keskiviikko 17. elokuuta 2016

Miten voisi helpottaa työttömäksi palaamista?

Lomaltapaluu tuntuu olevan usein työllisille vaikeaa, koska näihin aikoihin lehdet täyttyvät vinkeistä töihinpaluun helpottamiseksi. Kyllähän sieltä työelämästä pois pääsee, ei siellä kaikkien ole pakko olla…
IL:n mukaan näillä työterveyslaitoksen vinkeillä lomalta palaaminen on helpompaa kuin muuten:

Palaa töihin keskellä viikkoa


Ajoita lomalta paluusi keskelle viikkoa, jos mahdollista. Silloin ensimmäinen työviikko ei tunnu liian raskaalta.

Anna itsellesi aikaa tottua työrytmiin

Väsähtämistä ensimmäisinä työpäivinä ei kannata pelästyä: keho ja mieli totuttelevat uuteen vuorokausirytmiin.

Muista päivittäinen palautuminen

Nauti kesästä ja työpäivän jälkeisestä vapaa-ajastasi edelleen, vaikka oletkin töissä.

Tarkastele työtäsi ja työyhteisöäsi uusista näkökulmista

Loman jälkeen osaat katsella työtäsi uudesta näkökulmasta.
Aloita työt suunnittelemalla syksyä kevään kokemukset huomioiden.
Loman jälkeinen aika on otollista arvioida asioita uudella tavalla.


http://www.iltalehti.fi/tyoelama/

Käännetäänpä asetelma toisin päin eli millaista olisi näillä vinkeillä työttömäksi paluun helpottaminen(?):

Palaa työttömäksi keskellä viikkoa

Ajoita työttömäksi paluusi keskelle viikkoa, jos mahdollista. Silloin ensimmäinen työttömyysviikko ei tunnu liian raskaalta.

Anna itsellesi aikaa tottua työttömyysrytmittömyyteen

Väsähtämistä ensimmäisinä työttömyyspäivinä ei kannata pelästyä: keho ja mieli totuttelevat uuteen vuorokausirytmittömyyteen.

Muista päivittäinen palautuminen

Nauti kesästä ja loputtomasta vapaa-ajastasi, vaikka oletkin työttömänä.

Tarkastele työttömyyttäsi uusista näkökulmista

Työpätkän jälkeen osaat katsella työttömyyttäsi uudesta näkökulmasta.
Aloita työttömyys suunnittelemalla syksyä kevään kokemukset huomioiden.
Työn jälkeinen aika on otollista arvioida asioita uudella tavalla.

Miltä tämä vaikuttaa, toimisiko?


4 kommenttia:

  1. Pakko toimia, työt loppuvat kuun lopussa keskellä viikkoa. Ehkä töiden loppuminen on iha hyvä asia, viime yönä nimittäin näin unta, että esimies ampui minua haulikolla rintaan... uskon jo ihan hyvällä, että lähdettävä on, ei tarvitse tulla uniin häiritsemään.

    VastaaPoista
  2. Eivätpä nuo konstit taida toimia, mutta aina kannattaa yrittää!

    VastaaPoista
  3. Hauskasti käänsit lauseet! Itse olen työtön ja luin saman jutun - mietin silloin, miten ihminen on niin usein tyytymätön - vaikkapa siihen, että loma loppuu. Iloa siitä, että on työpaikka ei näkynyt... Tyytymättömyys on normaali olotila; osaisipa olla tyytyväinen siihen mitä juuri nyt on! Vaikeaa se on; saamarin vaikeaa, jos omaan tilanteeseen ei oikein voi vaikuttaa ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

    Kävin juuri hetki sitten vaihteeksi kävelemässä ulkona. Kastuin märäksi sateessa mutta mitä välii... Nyt istun tässä ja syön voileipää ja juon vettä. Sisällä on lämmin ja kissa istuu tuossa vieressä. Pienet on ilot!

    VastaaPoista