perjantai 9. joulukuuta 2016

Työttömät taas uutisaiheena

Tällä kertaa aiheena oli työttömien ”työstä kieltäytyminen”. En nyt käyttänyt otsikossa sanaa propaganda, mutta siitä on jälleen kysymys. Työttömät eivät siis ”ota työtä vastaan”, vaikka upeita työtarjouksia postiluukusta sateleekin. Uutisoinnissa ei kuitenkaan koskaan kerrota mitä nämä ns. työtarjoukset todellisuudessa ovat. Ei myöskään kerrottu millä ehdoilla työtä mahdollisesti ”tarjotaan”.

Ylen puoli yhdeksän uutisissa haastateltiin kirppiksen pitäjää pääkaupunkiseudulla. Mainitsematta jäi, että tällainen kirppiksen pitäjä ei taatusti tarjoa työttömille kuukausipalkkaista työtä (eihän kirpputorin pitäminen silloin kannattaisi), vaan erittäin todennäköisesti työharjoittelua työmarkkinatuella ja yhdeksän euron kulukorvauksella. Uutispätkässä jopa kuvattiin takaa päin henkilöä yllään liivi, jonka selässä luki isoilla kirjaimilla: työharjoittelija...

Niin me työttömät kuitenkin aina kieltäydymme näistä mahtavista työtilaisuuksista, vaikka minä ainakin ymmärrän täysin, että pääkaupunkiseudun kustannuksilla varmasti menee miinuksen puolelle, jos saa vain tm-tuen ja kulukorvauksen. Tällaisissa tapauksissa työstä ”kieltäytyminen” on suorastaan ymmärrettävää.

Kyllä suututtaa tämä harhaanjohtava uutisointi!

9 kommenttia:

  1. Olen jo pitkään ihmetellyt sitä seikkaa, että aina kun joku työnantaja ulisee mediassa, ettei saa tekijöitä avoimiin paikkoihin, niin ikinä uutisoinnissa ei mainita työtunteja saati palkkaa. Olen siinä naiivissa uskossa, ettäns. normaalityötä tes:n mukaisella palkalla ottaisi vastaan 90% työttömistä.

    Kukaan ei myöskään ole väsännyt pystyyn nettisivua, jossa olisi lista yrityksistä, joilla on vaikeata saada tekijöitä töihin.

    Ihmetyttää myös valtaosan kansasta hyväuskoisuus, että niellään tällaiset uutiset ollenkaan kyseenalaistamatta niiden puutteellista sisältöä ja mielipiteen muokkaukseen pyrkivää henkeä.

    Pisa-tuloksista huolimatta taidamme olla henkisesti aika rajallinen kansa...

    VastaaPoista
  2. Olin tuosta samasta asiasta suutuksissani eilen. Jossain oli linkki Ylen juttuun, jossa kerrotiin, että työtarjouksien määrä on kasvanut muka noin puoleen miljoonaan vuodessa. Jutusta jää asiasta tietämättömälle sellainen luulo, että TE-palvelut ihan oikeasti tarjoaisivat työpaikkoja, joista laiskat työttömät sitten kieltäytyvät. Suurin osa ''työtarjouksista'' on kuitenkin vain kehotuksia hakea jotain tiettyä avointa työpaikkaa, jota muutkin työttömät ja työpaikkaa vaihtavat hakevat. On täysin harhaanjohtavaa puhua työtarjouksesta, jos oikeasti vain käsketään lähettää työhakemus paikkaan, jota muutkin hakevat. Ovatkohan nämä kieltäytymiset työtarjouksista sitten sellaisia tapauksia, joissa työtön ei halua tai ehdi hakea ''tarjottua'' työpaikkaa? Tai kieltäytymisiä palkattomista työkokeiluista tai kuntouttavasta työtoiminnasta. Kirppiksen yrittäjä narisee, kun ei saa palkattomia orjia töihin...

    VastaaPoista
  3. Niinpä, tuosta jää helposti kuva, että normaalien avoinna olevien paikkojen lisäksi tulevat nuo työtarjoukset. Se jos mikä vääristää käsitystä avoimien paikkojen määrästä.

    VastaaPoista
  4. TE-keskukset tarjoavat myös työtä, johon työttömällä ei ole minkäänlaista pätevyyttä tai siitä kokemusta. Kaikki palkaton työ kulkee se millä nimellä hyvänsä pitäisi lakkauttaa kokonaan. Kaikesta työstä pitäisi maksaa käypä palkka = millä tulee toimeen tässä maassa.

    VastaaPoista
  5. ilmaistyöstäkieltäytyjä9. joulukuuta 2016 klo 15.32

    Tämähän on ihan tietoista uutisointia, tilattu työ "yläkerrasta":). Porvarit ajavat nyt väkisin entistä laajemmat ilmaistyömarkkinat suomeen. Voivoi kenellä vielä palkkatyötä ja ivailee työttömälle, voi napsahtaa ja toivottavasti napsahtaakin..

    VastaaPoista
  6. Katsoin kyseisen uutispätkän Ylen Areenasta ja nämä työharjoittelijat vaikuttivat aivan jo aikuisilta ihmisiltä eivätkä miltään teini-ikäisiltä koululaisilta. Mitähän niin ihmeellistä työtä tuollaisella kirpputorilla voi olla, että sitä pitää aikuisen, todennäköisesti jo työelämää kokeneen ihmisen tuolla tavalla ”harjoitella” palkatta?

    Lisäksi nuo liivit ovat todella nöyryyttävät. Miksi niissä pitää erikseen mainita, että henkilö on työharjoittelija? Tulee aivan mieleen natsit, jotka vaativat juutalaisia käyttämään vaatteissaan daavidintähteä.

    VastaaPoista
  7. Tämö on Face-seinältä poimittua:Kommentti suomalaisen työelämän karuudesta.

    "Jari Linjala
    Olen päässyt katsomaan sisältä suomalaista työelämää, hankkimalla määräaikaisen työpaikan elintarvikealan tukkuliikkeessä. Tämä yritys voi hyvin. Työntekijöinä on paljon Virolaisia, mukaanlukien vietnamilaiset jotka kuulemani mukaan ovat huonoiten palkattuja. Tsekkiläistä urakkahalpatyövoimaa. Valmisteet ovat tunnetusti kalliita, joidenkin osalta jopa kolminkertaiset muiden tuotteisiin verrattuna. Toinen saman alan yritys pitää jatkuvaa hakua päällä, mutta ei palkkaa suomalaista työntekijää. Tässä on ristiriita siitä mistä puhutaan ettei työvoima ja työpaikka kohtaa. On ilkeää kuunnella miten suomalaista työtöntä syyllistetään pitämällä yllä muka avoimia työpaikkoja joihin ei tekijää löydy. Ei tunnu ihan mukavalta kun en kuule suomenkieltä kahvitauolla ja kiireapulainenkin tulee virosta ja suomalalainen opiskelija jää vaille kipeästi tarvitsemaansa lisäansiota. Itse teen monenlaisia pätkätöitä aina mediatoimittajan työstä lihanleikkuu ja bussinkuljettajan työhön. Minusta oli suuri virhe, kun ammatiyhdistysliike demareiden johdolla ei pystynyt luomaan kunnollisia pelisääntöjä työvoiman vapaan liikkuvuuden avauduttua Eu:ssa. Pikemminkin EU säännöt estävät suomalaisten työllistymistä ammatiipätevyys korttiensa kanssa ja jos joku pitää näitä pelkästään hyvinä asioina voin kertoa etten huonommasta "koulutuksesta" ole aiemmin joutunut maksamaan työttömän rahoistani 750€"

    Kyllä tässä itku pääsee, kun tietää mihin alennustilaan suomalainen työntekijä on ajettu" :( :(

    VastaaPoista
  8. Moi! Oletkos miettiny niitä osuuskuntahommia mistä silloin sulle kerroin?

    VastaaPoista
  9. Osuuskunta-asiassa tulevat eteen samat kysymykset kuin yrittäjäksi ryhtymisessä, eli mitä palveluja tarjoaisin ja - ennen kaikkea - mistä asiakkaat? Olennainen ero olisi ilmeisesti työttömyyskorvauksen säilyminen ilman riskiä yrittäjästatuksesta?

    VastaaPoista