Elämän makuja

”Elämässä pitää olla sopivassa suhteessa makeaa, karvasta, suolaista ja hapanta.” 

(Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike) 

·         makea voisi tarkoittaa nautintoja ja sitä, kun voi olla tyytyväinen elämäänsä (edes hetkittäin) Työtön ei kuitenkaan voi olla aidosti tyytyväinen niin kauan kuin on työtön.  

·         karvas puolestaan on pettymysten maku (ja niitä on elämässäni todellakin riittänyt!) Minut on kuitenkin kasvatettu sietämään ja kestämään pettymyksiä ja siihen, etten saa tahtoani aina (jos koskaan) läpi.

·         suolainen tarkoittaa omassa tulkinnassani kyyneleitä, eikä niistäkään ole ollut elämässäni puutetta.

·         hapan on ilman muuta kateuden ja katkeruuden maku. Kateuden ja katkeruuden elämässäni selittää suurelta osin työttömyys, työttömyys ja työttömyys… Koko työikänsä (mielekkäässä) työssä käyneillä ei ole pienintäkään aavistusta siitä, millaista on olla pitkäaikaistyötön – minä puolestani en osaa edes kuvitella, millaista olisi ollut tehdä koko tähänastinen työikänsä mielekästä (tai edes jotain) työtä.

Onko näitä elämän makuja sitten ollut (tähän mennessä) sopivassa suhteessa? Makea osuus on tainnut loppujen lopuksi - ainakin viime aikoina - jäädä liian vähälle. Muita makuja on sitten piisannut senkin edestä!