Pitääkö työttömän iloita silloin, kun Joku Muu työllistyy?

Onko työttömällä aina suorastaan velvollisuus olla iloinen, kun joku toinen saa työpaikan? Mielestäni tämä asia riippuu siitä, kuka on työllistynyt. Jos on kyseessä joku läheinen tai muuten tuttu ihminen tai vaikka pitkään työttömänä ollut blogituttu, silloin työtön on toki aidosti iloinen ja onnellinen hänen puolestaan. Jos taas on kyseessä kilpailutilanne, jossa Joku Muu on saanut työttömän hakeman työpaikan, työttömän ei todellakaan ole minkäänlaista syytä iloita - paremminkin aivan jotain muuta.

En voi sille mitään, että minua suututtaa ja vi**ttaa, kun Joku Muu aina saa kovasti haluamani ja tarvitsemani työpaikan, enkä koskaan minä! Olisin niissä hommissa aivan yhtä hyvä, ellen jopa parempi. Töitä kuitenkaan harvemmin tehdään munasarjoilla - jos nimittäin ikäsyrjintä on se perimmäinen syy valitsematta jättämiseeni. Naisen pitää olla nuori ja kaunis, niin menestys on taattu tässä pinnallisessa maailmassa, jossa miehet tekevät päätöksiä! En ole ”yhtään” katkera… Minä joudun olemaan palkattomassa työssä, koska en muuta saa, mutta leipää pöytään ei palkaton työ tuo eikä sillä makseta laskuja.

Siinä tilanteessa jos - ja kun - samaan typo-koulutukseen osallistujista osa koulutuksen loputtua työllistyy, pitää ainakin teeskennellä olevansa iloinen heidän puolestaan.  Hieman pistää pitkäaikaistyötöntä kadehtimaan, jos sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet vain vuoden verran työttömänä ja edelleen ansiosidonnaisella, työllistyvät. Toki se on heidän tilanteessaan todennäköisempää kuin omassa tilanteessani, mutta minä kuitenkin tarvitsisin työpaikkaa heitä kipeämmin! Luonnollisesti on parempi, mitä nopeammin onnistuu työllistymään ettei käy kuten minulle… Myönnän, että on usein kuitenkin  kovin vaikeaa olla vilpittömästi iloinen kaikkien työllistyneiden puolesta, koska kateushan se jostain salakavalasti hiipii esiin.