torstai 1. syyskuuta 2022

Taas mennään, osa 2

Olen jälleen yhdessä pätkätyössä, tällä tietoa parisen kuukautta. Lyhyet työsuhteet näyttävät olevan erikoisalaani, koska muutakaan ei ole (ollut) tarjolla. Toki peräkkäiset tai lähes peräkkäiset pätkätyösuhteet ovat parempi kuin ei yhtään mitään, mihin olen joutunut vuosien työpaikan hakemisen aikana tottumaan. Vuosikaudet meni sillä tavalla, etten koskaan saanut yhtään minkäänlaista työpaikkaa mistään! Nyt on sentään jonkinlaista toivoa olemassa.

Lisäksi sain yhden työhaastattelukutsun, jota en odottanut saavani.  Tämä oli iloinen yllätys sinänsä. Työpaikan (jälleen kyseessä lyhyehkö sijaisuus) saaminen olisi toki ollut aivan oma lukunsa. Koska minulla oli jo tiedossa tämä nykyinen työ, valitsin sen ja peruin haastattelun tuonne toiseen paikkaan. Ensimmäistä kertaa olen siis perunut sovitun työhaastattelun, koska en olisi voinut aloittaa töitä ennen nykyisen sijaisuuteni päättymistä ja toiseen paikkaan tarvittiin työntekijä nopeammassa aikataulussa. Lisäksi nykyinen työpaikka oli jo luvattu minulle ja tuo toinen olisi ollut vielä epävarma.

Minulla on menossa nyt kaikkiaan seitsemäs pätkä ja viides työpiste saman talon sisällä noin kahden vuoden aikana. Tällä tietoa pätkän kesto on noin kaksi ja puoli kuukautta. Lyhyin työpätkäni on ollut 5 viikkoa ja pisin kuusi kuukautta. Nyt minulla on välillä myös erilainen työaika kuin aikaisemmin, koska työaikani toisinaan alkaa ja päättyy kaksi tuntia myöhemmin edelliseen verrattuna. Toisaalta on hyvä, ettei minun tarvitse herätä kuudelta, mutta en selvästikään osaa arkiaamuisin nukkua pitempään kuin puoli seitsemään(?)

Sattuipa tässä eräänä päivänä jumppaan mennessä sellainen tapaus, että pukuhuoneessa oli 3 henkilöä. Yksi sanoi tulleensa jumppaan suoraan töistä ja toinen sanoi myös tehneensä niin. Minä kolmantena en sanonut asiaan mitään, mutta tällä kertaa minun ei tarvinnut olla se, joka on työelämän ulkopuolella, vaan olisin itsekin voinut mainita, että minäkin tulin tänne suoraan töistä. Kerrankin minun ei tarvinnut kokea itseäni huonommaksi kuin työssäkävijät (joille toki se työpaikka tuntuu olevan itsestäänselvyys, mitä se minulle ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan).

 

9 kommenttia:

  1. Terveisiä myöskin täältä pätkähelvetistä!

    Miten se muuten nykyisin menee, että joutuuko pätkien välissä ramppaamaan työkkärissä kahden viikon välein kuulusteluissa ja pitääkö hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa? Miten niitä hakuja valvotaan?

    Itselläni on epävirallinen vakituinen työ, jota teen kausittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä!

      Olin tässä pätkien välissä ilmoittautuneena työttömäksi työnhakijaksi, mutta nyt ilmoitin vastaanottaneeni kokopäivätyön ja lopetin työnhaun. Ilmeisestikään pätkän kestolla ei ole merkitystä silloin, kun se on yli kaksi viikkoa, koska loppupäivämäärää ei edes kysytä Oma Asioinnissa.

      Poista
    2. Jatkan vielä, että tuolla Oma Asioinnissa on määrätyt tehtävät (eli yleensä se neljän työpaikan hakeminen) ja siellä ne pitää kuitata tehdyiksi määräpäivään mennessä.

      Poista
  2. Sipilän hallituskaudella työuria pidennettiin.
    Aloitan pian tämän pidennyksen tekemisen. Muuten jäisin aiemman eläkeikälain mukaan varsinaiselle eläkkeelle. En tiedä, mitä tahoja tämä pidennys hyödyttää, ei ainakaan tarvi maksaa eläkettä.. Jos olisi minusta kiinni, palkkaisin nuoren/nuoremman tilalle. 40 vuotta työelämässä on mielestäni täysi panos ja pitäisi riittää eläkkeelle pääsyyn.
    Vähän off-topic, mutta olkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä 40 vuotta työuraa tosiaan pitäisi riittää.

      Poista
  3. Eipä näytä tämä uusi työnhakumalli olevan vielä hallussa työvoimahallinnon virkailijoillakaan. Itse aloitin 6 kuukauden pituisen palkkatuetun pätkätyön 15.8 ja viime viikolla sain postiini muistutuksen työnhakuvelvoitteen laiminlyönnistä! Asiaa selviteltiin ja ilmeni, että virkailija ei vielä hallinnut uutta ohjelmistoa ja oli laittanut rastin väärään ruutuun. Pyysivät kuitenkin anteeksi virhettään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hukassa sen työnhakumallin kanssa ollaan monella tavalla!

      Poista
  4. Sähläys jatkuu! Sain tänään, työpäiväni päätyttyä, kunnian noutaa postilaatikostani oman alueeni kuntakokeilun (olen kuulema siirtynyt kuntakokeilun asiakkaaksi joskus aiemmin kesällä) kirjeen siitä, kuinka olen laiminlyönyt velvollisuuteni hakea riittävää määrää työpaikkoja Työnhakusuunnitelmani pohjalta (minulla niitä on 2 kpl, kun totesin, että 59 vuotta ja pieni kunta ei mahdollista enempää).olen siis syyllistynyt laiminlyöntiin, vaikka olen tällä hetkellä liiankin työllistetty! Lähetin juuri viestin Kuntakokeiluun, että viranomaisten välinen viestintä ei näemmä toimi ja eihän ihminen voi olla yhtäaikaa palkkatyössä ja työtön! Mielenkiinnolla odotan vastausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähläystä tuo touhu vaikuttaa olevan. Onneksi en ole tällä hetkellä TE-toimiston asiakas ja toivottavasti ei ole tarvetta siihen jatkossakaan. Ei kai sinunkaan tarvitse olla kuntakokeilussa, jos kerran olet töissä?

      Poista