista pääjohtajaa kahvipullapalaverissa:
- No onko mennyt kossua kaupaksi?
- Ei, kun nyt näin tammikuussa kansa on tipattomalla.
- Jahas, eiköhän ne myyntiluvut sitten taas vappuna nouse!
Ja iso palkka juoksee myyntituloksesta huolimatta...
Valinnanvapautta ei tosiaankaan ole.
PoistaLisäisin listaan vielä Alkon lisäksi Veikkauksen ja sähköyhtiöiden johtajat. Tuote menee kaupaksi aivan riippumatta siitä kuka on johtajana ja mitä hän tekee. Kohtuuttoman suuri palkka jatkaa juoksemistaan...