torstai 13. helmikuuta 2014

Erinomaisen hyvin sanottu

Seuraava ei ole minun kirjoittamani, mutta on niin hyvin (tai paremmin) sanottu, että lainaan/ varastan sen tähän kohtaan. Juuri tällaiseksi nykymaailma on mennyt:

"Ei kenenkään tarvitse enää välittää kenestäkään muusta kuin itsestään. Ahneet ja häikäilemättömät pärjää ja heikot sortukoot, siihen meidät on kasvatettu nyky-Suomessa. Mediakin yllyttää olemaan itsekäs ja hemmottelemaan vain itseään. Mainokset vakuuttavat, että olet ansainnut sitä ja tätä roinaa ja rihkamaa. Vastuu lähimmäisistä on ulkoistettu valtiolle, mutta kun sen rahat ei riitä, heitteille jätetään vanhat, heikot ja vammaiset rumentamasta katukuvaa. Siten koittaa onni nuorille ja vahvoille.

Uskokaa "Nallea" ja yrittäkää vaan kyykyttää heikompianne. Sitä se onni muka on, kilpailua ja adrenaliinihumalaa, kunnes itse vanhenette ja vaivaistutte. Totuus on, että tällä laskuopilla vain pieni vähemmistö menestyy enemmistön kustannuksella. Verissä päin jokainen silti yrittää olla kaunein, laihoin, lihaksikkain, rikkain ja trendikkäin. Huonolla menestyksellä. Kovaa peliä ihmissuhdemarkkinoillakin - ei yksin työmarkkinoilla.

Harva kyselee, mitä mielekkyyttä tässä on. Niellään vain pureskelematta mitä asenteita globaali rahavalta syöttää. Enemmistö ihmisistä alistuu vapaaehtoisesti pelätessään menettävänsä komeat kulissinsa. Aika ja energia kuluu aseman pönkittämiseen, hetkeksikään ei saa herpaantua."

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/

9 kommenttia:

  1. Ei tässä mitään verissä päin yritetä. Elämä rullaa ihan tasaisesti ja rahaa tulee, sekä jää säästöön. Nyt jos tässä vaiheessa elämää (45-vuotias) saisi potkut, niin ei haittaisi, koska lopulla varallisuudella elelisi ihan kivasti loppuelämän. Turha luulla ettei tämä olisi kaikille mielekestä, sillä meille hyvin pärjääville tämä itseasiassa ihan on!

    VastaaPoista
  2. Ja tuollahan todistit toteen, että et välitä kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Ei ihminen, jolla on omat asiat hyvin, ja joka ymmärtää asioiden tositilan, ole mitään tarvetta kyykyttää toisia ja "rub other people's noses in it".

    Häpeäisit vähän. Mutta tekstisi jo osoittaa, ettet pysty myötätuntoon sen paremmin kuin häpeäänkään. Eikä elämän suhteen kannattaisi olla niin ylimielinen, kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan vaikka nyt niin voittamattomalta olo tuntuukin. Pilkka voi vielä joskus osua omaan nilkkaan. Toivotaan niin.

    VastaaPoista
  3. Ensimmäisen kommentin kirjoittanut ei tiedä, mistä kirjoittaa. Nimittäin, jos nyt hommat loppuisi, niin taitaisi tulla aika pitkä varvi lusittavaksi elämän loppuun eli paras olla tooodella paljon rahanpaskaa. Ei kannata ainakaan riskejä ottaa, koska sitä menetettyä rahaa et ehkä koskaan pysty takaisin hankkimaankaan JA luuletko olevasi ikuisesti terve, nuorehko jne. Ilmeisesti. Tai sitten olet vain rutiköyhä loistavalla mielikuvituksella varustettu trolli.

    VastaaPoista
  4. Moi, tämä blogi on jo tullut tutuksi, mutta kerrankin jaksan kommentoida.

    Oma taustani lyhyesti: elektroniikkainsinööriksi valmistumisen jälkeen työskentelin fysiikan tutkimuksessa vuoden verran (työmarkkinatuella.) Sen jälkeen en ole päässyt juurikaan työhaastatteluihin (paitsi ehkä yhteen vuodessa.)

    Tuosta on aikaa jo enemmän kuin viisi vuotta. Työttömyyteni lasketaan pikemminkin vuosikymmenissä kuin vuosissa tai kuukausissa.

    Jälkeen päin olen miettinyt, miksi rekrytoijat ovat minua hylkineet:
    a) outo yhdistelmä: AMK ja tutkimusapulaisen työ yliopistolla. Markkinoilla on aina (ollut) sopivammillakin taustoilla varustettuja elektroniikkainsinöörejä, joilla on kokemus sen ja sen suunnittelutyökalun käytöstä TYÖELÄMÄSSÄ.
    b) sopimaton työkokemus ENNEN valmistumista: siivous ja tehdastyö. Sopivalla rekrytoitavalla insinöörillä on alan kokemus jo ennen valmistumista. Niin ollen väitteet kaiken työn arvokkuudesta (tulevaisuuden kannalta) ovat nähtävästi kohdallani roskaa.
    c) yliopisto/korkeakouluopintoja. Minä olen opiskellut vuosituhannen vaihteen molemmin puolin korkeakoulussa, mutten ole valmistunut. Tämä näkyy aukkona CV:ssä tavalla tai toisella. Rekrytoijissa herättää epäilystä koulun vaihtaminen (joka tuolloin oli ihan hyvä idea henk. koht. syistä). Markkinoilla on aina (ollut) alle kolmekymppisiäkin vastavalmistuneita. Itse valmistuin 31-v:na. Nähtävästi ja hyvinkin ilmeisesti sellainen 30 on aivan liian korkea ikä, vaikka sainkin kiitosta työstäni tutkimusapulaisena (mutten osannut ylisanoin hehkuttaa asiaa puhelimessa ja haastattelutilanteessa, sillä olen aika ujo ja hiljainen.)
    d) elektroniikka- ja sähköteollisuuden vienti on romahtanut jo muutama vuosi sitten, ja "Nokian insinöörejä" on työmarkkinat pullollaan.
    e) Seuraava on täysin omaa syytäni: en ole osannut suorittaa työnhakua suunnitelmallisesti. Hain epätoivoisesti kaikentasoisiin töihin asentajasta suunnittelijaan ja ties mihin. En asettanut aikarajoja tyyliin "jos siihen ja siihen mennessä en saa tällaista ja tällaista työtä, teen uuden suunnitelman ja menen esim. opiskelemaan" jne.
    f) Sairastuminen toissa vuonna. Vuoden olen nyt polkenut paikallani vajaakuntoisena, enkä pidä itseäni edes työkykyisenä. Terveyteni on heikoissa kantimissa, ja olen haamu reippaasta joskin hiukan ujosta apulaisesta. Tämä kohta on oikeastaan kaiken loppu mitä tulee työn saantiin. Lääkitysten kanssa säätäessä on mennyt vuosi, ja virallisesti olen sairaslomalla, ja ennen kaikkea työttömyyteni lasketaan vuosikymmenissä.
    g) en mennyt hyvän sään aikana opiskelemaan uutta alaa, vaan annoin tilanteen venyä. Tämäkin on oma vika. Mutta kun hinku töihin oli kova, ja ajattelin tuolloin, että haluaisin tehdä jotain käytännössäkin työelämässä, enkä mennä opettelemaan lisää teoriaa jonnekin kouluun. Tämä oli suurimpia virheitäni.
    h) erakoituminen. Työttömyys hävetti niin paljon, ettei tehnyt mieli pitää kavereihin yhteyttä. Uusiin ihmisiin tai harrastuksiinkaan ei huvittanut mennä, sillä en halunnut vastata kysymykseen "mitä teet työksesi." Tämäkin oli typerää toimintaa, ja pitkän ajan kuluessa haitaksi mielenterveydelle. Sitten kun edessä onkin työhaastattelu, ei osaa esiintyä luontevasti, kun viikkokaudet on ollut pois ihmisten ilmoilta. Taas lisää kurjia kokemuksia...
    i) itsetunnon romahdus kun ei pääse edes työkkärin kursseille tai siihen yksi per vuosi -työhaastatteluun. Kun ei ole itsetuntoa, ei enää kykene tarttumaan puhelimeen ja alkaa tyrkyttää itseään firmoihin.


    Miten kommenttini liittyy blogin aiheeseen? Eipä paljon mitenkään, kunhan vain uusimpaan postaukseen kirjoittelen. Puhutaanhan tuossa kyllä kilpailusta. Huonosti olen siis pärjännyt.

    Nyt on tällä miehellä ikää mittarissa jo 37 vuotta. Ahdistaa perkeleesti. Alkuvuonna taas en käynyt juuri missään, kun masensi, mutta ensi viikolla ajattelin aloitella liikuntaharrastuksia. Että jos se siitä lähtisi... Ainoa suuri kysymys on: millä elätän itseni tulevaisuudessa, kun ovet työelämään ovat lopullisesti sulkeutuneet?

    VastaaPoista
  5. On käynyt mielessä, jos menisi avoimeen yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa. Jos/kun pääsisi tutkinto-opiskelijaksi, voisi tehdä opettajan sijaisen työtä. Sellainen työ kiinnostaisi. En vaan tiedä, onko noihin sijaisopetustöihinkin sitten yhtä hirveä kilpailu kuin kaikkialle muuallekin.

    Osa-aika siivoustakin voisin tehdä, mutta ainakin ISS yms. vastaavat hakemuksiin "Saimme 100 hakemusta. Valitettavasti et ollut valittujen joukossa." Osa-aikatyötä on muutenkin aika vähän tarjolla.

    Sitten vielä voisin mennä avoimeen opiskelemaan erästä mielenkiintoista juttua, joka ei liity tekniikkaan yms. mitenkään, eikä työllistä juuri mihinkään, mutta joka siis hiukan kiinnostaa.

    Ongelma vaan kaikessa on, etten jostain syystä kykene yhtä päämäärätietoiseen toimintaan kuin ennen.

    Yllä olevasta tosiaankin unohtui mainita toissavuotinen työkokeilu, joka keskeytyi sairastumiseen sekä yksi työkkärin työnhakukurssi, joka oli ihan hyvä. Eli johonkin on päästy, muttei aivan maaliin.

    VastaaPoista
  6. Luin ensimmäisen anonyymin kommentin ihan eri tavalla - kertoi toisen mielipiteen eli pitää mielekkäänä olla töissä eikä se tunnu verissä päin eteenpäin menemiseltä. Mitä tulee rahaan, 1. anonyymihän sanoo, että varallisuutta on sen verran, että elää lopun ikänsä, jos potkut tulee. Siis varallisuutta (jonka ilmeisesti voi realisoida). Eikä sairauksista puhuta mitään eikä 45-vuotias ole enää nuori. Noh, voihan se olla trollikin. 4. tai 5. anonyymi

    VastaaPoista
  7. En ole aivan varma siitä, miten tuo ensimmäinen kommentti pitäisi tulkita. Onko se omakehua vai jotain muuta? En oikein tiedä, miten toteaminen, että "hyvin menee" liittyy työttömyysaiheiseen blogiin?

    Tapsan pitkässä luettelossa on tuttuja asioita, joita olen itsekin kohdannut. Avoimessa yliopistossa kannattaa opiskella, jos ei muuten, niin ainakin mielenvirkistyksen vuoksi.

    VastaaPoista
  8. Nimim. Epäilevä
    Hei vaan taas.

    TOI, en tiedä käsitätköhän miten suuren ja sitä suuremman työn teet/asian annat, kun jaksat kirjoittaa nämä kaikki mitä kirjoittanut olet. Kirjoitat meidän kaikkien muiden puolesta selkeästi ja hyvin auki sen todellisuuden, missä minä ja monet muutkin kanssasi elämme, miten sen koemme ja miten sen näemme. Mutta se mikä ainakin minussa on, niin en ole edes jaksanut enää ajatella koittaakaan saada noita asioita sanoiksi! Kun tämä nyt tuntuu olevan järjetöntä taistelua tuulimyllyjä vastaan mitä sanan työtön ympärillä on.

    Ja tapsako se oli, jolta lainaan:
    "erakoituminen. Työttömyys hävetti niin paljon, ettei tehnyt mieli pitää kavereihin yhteyttä. Uusiin ihmisiin tai harrastuksiinkaan ei huvittanut mennä, sillä en halunnut vastata kysymykseen "mitä teet työksesi." Tämäkin oli typerää toimintaa, ja pitkän ajan kuluessa haitaksi mielenterveydelle."

    Sanasta sanaan aivan samoin minulla. Tämän itsekin koin ja näin toimin, ja vasta viimevuosina tunnustin sen ääneen niille muutamalle ihmiselle, jotka koitan lukea ystävikseni. Juuri tuon, minkä kirjoitit. Että työttömyyden vuoksi en ole voinut ylläpitää ystävyyssuhdetta ... Karua ja järkyttävää, mutta totta. Mutta meitä on jo niin paljon, että eiköhän koiteta antaa itsellemme OLEMASSAOLON OIKEUS! Vaikka sen ilon ja kivaakin saa olla -kohdan kanssa ainakin itse joudun työskentelemään. Että oikeasti, joskus minullakin SAA olla kivaa (vaikka olen työtön), koska tilanne ei ole oma valintani EIKÄ SE TEE MINUSTA HUONOMPAA IHMISTÄ. Karmaisevaa, tällaistenkin asioiden kanssa saamme työksemme työskennellä ihan sen raadollisen työnhaun kera.

    VastaaPoista
  9. Työttömyyden ei pitäisi tehdä ihmisestä huonompaa kuin muut, mutta siltä se vain liian usein itsestänikin tuntuu!

    VastaaPoista