maanantai 15. helmikuuta 2016

Viimeisiä viedään

Viimeiset työpäiväni "tällä tietoa" ovat menossa. Tässä vaiheessa on aika sama, miten ahkerasti vielä töitä teen, koska hommat kuitenkin jäävät aivan kesken. Motivaatio on kieltämättä hieman haussa...

No, eipä siinä mitään - kunnioitettu(?) pormestarimme ei kuitenkaan ole huolissaan Tampereen työllisyystilanteesta, vaikka Tampereen työvoimasta oli viime vuoden lopulla työttömänä 18,9 prosenttia. Tuo on jokseenkin hätkähdyttävä luku! Vaikea ollakaan huolissaan, kun hänellä itsellään on kaksi korkeapalkkaista työtä  eikä näin ollen minkäänlaista käsitystä työttömien tilanteesta! Enpä juuri arvostanut ko. henkilöä aikaisemminkaan, ja nyt taisi arvostus lipsahtaa nollan alapuolelle.

"Työttömiä työnhakijoita oli Tampereella 21 356. Yli vuoden työttömänä olleita tamperelaisia oli joulukuussa 7 164, mikä on 1 573 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten."


Työpäiviä jäljellä 5, työttömyyden jatkumiseen aikaa parisen viikkoa.



2 kommenttia:

  1. Ikävä että työt loppuu sinulta taas.
    Vieläkö Tampereelle lappaa väkeä entiseen tahtiin?

    VastaaPoista
  2. Ainakin kaupunkimme päättäjien mielestä Tampere on suunnilleen maailman vetovoimaisin kaupunki. Heidän mukaansa Tampereelle muutetaan työn perässä tarkoittaen sitä, että tänne muutetaan hakemaan töitä, joita ei ole. Minä puolestani ymmärrän työn perässä muuttamisella aivan jotain muuta.

    VastaaPoista