Näin Tampereella

Tampere on maksanut "huikeat" 18 miljoonaa sakkomaksua siitä, ettei täällä ole työpaikkoja: Sakkomaksu työttömistä.

Helmikuu on kohta mennyt ja vaikka jo tammikuussa minulle piti tulla kutsu työllisyyden (vai työttömyyden?) kuntakokeilun piiriin, mitään kutsua ei ole vieläkään kuulunut! Eivätköhän nekin rahat ole täällä mustassa aukossa ja hukkaputkessa:


Rantaväylän tunnelityömaa, Naistenlahti

Minusta turmeltu maisema Armonkalliolla ja Santalahdessa on aivan kauhean näköinen! Aspinniemi on kasattu täyteen louhintajätettä ja eikun loput Näsijärveen... Joku muukin on kanssani samaa mieltä: Tunnelityömaa tuhoaa kaupunkia. Meillä täällä Tampereella on aivan mahtavat päättäjät. Minä en ole yhtään heistä sinne äänestänyt, koska äänestämäni henkilöt eivät ikinä pääse läpi...
Pitäisi ottaa huomioon, että Tampereella on 200 000 asukasta eikä 2 000 000, mutta kun suhteellisuudentajua ei ole niin sitä ei sitten ole. Joidenkin mielestä nämä suuruudenhullut hankkeet ovat edistystä ja kehitystä, toisten (kuten minun) mielestä nuokin rahat (joita ei loppujen lopuksi edes ole...) olisi voinut käyttää esim. homekoulujen korjaamiseen, nykyisten teiden kunnossapitoon ja vastaaviin tarpeellisiin kohteisiin.

Voileipäsukupolvea

Me 1960-luvulla syntyneet olemme voileipäsukupolvi.
Olemme sitä ensinnäkin sen takia, että meidän äitimme menivät töihin eikä meitä odottanutkaan koulun jälkeen lämmin ruoka, vaan voileivät. Toiseksi sen takia, että littaannumme edellisen ja seuraavan sukupolven väliin kuin kerrosvoileivän täyte. Voileipäsukupolveksi kutsutaan 1960-luvulla syntyneitä, töissä käyviä ihmisiä, jotka ovat hankkineet lapset kolmikymppisinä. He ovat (me olemme) huolehti­joiden sukupolvi, jota puristavat yh­täältä teini-ikäiset lapset, toisaalta yli kahdeksankymppiset vanhemmat.

”Emme koskaan pääse täysin irti syyllisyyden piiskaamasta velvollisuudentunnostamme, eikä tarvitsekaan. Myötätuntoiset ja vastuuta kantavat ihmiset ovat ehkä stressaantuneita mutta läheistensä mielestä ihan mukavia olemassa.”

Minä olen 1960-luvulla syntynyt pitkäaikaistyötön, joka on hankkinut lapset hieman yli kolmikymppisenä. Minulla ei ole työstressiä, mutta sen sijaan stressi työttömyydestä ja huoli taloudellisesta toimeentulosta. Työ voisi toisaalta olla hyväkin viemässä ajatuksia muualle kiertämästä samaa murehtimisen kehää! Kuulun siis huolehti­joiden sukupolveen, jota yhtäältä puristavat teini-ikäiset lapseni, toisaalta yli seitsemänkymppiset vanhempani, joiden tilanne oli erinomaisen hyvä viime kesään asti, kunnes jotain tapahtui. Isäni oli pyörälenkillä hoitamassa kuntoaan, mutta kaatui hyvin ikävin seurauksin. Hänen aktiivisen ja harrastavan seniorikansalaisen elämänsä muuttui silmänräpäyksessä dramaattisesti. 

 ”… tuli muistutus siitä, että harvinainen tilastoihme voi sattua ihan sinun lähellesi. Mikään ei ole varmaa ja itsestään selvää.  Mitä vain voi tapahtua kenelle vain koska tahansa.”

Tässä vielä asiaa voileipäsukupolvesta englanniksi:

 Sandwich generation moms feeling the squeeze

Mothers in the “sandwich generation,” ages 35-54, feel more stress than any other age group as they balance the demanding, delicate acts of caring for growing children and their aging parents, according to the American Psychological Association’s 2007 Stress in America survey. And while nearly two-in-five men and women in this age group feel overextended, the survey reveals that more women than men report experiencing extreme stress and say they manage their stress poorly.

“It’s not surprising that so many people in that age group are experiencing stress,” says psychologist Katherine Nordal, PhD, executive director for professional practice, American Psychological Association. “The worry of your parents’ health, and your children’s well-being as well as the financial concern of putting kids through college and saving for your own retirement is a lot to handle.”

“Mothers often put their family needs first and neglect their own,” says Nordal. “Mothers need to manage their stress for their own health benefits, and also for those around them. How a mother manages stress is often a model for the rest of the family. Other family members will imitate her unhealthy behavior.”

http://www.apa.org/helpcenter/sandwich-generation.aspx

Työelämä ohi

Tässä on pari linkkiä juttuihin siitä, kun työelämä on ohi 51-vuotiaana ja 54-vuotias ei saa työtä ikänsä vuoksi. En muista olenko aiemmin linkittänyt tämän: 50+ työelämä ohi - elämä ohi?

Näihin keskusteluihin näyttää tulevan runsaasti 45-50 vuotiaiden kommentteja siitä, ettei heidän/meidänkään työllistyminen onnistu. Raja ei olekaan enää viidessäkymmenessä…  Moniin kommentteihin pystyn samaistumaan kokonaan tai osittain, esim. näihin:

”Minusta tuo työurien pidentäminen koskee vain vakituisessa työssä olevia. Jos on työtön tai määräaikaisissa työsuhteissa tai tilapäistöissä, mahdollisuudet saada työtä koko ajan pienentyvät ikääntymisen myötä. Vaikka olisit kuinka hyvässä kunnossa fyysisesti tai psyykkisesti ja vieläpä ihan nuorekas, Totuus on se, että suurin osa työnantajista sekä yksityisellä että julkisella sektorilla eivät kutsu edes haastatteluun, jos on tarjolla nuorempia hakijoita. Yhtäkkiä koulutusta ja työkokemusta ei arvostetakaan, koska pelätään palkkakulujen suuruutta. Ei myöskään auta, vaikka vakuuttaa tekevänsä mielellään kaikkia tehtäviä. Työpaikkailmoituksissa nimenomaan painotetaan nuorekkuutta ja haetaan selkeästi nuoria työntekijöitä tai sitten toisessa ääripäässä vaatimukset hipovat taivaita.” Nimim. nuorekas 52-vuotias 14.2

 ”Ei tässä huoli niinkään ole siitä, että kohta on tuon maagisen 50-vuotta täyttänyt. Vaan se, että tähän astinen työura on vähintäänkin silppuinen, lyhyempien ja pidempien työrupeamien ja työttömyysjaksojen tilkuttama. Eläkettä ei juuri ole ehtinyt tähän ikään kertyä (48), eikä työllistyminen jatkossa näytä yhtään ainakaan paremmalta. Tämä on nyky-Suomen realismia.” Nimim. Akateeminen pa-työtön 13.2. 

 Palkkakulujen suuruudesta en sitten tiedä, koska itse tyytyisin - ja olen joutunut aina tyytymään - pienehköön palkkaan… Minä jäin pätkätyöstä työttömäksi jo huomattavasti ennen viisikymppisiäni (muutamaa viikkoa ennen kuin täytin 43) enkä ole sen jälkeen enää työllistynyt minnekään.