keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tunnollisuudesta ei palkita


Olen tullut siihen tulokseen, ettei tunnollisuudesta todellakaan palkita. Muutenhan minäkin olisin töissä? 


”Vaan aukeaako naisen uraputki, kunhan vain saa ensimmäisen koulutusta vastaavan työpaikan? Taloustutkija Juhana Vartiainen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta varoittaa, että kaikkein kouriintuntuvimmat ongelmat – ja palkkapussiin eniten vaikuttavat – saattavat tulla vasta kauan sen jälkeen kun Ylioppilaslehti on lakannut tulemasta postiluukusta.
    Hän on tutkinut miesten ja naisten työtehtävien eroja
metalliteollisuudessa ja huomannut, että naiset jämähtävät huonompiin ja vähemmän haasteellisiin työtehtäviin. “Naisen ura tyssää nimenomaan alkupäähän”, hän kertoo ja on varovaisesti valmis yleistämään näkemyksensä koskemaan myös muita toimialoja.
    Vartiaisen mukaan 30 ikävuoden tienoilla naisen eteneminen pysähtyy kuin itsestään. Useimmilla naisilla tähän sijoittuu lapsen tekeminen. Se ei Vartiaisen mukaan selitä, miksi naiset eivät työhön palattuaan etene parempiin tehtäviin. “Naisilla ei ole sellaista miehille luonnollista urakehitystä, että iän myötä karttuu palkkakin.”
    Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että elämäntilanteesta ja kyvykkyydestä riippumatta naisen otsassa on ikuisen synnyttäjän tai miehensä perässä muualle muuttavan työntekijän leima. Vartiaisen mukaan tämä näkyy hyvin yritysten sisäisessä koulutuksessa. Johto suosii miehiä, vaikka naiset ovat keskimäärin koulutustaustaltaan parempia.”
(Ote Ylioppilaslehden kirjoituksesta marraskuulta 1997)

Em. tavalla kävi myös minulle

2 kommenttia:

  1. Nyt on pakko sanoa, että olen kyllä tuossa joukossa sitten poikkeus ja vähän eri mieltä tuosta yleistyksestä.

    Menin opintojen ohella töihin IT-alalle jo 22-vuotiaana. Loputtomiin ei sekään sentään jatkunut, mutta kohtuullisen pitkään - potkut sain vähän vaille viiskymppisenä.

    Olisin tietty vielä halunnut jatkaa, mutt aikärasismi puri YT-neuvotteluissa sekä miehiin että naisiin.

    VastaaPoista
  2. Menin itse insinööriksi valmistumiseni jälkeen töihin 23-vuotiaana. 32-vuotiaana jäin äitiyslomalle ja loppu onkin historiaa (olen ollut vain 2,5 v töissä sen jälkeen).

    VastaaPoista