TOIvottomuudesta(ni)

Muutama lukijani on kommentoinut sitä, että minun pitäisi muuttaa blogini nimi joksikin muuksi, koska olen sattunut saamaan puolen vuoden palkkatukityön kuuden vuoden työttömyyden (ja toivottomuuden) jälkeen. Tuostapa ei oikeastaan toivottomuus vielä kovin paljon vähene. Pieni toivonpilkahdus on näkynyt jostain pilvenraosta, mutta varsinaisesti tulevaisuuden toiveikkuus tai toivottomuus ratkeaa ensi helmikuussa, kun selviää mitä palkkatukityön jälkeen on näkyvissä – vai onko mitään? 

Kaiken kaikkiaan blogini nimi otetaan aivan liian vakavasti. Minä olen kuitenkin koko ajan ollut epätoivoisen toiveikas, koska en ole kokonaan lakannut yrittämästä. Työttömyys on kuitenkin nöyryyttävä ja raskas koettelemus – erityisesti pitkittyessään ja mutkistuessaan. Miten jatkuva yrittäminen ja siitä huolimatta torjutuksi tuleminen voisi herättää muuta kuin toivottomuuden ajatuksia? Minulla on toki oikeus olla omassa blogissani juuri sellainen kuin haluan olla. En kaipaa neuvoja henkilöiltä, jotka eivät minua tunne eivätkä tiedä elämästäni muuta kuin sen, mitä blogissani kerron. Aivan kuin minulla ei olisi (ollut) muuta elämää kuin työttömyys, jos olen kirjoittanut blogissani 1 - 3 kertaa viikossa työttömyyskokemuksistani juuri sellaisina kuin ne olen itse kokenut. Paljon työttömyyden ulkopuolista elämää ovat työttömyysvuoteni silti sisältäneet. 

Nyt olen viimeinkin tullut kelvanneeksi yhteen työpaikkaan vähäksi aikaa ja se on tämänhetkinen tilanne, joka on hieman vähemmän toivoton tai hitusen toiveikkaampi.