lauantai 29. huhtikuuta 2017

Raportointia työnhausta suunnitellaan

Jälleen on tiedossa uusia, suorastaan nerokkaita, suunnitelmia meidän työpaikattomien kiusaksi:


Hurjin piiskaesitys on se, että jos työnhakija ei vähintään seitsemän päivän välein raportoi vielä suunnitteluvaiheessa olevassa verkkopalvelussa työnhakunsa jatkumisesta, työnhaun voimassaolo päättyy.

Sinänsä työpaikkojen hakeminen ei tuota minulle mitään ongelmia, jos vain on mitä hakea. Myöskään työnhausta raportointi ei ole vaikeaa, mutta kuka tarkastaa nämä kaikki satojen tuhansien työpaikan hakijoiden viikkoraportit? Nyt on jo osoittautunut, että kolmen kuukauden välein tehtäviksi tarkoitetut työttömien haastattelut eivät ole toteutuneet resurssien puutteessa. Mistä sitten saadaan resursseja tällaisen raportoinnin tarkastamiseen? Mitä tahansa näköjään keksitään, ettei vahingossakaan tarvitse myöntää todellista syytä valtavaan työpaikattomien määrään, vaan edelleen se muka johtuu siitä, etteivät työttömät hae tarpeeksi työpaikkoja… 

Leike Talouselämä-lehdestä 28.4. Pitääkö nämä kaikki toteuttaa kerran 3 kuukaudessa – vai riittääkö yksi? En myöskään ymmärrä, mistä tuollaisia viikon mittaisia työpätkiä alkaa yhtäkkiä löytyä kaikille työpaikattomille!

5 kommenttia:

  1. "Käytännössä työnhakijan tulisi siis raportoida, mitä työpaikkoja hän on hakenut joko omatoimisesti tai TE-toimiston työtarjousten perusteella."
    Viikoittainen raportointi lisää pakkohakuja. Työpaikkojen (haamu- tai todellisten) määrä ei lisäänny mutta hakujen pitää lisääntyä per henkilö. Ei työkkärin asiantuntijalla ole sen enempää työtarjouksia välitettävänä kuin ennenkään. Enkä minä voi hakea työpaikkaa, jos minun taidoille sopivaa ei ole.
    Tässä onkin tarkoitus alustaa työpaikkoja tuleville maakuntahallinnon byråkraateille. Minä maksan perusturvasta 20% veroa, jotta saadaan kerättyä minua kyykyttävälle virastonikkarille palkka.

    "Työnhakijan palveluntarvetta arvioidaan jo nyt säännöllisesti vähintään kolmen kuukauden välein, ja samaa on määrä jatkaa vuonna 2019. Näissä arvioinneissa käytäisiin läpi työnhakijan tekemiä raportteja ja niiden sisältöä."
    Arvioidaanko ihan aikuisten oikeasti 3kk välein. wtf. Itse tarvitsen lähinnä vain ansiotyön, en heidän kaikenkattavaa huolehtimistaan.

    ”Siinä voisi sitten miettiä, että jos henkilö on hakenut runsaasti eri paikkoja, mutta ei hakemisesta huolimatta ole saanut työtä, niin raportointi antaa arvokasta tietoa sen miettimiseen, että mistä on kysymys.”
    ”Ovatko paikat olleet sen tyyppisiä, että henkilön osaaminen ei niihin riitä,.."
    Kuka hakee paikkaa, johon oma osaaminen ei riitä? Miten voi hakea runsaasti kun ei tarjollakaan ole runsaasti. Ainoastaan elämästä ulkona oleva voi esittää tällaista kukkaiskieltä.

    "Toisaalta tässä on ajateltu myös sitä, että se olisi työnhakijalle itselleenkin hyvä, kun hän säännöllisin aikavälein kertoo, mitä on tehnyt ja voi sitä kautta myös itsekin seurata tilannetta”
    Niiiin, eihän sitä nyt muuten kykene olemaan oman elämänsä tasalla.



    VastaaPoista
  2. Minusta näiden kyykytysten suunnittelijat ovat joko seinähulluja tai narsisteja.

    VastaaPoista
  3. Löysin koko blogin vasta äskettäin, mutta mielenkiintoisia kirjoituksia huolenmurtamalta blogistilta. Mitä taas tulee näihin päätöksiin, eikös joskus ollut tehty jokin rutkimus että narsisteilla on suurempi mahdollisuus päästä edustustehtävään tai johtavaan asemaan kuin muilla ihmisillä esim narsisti pääsee helpommin työpaikan toimitusjohtajaksi kuin semmoinen mukava ihminen josta kaikki tykkää ja joka on kaikille ystävällinen.

    VastaaPoista
  4. Kyseessähän on eräänlainen hallintarekisterin peilikuva, kyykyttämis -sellainen. Eduista tosin puuttuvat hallintarekisteriin verrattuna hakutietojen salaus- ja piilottamismahdollisuus ja mm. työnhakijan oikeus merkitä rekisteriin todellisen työnhakijan sijasta vain työnhaun hallinnon hoitaja. Muita puuttuvia etuja työnhakijan näkökulmasta on mm. tällaisen työnhaun hallinnon hoitajan oikeus kirjata työnhakijan työnhaku vain omiin tietojärjestelmiinsä ilman, että viranomainen pääsee siihen käsiksi. Suunnitellun työnhakurekisterin pitäisi sitten tasapuolisuuden nimissä toimia myös niin, että julkisuuteen ilmoitettaisiin vain työnhaun säilyttäjä, joka voisi olla vaikka lähihuoltamon Veijo Esso. Työnhaun säilyttäjällä olisi puolestaan oma salainen luettelonsa työnhaun kohteista.

    VastaaPoista
  5. Olenko "huolenmurtama"? No ehkä olen, omasta ja muiden työpaikattomien puolesta. Joka tapauksessa toivomme, ettei tämä uusin kyykytys ja työttömien syyllistäminen työpaikattomuudestaan tule menemään läpi. Varsinkin tuo suunniteltu 60 päivän karenssi on jotain aivan hävyttömän törkeää!

    VastaaPoista