Melkein liikutuin, kun sain kehuja eräästä
opiskelutehtävästäni (Olet tehnyt todella hyvän jne.) Kehujen
saaminen on minulle -varsinkin nykyään - äärimmäisen harvinaista, eikä niitä juuri
koskaan ole minulle sadellut. On kuitenkin kiva olla joskus edes vähän aikaa
tuntematta itseään lähes kaikessa surkeasti
epäonnistuneeksi paskaluuseriksi… Epäonnistumaan olen tosin onnistunut.
Kunpa olisin saanut työelämässäkin (niitä harvoja kertoja
lukuun ottamatta) enemmän kehuja - ja varsinkin
työnhaussa, enkä tullut lähes aina torjutuksi. Työelämässä ei kehuja
anneta varmaan ainakin osittain sen vuoksi, että kaikki kilpailevat keskenään
ja miksi kukaan kilpailijaansa kehuisi?
Ylpeänä äitinä voin kertoa lasteni saaneen stipendejä. Lapsieni kannustamisessa ja tukemisessa en sitten olekaan
epäonnistunut ja se on tärkeintä!
" Lapsieni kannustamisessa ja tukemisessa en sitten olekaan epäonnistunut ja se on tärkeintä! "
VastaaPoistaNiin On! Isot Onnittelut täältä, teille kaikille =) ! Nauttikaa ja iloitkaa, olette sen todella ansainneet!
/Epäilevä
Nyt on asenne kohdillaan :) Ollaan asian ytimessä, lapset on kuitenkin loppujen lopuksi se kaikista tärkein (ja usein myös palkitsevin) juttu. Ole hyvällä omallatunnolla ylpeä. Onnittelut!
VastaaPoistaOlen miettinyt, onko blogistin perimmäinen ongelma työttömyys vaiko huono kasvuympäristö, jossa ei ole kannustettu ja kyselty kuulumisia. Toki työttömyys voi pitkään jatkuessaan turhauttaa ja tuoda arvottomuuden tunnetta. Sitten on sellaisia ihmetyyppejä, jotka ovat työttömänäkin kädet täynnä tekemistä ja uusia projekteja, mutta ehkä he ovat vähemmistö.
VastaaPoistaSain joskus itsekin stipendin... Olin harvoja meidän luokalla, jotka menivät lukioon. Lukiossa olin ainoa hiljainen tyyppi meidän luokalla. Eli ns. kiltti poika.
Olisihan se ollut kiva saada elämänsä varrella kehuja perhe/suku/koulu tms. piireissä. Harrastuksia minulla ei juuri ole koskaan ollut lapsena tai teininä, kun eivät vanhemmat (henkisesti) tukeneet, joten en päässyt kokemaan onnistumista tai saamaan kehuja missään asiassa sitäkään kautta.
Kenties kohtaloni ikuisen työttömyyden saralla langetettiin jo 21-vuotiaana armeijassa. Siellä minulle naurettiin ja tehtiin selväksi, ettei minusta ole mihinkään. Lisäksi huudeltiin, tönittiin, juoruttiin yms. Kaksikymmentä miestä huusi ja nauroi yhteisellä peseytymisvuorolla... minut on siis häpäisty MYÖS ilman vaatteita ison miesjoukon toimesta.
Minussa siis on oltava jotain vikaa. Myöhemmin psykoterapeuttini antoi ymmärtää, ettei minussa ole vikaa, mutta koko homma on valheellista, sillä maksat psykoanalyysitunneista kalliisti
ja vastineeksi saat epämääräistä muminaa tai sitten katteettomia lupauksia toivosta, ihmisarvosta tms. sitä setelinippua vastaan.
21-vuotiaasta lähtien siis olen epäonnistunut uran luomisessa. Olen saanut vain tehdastyötä tai siivousta, aina ei sitäkään. Korkeakoulussa TKK:lla Otaniemessä vuosi ennen armeijaa sujui kelvollisesti, mutta armeijan jälkeen kärsin arvottomuuden tunteesta ja itsemurha-ajatuksista. Tuo oli jo 90-luvulla. Myöhemmin oli vaikea motivoitua opiskeluun, kun ei ollut käytännön työstä mitään kokemusta, ja opintojen edetessä vaikeudet vain kasvoivat.
Jälkeen päin ajateltuna olisi kannattunut harrastaa jotain, olla vertaamatta itseään toisiin, perustaa ihmisarvonsa muuhunkin kuin pärjäämiseen, ottaa rennosti, ymmärtää työn tekemisen tärkeys oikealla tavalla, valita jokin työllistävä ala, opetella pitämään hauskaa jne.
Armeijakiusaaminen jätti kuitenkin jälkensä ja on ollut mukana aiheuttamassa liiallista jännittämistä työhaastatteluissa ja muissa, epävirallisissakin sosiaalisissa jutuissa. En pystynyt toimimaan ryhmätöissä, vaan menin paniikkiin joten tärkeät laboratorio-oppitunnit menivät ohi ymmärryksen. Jokuhan nimittäin saattaisi taas huutaa minulle osaamattomuuteni vuoksi. Kaikki tämä jännittäminen kiusatuksi tulemisen takia.
Niinpä aikuisiän elämänkulku eli CV on suunnilleen tässä:
- raskas Tolvon-lääkitys 90-luvulla (hidastaa, kömpelöittää)
- armeijakiusaaminen 90-l.
- opintojen keskeytyminen 2000-l.
- itsemurha-aikeita ja suunnitelmia viidentoista vuoden ajan eli armeijasta lähtien
- ei seurustelukokemuksia (koska olen miesten pohjasakkaa, pilkattu ja häpäisty)
- ikuinen työttömyys
- mielisairaala suljetulla osastolla
- antipsykoottinen lääkitys
- määräaikainen työkyvyttömyyseläke
- diagnoosit: toistuva masennus; psykoosityyppinen persoona; skitsofrenia F20.
- kognitiivinen/älyllinen suoriutuminen romahtanut vuoteen 2002 eli huippuun verrattuna
Jos blogistia yhtään lohduttaa, joillakin vieläkin huonompi CV.
SANOMANI KUULUU LYHYESTI: PALJON KEHUJA JA KANNUSTUSTA -> ONNISTUMISEN TUNNETTA & HYVÄ ITSETUNTO -> JAKSAA AIKUISENA OPISKELLA JA MENNÄ/PÄÄSTÄ TÖIHIN
-ttr
En ottanut tässä postauksessani kantaa lapsuuteeni; kasvuympäristöni kun ei ollut mitenkään huono. Kannustusta olisi varmaan voinut olla enemmän joissakin asioissa.
VastaaPoistaKehuja pitää saada sopivassa määrin - ja aiheesta. Aiheettakaan ei saa kehua, koska silloin kehuminen menettää merkityksensä.
Voi ttr kun minulle tuli surullinen olo sinun puolestasi. Tosiasia kuitenkin on, että vika ei ole sinussa vaan oli niissä kiusaajissasi. Ihmiset voivat olla niin totaalisen idiotteja ja sydämettömiä, varsinkin lapsena ja nuorena. Eivät pysähdy hetkeksikään ajattelemaan, miten voivat pilata jonkun elämän typeryydellään.
VastaaPoistaMe kaikki olemme erillaisia ja kaikissa meissä on jotain "vikaa" jos niin ajatellaan. Et ole yhtään se viallisempi kuin kukaan muukaan ja täydellistä ihmista ei olekaan.
Nautitaan kesästä.
Tsemiä. Päivä paistaa risukasaankin ja aurinko on yhtä lämmin kaikille, eikö niin?
VastaaPoistaHaluaisin ehdottaa uutta aihetta blogiisi. Voisitko kirjoittaa aiheesta "Tavallinen työssä käyvä ihminen". Kun olen huomannut että monessa mediassa esiintyvässä kirjoituksessa on käsite "tavallinen työssä käyvä ihminen" ja "tavallinen työssä käyvä perhe". Tätä esiintyy usein esim. rikosuutisten yhteydessä "murhaaja oli tavallinen työssä käyvä nainen".
VastaaPoistaTulee mieleen kuin työttömät olisivat jotain sekopäitä joilta voisi odottaakin murhaa, mutta se on ihme jos "tavallinen työssä käyvä" tekee jonkun rikoksen :D
Sala Kelmi, olet asian ytimessä!
VastaaPoista/Epäilevä
PS. ttr, maailma on julma. Sinussa ei vikaa ole. Minulla ei sanoja ole, mutta uskon että meistä txt:n lukeneista moni on samoilla linjoilla kanssani. Koitetaan jaksaa, kaikki me. Aurinkoisista aamuista ja vihreästä nurmesta =) .
Olen muuten kiinnittänyt huomiota samaan asiaan! Miksi työssäkäyminen pitää mainita erikseen näissä rikosuutisissa? Työssäkäyvät "rehelliset ja kunnialliset" kansalaisetko eivät normaalisti sorru rikoksen polulle, mutta (kaikilta) työttömiltäkö sellaista sopii odottaakin?
VastaaPoistaKatsotaan, jos saan tuosta aiheesta jotain kehiteltyä.
Tsemppiä ttr:lle ja kaikille muillekin! Aurinko paistaa tosiaan kaikille tasapuolisesti - silloin kun paistaa.
Tuli mieleen, että jos esim nyt menen ja ryöstän Siwan kassan, niin mitä uutisessa lukee: keski-ikäinen, työkyvyttömyyseläkkeellä oleva nainen ryösti kassan... kun ei ole normaali työssä käyvä, niin ei mainita sitten muuta kuin keski-ikäinen nainen.
VastaaPoistaPitäisköhän kokeilla?
Niin, tai sitten uutisessa työkyvyttömyyseläkkeellä olemisesi selittäisi sen, että ryöstit Siwan kassan! Sitä kautta asia olisi muka jotenkin helpompi ymmärtää, kun kerran et ole "normaali työssäkäyvä" henkilö.
VastaaPoista