Hyvin ikävissä tunnelmissa

On hyvin ikävää, kun työtön yrittää olla aktiivinen ja opiskella omaksi ilokseen ja omatoimisesti, siitä täytyy toimittaa kaikenlaisia selvityksiä ja lippuja ja lappuja TE- toimistoon. Eniten minua ottaa päähän se, että opiskelusta pitää ilmoittaa työttömyyskassaan niin kuin se olisi jotenkin rikollista toimintaa! Onko työtön kuin ehdonalaisvanki, jonka tekemisiä seurataan? Minusta alkaa tuntua siltä, että on. Laittakaa nyt vielä sähköinen seurantalaite nilkkaani! Tällaisia ne ovat, työttömän "ihmisoikeudet". 

Sain kaiken lisäksi jäännösverolaput; työtöntä voi rahastaa, koska hänellä on mistä ottaa, tai sitten ei! Toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan... Tällä hetkellä minun ja tulevaisuuteni välissä tuntuu olevan synkkä musta pimennysverho, joka ei siitä näillä näkymin ole poistumassa.

Ei helvetti…

Tämä työttömän kyykytys on jotain täysin käsittämätöntä! Jos ja kun satun aivojeni käyttämiseksi ja mieleni virkistykseksi opiskelemaan avoimessa yliopistossa verkko-opintoja, niin sekö sitten estäisi mahdollisuuteni ottaa kokopäivätyötä vastaan? Menin tyhmyyttäni möläyttämään opinnoistani TE –toimistossa ja nyt joudun tekemään niistä selvityksen! (Minulla ei todellakaan ole varaa maksaa työttömyyskorvauksiani takautuvasti opiskeluajalta takaisin!) Onneksi ko. opintoja ei todellakaan mitenkään päin katsottuna voida tulkita päätoimiseksi opiskeluksi, kai, luultavasti ei… Kyseessä kun ei todellakaan ole tutkintoon johtava opiskelu. Aivan turhaa byrokratiaa, olisinpa vain pitänyt ”suuren” suuni kiinni! Opiskelisin luultavasti työn ohessakin samoja opintoja, jos vain saisin olla etuoikeutettu työssäkäyvä enkä kyykytetty työtön. Sitä paitsi ainoa syy miksi en ole ”ottanut kokopäivätyötä vastaan” on se, etten ole sitä saanut!

“Meni mihin tahansa, aina on samanlaista”

Otsikon lainaus on (muistaakseni) elokuvasta Calamari Union, jossa kaikkien nimi on Frank. Voin allekirjoittaa tuon sitaatin täysin, koska minne tahansa menenkin, työttömyys tulee mukaan. On hyvä päästä välillä vaihtamaan maisemaa kotinurkista pois, mutta työttömyyttä ei silti pysty täysin pitämään poissa ajatuksistaan. ”Työttömyys, työttömyys ja työttömyys”; jostain alitajunnasta se aina putkahtaa esiin, koska sillä on niin laaja ja negatiivinen vaikutus elämääni. Koko ajan täytyy pihistellä rahankäytössä ja kokea huonoa omatuntoa siitä, että käyttää vähiä, vielä jäljellä olevia säästöjään (mm. veronpalautuksesta kertyneitä). Lopulta on aivan sama, riittävätkö säästöni kuukauden tai kaksi pitempään sen jälkeen kun korvaukset loppuvat kokonaan. Joka tapauksessa rahat loppuvat ennemmin tai myöhemmin eikä minulle ole tulevaisuudessa juuri tiedossa eläkettäkään, jos sinne asti edes jotenkin selviän. Eläkeikääni on kuitenkin vielä noin 20 vuotta, joten jollain pitäisi tässä välissäkin tulla toimeen, mutta millä? 

Kun yksi ovi sulkeutuu, yhtään ovea ei avaudu

Tässä turhaksi todetun työnhakuni lomassa olen miettinyt, mikä tai mitkä asiat ovat ratkaisevasti muuttuneet viidessä vuodessa. Vertaanpa tilannettani vuosina 2006 ja 2011: vuonna 2006 olin samassa tilanteessa kuin nyt eli työttömänä työnhakijana (lisäksi olin jo pudonnut ansiosidonnaiselta päivärahalta työmarkkinatuelle). Vuonna 2006 kuitenkin sain lähes aina haastattelukutsun ja hakijoita ko. paikkoihin oli noin kymmenen. Vuonna 2011 olen saanut tasan yhden haastattelukutsun ja hakijoita lienee jokaiseen paikkaan ollut vähintään 100(?)

Onko siis avoimien työpaikkojen määrä huomattavasti vähentynyt ja hakijoiden määrä lisääntynyt vuoteen 2006 verrattuna? Olen lisäksi viisi vuotta vanhempi, joten onko sillä joku ratkaiseva merkitys? Tietenkin on, ikäsyrjintä on tosiasia. Erona näiden kahden vertailemani vuoden välillä on vielä se, että vuonna 2006 lopulta sain työpaikan, vuonna 2011 en sitä tule enää saamaan. Kaikkien hakemieni työpaikkojen ovet ovat sulkeutuneet, yhtään ei ole avautunut.

Meitä on muitakin

En aina uskoisi, että muitakin työttömiä on kuin minä, koska en tunne yhtäkään (muuta kuin netin kautta). Lähipiirissäni on vain menestyneitä ihmisiä, joilla on akateeminen tutkinto ja jotka eivät ole olleet päivääkään työttömänä. Näin ollen he eivät tietenkään tiedä, millaista työttömyys on. Minä olen siis ”ainoa” elämässäni epäonnistunut …

Tietenkin paljon muita työttömiä on. Tämän päivän Aamulehden yleisönosastolla eräs meistä kirjoittaa kokemuksistaan. Kirjoittaja on saanut huonoa kohtelua TE –toimistossa, kuten minäkin: Eräällä TE –toimistokäynnillä oli puhetta  mahdollisen opiskelun rahoituksesta (enpä tietenkään lopulta päässyt opiskelemaan). Joka tapauksessa oli puhetta opintorahasta ja siitä, että en saisi aikuisopintorahaa, koska sen saavat vain työelämästä opiskelemaan siirtyvät. Minä olisin saanut samaa opintorahaa kuin nuoret opiskelijatkin. Virkailija sitten kommentoi, että ”Voisithan käydä työssä opiskelun ohella, mutta mistäpä työtä saisit, kun et ole nytkään saanut” Niinpä…

Yleisönosastokirjoittaja päättää kirjoituksensa näin: ”Tällä hetkellä on olemassa näkymätön pahoinvointi- Suomi, jossa noin 400 000 suomalaista on työnantajien ja koneiston syrjinnän kohteena, valtiovallan siunauksella. Meitä ei näe kukaan.”

Tai meistä ei välitä kukaan. Näinhän se menee.

Työttömyydessä on monta t:tä

Tällä viikolla olen saanut kokonaista kolme ”tällä kertaa sinua ei valittu” – sisältöistä sähköpostia. Tiesin miten tässä tulee käymään jo viimeisen(?) määräaikaisen työni päättyessä kohta kaksi vuotta sitten. Olenko kenties ennustaja vai pelkkä pessimisti? Taidan sittenkin olla vain realisti! Niidenkin kahden pätkätyön, jotka onnistuin vielä viime vuosina hankkimaan, saaminen oli hyvin pienestä kiinni. Niin pienestä, että sellaista ei enää tapahdu. 

Tänäänkin on siis jälleen yksi turhauttava ja toivoton työttömän päivä. Työttömyys on todellakin tyhjää täynnä: tyhjä kalenteri, tyhjä pankkitili ja tyhjä lompakko.

Yhteensopimaton

Olen liiankin usein joutunut toteamaan yhteensopimattomuuteni maailman (= ihmisten) kanssa. Tässä on pari lainausta eräältä keskustelupalstalta ja ne ovat kuin suoraan omasta elämästäni: 

”Jos ei ole kiinnostunut firman pikkujouluista ja ryyppyristeilyistä tai juoruamisesta niin sitten olet se kummajainen, joka kulkee nokka pystyssä ja jolle ei porukan seura kelpaa. ”

”Mielenkiintoiset asiat ovat kiinnostaneet minua aina enemmän kuin ihmisten väliset sosiaaliset kiemurat - joita minun ihan oikeasti on vaikeaa ymmärtää tai mennä niihin mukaan... Harvat ja valitut "omat ihmiset" ovat asia erikseen ja he ovat tärkeitä.”

Nämä lainaukset ovat asperger -syndroomaisten keskustelupalstalta, jonne olen silloin tällöin päätynyt tietyillä hakusanoilla. En kuitenkaan itse ole ”assi”, mutta kerran tein huvikseni suuntaa-antavan testin. Osa testissä esitetyistä piirteistä täsmäsi minuun todella hyvin, osa taas ei lainkaan. Minuun sopivia piirteitä ovat siis ainakin kykenemättömyys juoruamiseen ja vastenmielisyys kaikenlaisia (työpaikan) ihmissuhdedraamoja kohtaan. Ilmeisesti osittain tästä johtuen menestykseni työelämässä on jäänyt olemattomaksi.