torstai 10. heinäkuuta 2014

Työelämään(kö)

Nyt olen käynyt keskellä kauneinta (tulihan kesä Suomeen viimeinkin!) heinäkuuta infotilaisuudessa nimeltä ”Tähtäimessä työelämä” TE-toimistossa. Eipä tuosta juuri voi sanoa mitään hyötyä olleen. Eräs ”luennoitsijoista” kertoi erittäin epäuskottavan tarinan työllistymisestä CV- netin avulla: Joku työkkärin koulutuksessa ollut oli muka saanut puolen tunnin päästä siitä, kun oli laittanut koulutuksessa ollessaan CV-nettiin tietonsa, työnantajalta soiton tulla töihin! No, ensinnäkin työnantajat eivät lue CV-nettiä ja toiseksi ketään ei koskaan soiteta suoraan ”töihin” vaan ensin kutsutaan haastatteluun. Minä en ainakaan uskonut ko. sepustusta lainkaan enkä silläkään perusteella laita tietojani CV-nettiin.

Palkkatukityöasiasta (joka minua kiinnostaisi) mainittiin, että kiinnostus palkkatukityöhön laitetaan työnhakusuunnitelmaan (jossa se minulla jo tietääkseni on) ja selvitetään onko henkilö oikeutettu palkkatukeen (minä olen – ja vielä siihen korkeimpaan). Tällaiset toimenpiteet eivät todellisuudessa edistä palkkatukipaikan saamista, vaan minä ainakin tarvitsisin konkreettista apua palkkatukipaikan löytämisessä!  Palkkatukipaikoista lienee tosin yhtä kova kilpailu kuin muistakin työpaikoista… Lisäksi ilmoitin olevani kiinnostunut koulutuksesta, kuten työvoimakoulutuksista, joihin pääsyssä on siinäkin jo samanlainen kilpailu kuin oikeista työpaikoista on. Laitoinpa vielä rastin kohtaan työhönvalmennus – saa nähdä mitä siitä seuraa! Oliko kenties pahakin virhe? Kahden viikon sisällä meille onnellisille osallistujille sitten soitetaan oikein puhelimitse (heh) ja keskustellaan henkilökohtaisesta tilanteestamme. Siinäpä onkin keskustelemista kerrakseen!


Havaintojani tilaisuudesta:
Aluksi kiellettiin kaikenlainen kuvaaminen ja tallentaminen. Onpas salainen operaatio kyseessä?!
Eräs kutsutuista saapui puoli tuntia myöhässä (alle tunnin kestävään tilaisuuteen). Palkkaisitko tällaisen henkilön?
Kutsukirjeen mukana oli yllä oleva lomake, joka piti täyttää valmiiksi ja tuoda mukanaan. Useat osallistujat kyselivät, onko lomaketta jaossa tilaisuudessa – ja olihan niitä. Minusta tuollainen ei anna kovin hyvää ja proaktiivista kuvaa henkilöstä.  No, minä se olen aina vain työtön, vaikka tapanani ei ole myöhästellä, täytän saamani lomakkeet valmiiksi sekä toimin muutenkin ohjeiden mukaan…

7 kommenttia:

  1. ”Tähtäimessä työelämä” kuulostaa jotenkin siltä, että taas pannaan kaikki työttömät samaan luusereiden nippuun.
    En tiedä miten sinä ja muut pitkäaikaistyöttömät enää selviätte tuollaisessa kohtelussa. Pakko olla iloinen, että sairaus vei minut eläkkeelle, vaikka mielummin olisin tietysti terveenä töissä.

    Tervetuloa takaisin blogistanian maailmaan!

    VastaaPoista
  2. "”Tähtäimessä työelämä” kuulostaa jotenkin siltä, että taas pannaan kaikki työttömät samaan luusereiden nippuun." Tätä on liikkeellä.

    Eräässä työttömille järjestetyssä tilaisuudessa vetäjä puhui faktoja:
    - "Se nyt vain on niin, että pitkäaikaistyöttömät jäävät ajan saatossa sohvalle makaamaan ja alkoholisoituvat".

    Mieltä ylentävää kuunnella tällaisia ääriprovosoivia "fakta"-puheita.

    Työttömät ovat siis holhottavia kolmannen luokan kansalaisia joilla ei ole elämänhallinan taidot kohdillaan. Ei auta, vaikket käyttäisi alkoholia lainkaan, pitäisit kunnostasi huolta (terveys hyvä), hoitaisit asiasi ja olisit korkeasti koulutettu (mikä ei tietenkään mitään itsessään todista). Kun yhteiskunta sanoo, että olet rappiolla, niin sinähän olet rappiolla. Et vain itse ymmärrä sitä.

    Sitä tulee pakosti miettineeksi, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Laitetaanko kaikki työttömät jatkossa automaattisesti vuoden työttömyysjakson jälkeen viroitushoitoon ja pakkolääkitykseen. Olisi osallistumispakko tukiryhmään jossa tunnustettaisiin "ongelmat" työttömyyspäivärahan menetyksen uhalla. Mikrosiru nahan alla antaisi viranomaisille jatkuvaa tietoa liikkumisestasi, elintoiminnoistasi, mahalaukun sisällöstä ja puheistasi. Niskurointi saisi aikaa "vapaudenriiston" ja erinäisiä toimenpiteitä, joilla vähän opetettaisiin miten pitää elää ja olla.

    Nykyinen järjestelmä on jo hyvin lähellä tällaista holhousskenariota.

    VastaaPoista
  3. Sellaiset keskustelut saa äänittää salaa tai julkisesti, joissa itse on osapuolena. Tuohon on ottanut kantaa niin poliisiviranomainen kuin joku muukin, mitä en enää muista, olisiko ollut tietosuojavaltuutettu, en ole varma. Ja tuleehan tuo selväksi rikoslain ao. pykälääkin lukiessa. Siis jos itse on läsnä, niin ei muuta kuin nauhoittamaan. Se, että viranomainen tuon yrittää kieltää, on lainvastaista toimintaa.

    Sitä paitsi olen ollut läsnä parissakin oikeudenkäynnissä, joissa todisteena käytettiin saa nauhoitettua liikekeskustelua nauhoittajan ja asianomistajan kanssa. Nauhoittaja oli syytettynä oleva osapuoli. Se on sitten oikeuden asia, minkä arvon tallenteelle antaa todisteena.

    VastaaPoista
  4. Tässä tapauksessa ei ollut kyseessä keskustelut, vaan henkilöiden esiintymiset, joita ei saanut tallentaa.

    VastaaPoista
  5. "Laitoinpa vielä rastin kohtaan työhönvalmennus – saa nähdä mitä siitä seuraa! Oliko kenties pahakin virhe?"

    Miksi helv...? Ihan takuulla oli virhe.

    Esiintymiset? Kenen? Järjestäjien vai pakolla kutsuttujen? Sinänsä sillä ei ole merkitystä, edelleen saa tallentaa nekin. Eikö kukaan kyseenalaistanut tätä tilaisuudessa - vai eikö uskalleta käyttää ääntä, ettei joudu silmätikuksi? Kuinka iso porukka oli paikalla? Näkyikö että oli valikoitu tietynlainen sakki, vai ihan sattumanvaraista tai jollain määräperusteella?

    VastaaPoista
  6. "Joku työkkärin koulutuksessa ollut oli muka saanut puolen tunnin päästä siitä, kun oli laittanut koulutuksessa ollessaan CV-nettiin tietonsa, työnantajalta soiton tulla töihin"

    Niimpä niin.. Oma CV:ni on ollut CVNet:ssä nyt kuukauden ja sitä on katsottu huimat 0 kertaa. Mutta onkohan vika siinä, että tein CVnet:n kuntoon kotona, enkä näissä maailmaa mullistavissa kyykytysiltamissa :) ?

    VastaaPoista
  7. Tämä aina niin ihana 30 minuuttia CV netti ja työpaikka. Tästä liikkuu myös 20 ja 25 minuutin versioita. Olin jollain pilipali kurssilla juuri ja kurssitäti taas tämän siellä kertoi muodossa :" Kuinka hänen hyvän ystänsä tutun poika oli tehnyt CV netin ja 25 minuutin päästä tuli soitto töihin". Osa porukasta repesi nauramaan. Tätin ilme oli kyllä hyvä.

    VastaaPoista