Taas lomalle

On jälleen koittanut aika lopettaa työt ja aloittaa loma. Virallista lomaa on ensin 4 päivää ja sen jälkeen alkaa ”loma”. Viimeksi ”lomaa” kesti kokonaista kuusi vuotta ja kolmisen kuukautta päälle… Jospa tällä kertaa se ei kestäisi aivan niin kauan. Ilmassa on vielä lupausta töiden jatkumisesta, koska ikuisuusprojekti, jossa työskentelen, ei todellakaan ole vielä valmis.
 
Kieltämättä on jokseenkin rasittavaa aina uudelleen lopettaa (ja mahdollisesti aloittaa) työt. Tänä vuonna olen jo kerran aloittanut työsuhteen uudestaan ja nyt lopetan työsuhteen toista kertaa. Tällaista on, kun ei ole valinnanvaraa, vaan joko otat tai jätät eli menet siihen ainoaan työhön, jonka saat tai sitten olet työtön. Kuitenkin on parempi näin kuin kokonaan ilman töitä. Nyt aion joka tapauksessa nauttia siitä ajasta, mitä kesästä on vielä jäljellä.

Matalapalkkaisesta pätkätyöstä

Olen sattuneesta syystä lueskellut näiden vuosien aikana runsaasti työttömyysaiheisia keskusteluja. Eräästä lukemastani keskustelusta jäi äskettäin mieleen kun joku keskustelija kirjoitti, ettei halua mennä matalapalkkaisiin pätkätöihin. Samoin eräs ”kollegani” työvoimapoliittisesta koulutuksesta ilmoitti, ettei menisi palkkatukityöhön ”koska ne loppuvat” eli ovat määräaikaisia. Ymmärrän toki erittäinkin hyvin tuon määräaikaisuusnäkökulman, koska onhan rasittavaa aina olla uudestaan hakemassa työpaikkaa tai stressaamassa työn jatkumisesta. Toisaalta, miten minun olisi käynyt, jos en olisi ensin mennyt palkkatukityöhön ja sen jälkeen matalapalkkaiseen pätkätyöhön? No, minä olisin edelleen työttömänä!

Olisi hienoa saada vaikka hyväpalkkainen määräaikainen työ (silloin jäisi jotain säästöönkin ja saisi tarvittaessa parempaa ansiosidonnaista päivärahaa) tai matalapalkkainen vakituinen työ, jolloin ei tarvitsisi stressata mahdollisesta jatkosta. Mieluiten tietenkin ottaisin sen hyväpalkkaisen vakituisen työpaikan, mutta se on aina ollut täyttä utopiaa… On siis jatkettava näillä mitä saa. Jos haluan olla töissä edes joskus, minun on ”mentävä” (aivan kuin töihin tuosta vain mentäisiin) siihen matalapalkkaiseen pätkätyöhön. 

Kesälomaa odotellessa

Se on sitten 2 weeks 2 go ja alkaa pitkä kesäloma… Viimeksi ”kesälomalla” vierähti hieman yli 6 vuotta, tosin olin sitä ennen ehtinyt olla töissä kokonaista 2,5 vuotta
eli huomattavasti kauemmin kuin nyt. Toisaalta oli hyväkin asia, että lasten ollessa pienempiä ei tullut mitään hoitopaikkaongelmia kesäisin, koska minä olin aina kotona valtaisan kysynnän työnantajien taholta kokonaan puuttuessa…
Olenkin aina ollut sitä mieltä, että kesäisin on oikeasti helpompaa (ei silti helppoa!) olla työttömänä. Silloin voi nauttia kesästä ja välillä jopa unohtaa työttömyytensä, ja ehkä kuvitella olevansa oikeasti kesälomalla.

Ihanteellinen työaika minulle olisi sellainen, että voisin olla kesät vapaalla, kunhan vain aina olisi sitten elokuussa tiedossa työpaikka, jonne mennä! Päivittäinen työaika saisi olla noin 6 tuntia ja palkkaa pitäisi saada saman verran kuin nyt (eli noin 2000 €/kk), mikä ei todellakaan olisi paljon vaadittu…  Todellisuus on sitten aivan toista, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka edes yksi pätkätyöjakso minulle näissä nykyisissä hommissa vielä irtoaisi?

Kuva viime kesältä - eikä ole mökkilaituri... Kesämökki on eräs toteutumattomista haaveistani.

Kesäjuhlissa

Pääsinpä sentään mukaan kesäjuhliin/ virkistyspäivään, vaikka en yleensä mitään etuja saa, koska ne eivät projektityöläisenä minulle ”kuulu”. Oli ihan mukava tilaisuus, vaikka sää ei suosinutkaan ja lähdin alkuperäisen suunnitelmani mukaan ajoissa pois. No, eipä tullut juotua liikaa ilmaista viiniä. En mennyt saunomaan eikä (pubivisa tai) karaokekaan oikein innostanut… 

Minulla on muuten poikkeuksellisen mukavia työkavereita! Koska heidän tekemänsä työ on henkisesti vaativaa - toisin kuin esim. työpaikassa, josta jäin yli 7 vuotta sitten työttömäksi - ovat he myös henkisesti eri tasolla kuin hiekkalaatikkoasteelle jääneet entiset ”työkaverit”. Näin ainakin olen päätellyt.

Väistämättä tulen hyvin usein ajatelleeksi, miten pienestä on kiinni, olenko esim. kesäjuhlissa vai olenko loputtomasti jatkuvalla ”kesälomalla”, jolla olisin edelleen ilman viimeisintä typo-koulutustani.  Koulutuksen päättäjäiset olivat 4.6.2015, eikä minulla silloin ollut takaisin työelämään pääsystä mitään varmuutta. Nyt, hieman yli vuotta myöhemmin, olen ollut töissä 6 + 3 kk. Kovin vähäistä ja vaatimatonta, mutta kuitenkin… Työllistyminen saattaa toteutua hyvin pienistä ”sattumista” johtuen, mutta ero työttömyyden ja työllisyyden välillä on valtaisa; elämä on oikeastaan aivan erilaista, kun on työpaikka, jonne saa mennä. No, vielä nelisen viikkoa tätä - ja sitten?

Tyytymättömyydestä ja tyytymisestä

Kun joutuu tyytymään johonkin, se aiheuttaa väistämättä tyytymättömyyttä!

Työhön tyytymättömyyttä aiheuttavat mm. huono työilmapiiri, surkea esimies, boreout, työsyrjintä, työpaikkakiusaaminen, ulkopuolelle jättäminen, töiden järjestelyn ontuminen, huono palkka, työsuhde-eduttomuus, työn tylsyys tai yksitoikkoisuus, työn haasteettomuus ja merkityksettömyys… Työpaikallani on ihan ok työilmapiiri eikä siellä esiinny työpaikkakiusaamista. Monia edellä mainittuja asioita kuitenkin on työssäni havaittavissa.

En haluaisi vain tyytyä työhön, joka on onnettomasti organisoitua, melko turhaa, tylsää ja yksitoikkoista, mutta kun en muutakaan saa! No, eipä työsopimusta enää kauan ole jäljellä. Oikeasti haluaisin edelleenkin tehdä jotain tekniseen alaan liittyvää edes suhteellisen järjellistä ja erityisesti hyvin organisoitua hommaa! Projekti, jossa nyt työskentelen, on levinnyt täysin käsiin johtuen kartalla pysymättömästä projektipäälliköstä, joka esim. peruuttaa palaverin silloin, kun kutsutut ovat jo matkalla sinne (eikä tieto silloinkaan mene kaikille kutsutuille, vaan eräs kutsutuista ilmoittaa muille…) Lisäksi hän vastaa kysymyksiin aivan johonkin muuhun asiaan kuin mitä on kysytty ja kysyy itse samat tiedot moneen kertaan, vaikka tieto ei ole siinä välissä muuttunut miksikään jne. On suorastaan raivostuttavaa (yrittää) työskennellä tuollaisen henkilön kanssa! Lopputulos ei tällaisessa tapauksessa todellakaan ole paras mahdollinen.

Niin, minä taidan olla sellainen ihminen, joka ei koskaan ole tyytyväinen - mihinkään?!

Taas tätä - päivän vitsi!

Vai muka insinööripula - HAH?!
talouselama.fi/uutiset/suomea-uhkaa-halyttava-insinooripula-valmistuvat-saavat-valita-tyopaikkansa

Näin väittää siis ”Ammattikorkeakolujen” rehtorineuvosto Arene ry.
(Päivitys: artikkelia on muutettu ja poistettu tuo kirjoitusvirhe eli typo, mutta annan sen silti olla tässä)
Oman etunsa nimissä rehtorineuvostonkin on kai sitten valehdeltava?

”Insinööriopintonsa syksyllä aloittava saa valmistuessaan todennäköisesti kilpailuttaa työpaikkansa. Lähivuosina insinöörejä jää paljon eläkkeelle ja jo nyt työpaikkoja on enemmän tarjolla kuin valmistuvia insinöörejä. Arvion mukaan insinöörejä valmistuu avoimiin työpaikkoihin nähden vuosittain yli 200 liian vähän.”

Jännä ilmiö on tuokin, että ”lähivuosina” ollaan jäämässä eläkkeelle eikä niitä lähivuosia koskaan tule, koska ne ovat aina siellä tulevaisuudessa! Vähän niin kuin ”Free tequila tomorrow” - huominen on aina seuraavana päivänä eikä koskaan oikeasti juuri sillä hetkellä…

Työllinen vielä vähän aikaa

Olen jo omaksunut työllisen roolin, jopa niin, että minusta voinee saada jonkinlaisen työnarkomaanin kuvan. Eräässä asiayhteydessä aloin itsekin kiinnittää huomiota siihen, kun totesin, että: ”Tuo ajankohta ei oikein sovi minulle, koska olen silloin töissä” tai ”Tuo aika sopii paremmin, koska voin tulla sinne töiden jälkeen”. Kuulija voisi tuosta ymmärtää minun olevan joku työhullu uratykki, vaikka tilanteeni on todellisuudessa täysin päinvastainen. Ehkä tahattomasti korostan työssäkäymistäni siksi, että se on poikkeustapaus? Yli kuuden työttömyysvuoteni jälkeen saan olla kokonaista kymmenen kuukautta työelämässä.

Tästä tuleekin sujuvasti mieleeni oikean työllisen ja työllistettynä olemisen ero. Menneestä noin kahdeksasta kuukaudesta kuusi kuukautta olen ollut työllistettynä. Eräänä päivänä hissiä odotellessa vaihdoin pari sanaa suunnilleen omanikäiseni opiskelijan/ harjoittelijan (työpaikallani heitä riittää) kanssa. Hän kysyi minulta olenko työllistetty. Minulle tuli kiire vastata, että olin täällä aiemmin työllistettynä, mutta nyt olen aivan oikeana työllisenä, vaikkakin vain sen neljä kuukautta (josta yli puolet on jo kulunut). Työllistettynä oleminen on valitettavasti häpeällistä, koska silloin on huono ihminen, joka ei ole muulla tavalla onnistunut työllistymään… Minun tapauksessani se kuitenkin oli kaikkien näiden vuosien jälkeen töihin pääsemistä eikä työllistetyksi joutumista.

Työelämää on tällä tietoa jäljellä runsaat kuusi viikkoa ja osaajia on vapautunut jälleen runsaasti työmarkkinoille… No, en hyvin todennäköisesti ole kilpailemassa samoista työpaikoista heidän kanssaan.