Professori Alf Rehn puhuu (alun
perin radiokolumnissa)
viisaita:
”Näin, koska työ - niin kuin olemme oppineet sen tuntemaan -
on uhanalainen laji. Me keski-ikäiset muistamme vielä, miten vanhempamme ja
koulu kertoivat meille töistä. Työ oli sellainen selviö, tehtävä, joka oli
jokaiselle annettu - joskin sitä sai ainakin leikisti valita, mitä sitä halusi
tehdä kun kasvoi isoksi. Se, että töitä
ei olisi, siitä ei kukaan sanonut mitään. Mutta matkan varrella jotain
tapahtui.”
”Töistä puhuminen on nykyään yhä vaikeampaa, koska kieli ei
ole kehittynyt työelämän muuttumisen mukana. Termi "työ", joka ennen viittasi vakaaseen ja tunnettuun
tehtävään, voi tänään yhtä hyvin viitata omituiseen projektien ja pätkätöiden
vyyhtiin, jossa varmaa on ainoastaan se että mikään ei ole varmaa. Ero voi
vaikuttaa semanttiselta, sanahelinältä, mutta juuri kieli ja sen merkitykset
rakentavat sen tavan, jolla yhteiskuntaamme ymmärrämme.”
”Meille opetettiin, että työ oli sana sille, joka muodosti
identiteettimme, perusta, jonka päälle rakentaa. Ajatus siitä, että työ olisi vankka perusta on monille nykyään lähinnä
irvokas.
[ ]
”Toiset ryhmät ovat
taas jääneet pahasti jalkoihin. Ennen tiesi mitä työ oli, ja missä sitä oli. Nyt on pätkiä ja YT-neuvotteluja,
koulutuksia ja epämääräisiä lupauksia siitä, että innovaatiojärjestelmä
tulee luomaan työpaikkoja. Jonnekin. Joskus. ”
"Tämä on se syy miksi tarvitsemme uuden keskustelun työstä ja työelämästä. Keskustelun, joka kykenisi tuomaan tähän parempia käsitteitä, käsitteitä, jotka olisivat sopivampia tähän uuteen uljaaseen työn tekemisen maailmaan.”
Professori toteaa lisäksi, etteivät hänen lapsensa (eivätkä meidän muidenkaan lapset) tule enää saamaan ”perinteisen” mallin mukaista työpaikkaa. Työ ymmärretään edelleen esim. työvoimaviranomaisten ja poliitikkojen taholta enemmän tai vähemmän vakituiseksi kokopäivätyöksi, joka saadaan heti ammattiin valmistumisen jälkeen ja jossa ollaan eläkeikään asti – vaikka ei sellaista työtä enää juurikaan ole. Välimaastossa ei siis haluta myöntää olevan mitään – joko henkilöllä on kokopäivätyötä tai sitten hän on kokopäivätyötön…
Minulle sopisivat erinomaisesti myös
kaikki tähän ns. uuteen uljaaseen työn tekemisen maailmaan liittyvät
vaihtoehdot, eli ne kokopäivätyön ja kokopäivätyöttömyyden välissä olevat. Todellisia
vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole - tai sellaisia on erittäin vaikea löytää.
Uhanalainen lajihan tuo työ nykyään on. Ja eri sukupolvien kokemukset työstä ovat ihan ääripäistä. Itse olen 27 vuotias kaksi ammattitutkintoa omaava, ja kaikki työni ovat olleet muutamien kuukausien määräaikaisia tai kesätöitä, työttömyyspätkiä ei varmaan tarvitse edes mainita.
VastaaPoistaÄitini on parin vuoden päästä kuusikymppinen, hän jätti kansakoulun kesken ja MENI töihin, hankki myöhemmin oppisopimuksella ammatin eikä ole ollut ikinä työtön.
Yksi sukulaismies on 65 vuotias, ikinä ei ole mitään ammattia hankkinut, meni 16 vuotiaana töihin. Hän sanoi minulle, että hänellä ei ole ollut vaihtoehtoja, vaan töitä on ollut PAKKO tehdä viitaten minun työttömyyteeni. Minun taas on ollut PAKKO olla työttömänä, koska töitä ei ole..
Tuota nämä kuuskymppiset ja vanhemmat eivät juuri tajua, että ennen oli töitä mihin mennä,jos ei ollut liian ronkeli mutta enää ei töitä riitä kaikille. Ne vaan hokee samaa mantraa ´että kyllä jotain töitä aina löytyy jos vain viitsii hakea´ ja kun ei löydy, paheksunta on sen mukaista.
VastaaPoistaEnnen elettiin Maslowin lain mukaan eli jos sai katon päänsä päälle ja ruokaa pöytään, osattiin tyytyä siihen, jos ei rahkeet riittäneet enempään. Ei ollut hyvinvointiyhteiskuntaa antamassa rahaa luukulta. Ei onneksi ollut kaiken maailman houkuttimiakaan kuten tietokoneet, Ipadit, Ipodit, IPhonet jne jotka nykyään on jokaiselle, tulotasosta riippumatta, itsestäänselvyyksiä.
Hyvin sanottu tuo PAKKO olla työttömänä, koska pakkohan se on olla työtön, kun ei minnekään kelpaa tai töitä ei riitä kaikille tai jotain...
VastaaPoistaEnnen sitä paitsi pääsi töihin ihan vaan silleen, että meni ja kysyi. Nykyään pitää väsätä monen sivun hakemuksia ja juosta monella haastattelukierroksella, eikä sittenkään saa työpaikkaa.
VastaaPoistaMua välillä ärsyttää, että vanhemmat ihmiset eivät tätä millään tajua. Ne vaan luulee, että kyllä töitä aina saa jos vaan haluaa.
Työn hakeminen on paradoksaalista.
VastaaPoistaEnsin sitä väsää hakukirjeitä siihen pisteeseen saakka, että hädin tuskin tunnistaa itseään hakemuksesta. Työnantajien vaatimukset ovat viimeisen 10 vuoden aikana muuttuneet naurettaviksi. Yhden ihmisen pitäisi samaan aikaan olla kolme eri persoonaa ja omata syvällinen ammattitaito ainakin kahdesta ammatista. Kaikilta "kyllä sitä aina jotain työta saa, jos viitsii hakea" -laukojilta kysyn, että pääsisivätkö he itse työhönsä, jos joutuisivat sitä nyt hakemaan. Hyvä sitä on muiden elämäntilannetta arvostella, kun on oma eläke turvattu.
Sitten, kun se hakumus on saatu lähtemään, sitä toivoo, että ilmoittaisivat pian sen "ei kiitos tällä kertaa", koska se siltä kuitenkin työttömälle tulee. Eniten inhoan löyhässä hirressä roikkumista, toivomista että pääsisi töihin.
On henkisesti helpompaa olla hakematta työtä, kun jatkuvasti kuulla olevansa epäkelpo juoksemaan aina vain lujempaa oravanpyörässä.
"Vanhemman polven" jutuille kannattaa antaa sama arvo kuin jutuille nyt yleensäkin annetaan. Se sukupolvi on jo pudonnut nykyhetkestä. Yksikään sen joukon jäsenistä ei selviäisi tässä maailmanajassa omillaan, ja ajat eivät täsät ainakaan parane. Meitä työttömiä tuli tänäänkin satoja lisää.
"On henkisesti helpompaa olla hakematta työtä, kun jatkuvasti kuulla olevansa epäkelpo juoksemaan aina vain lujempaa oravanpyörässä."
VastaaPoistaPitää täydellisesti paikkansa ja koskee muuten KAIKKIA Suomen paikkakuntia (PK -seudun työttömyysaste on lähestymässä kovaa vauhtia maan keskiarvoa). (Pitkäaikais)työtön ei varmasti avoimilta markkinoilta työtä saa -todistusaineistoa löytyy itseltä ja lähipiiriltä jo loputtomasti.
"Vanhemman polven" jutuille kannattaa antaa sama arvo kuin jutuille nyt yleensäkin annetaan. Se sukupolvi on jo pudonnut nykyhetkestä. Yksikään sen joukon jäsenistä ei selviäisi tässä maailmanajassa omillaan, ja ajat eivät täsät ainakaan parane. Meitä työttömiä tuli tänäänkin satoja lisää.
Tähän taitaa kuulua myös vähän vähemmän vanhoja, mutta pelastuneita ikäluokkansa edustajia. (Pitkäaikais)työttömän ja (pitkäaikais)työllisen maailmat eivät vain kohtaa; ideologinen vieroksunta on molemminpuolista. Vinkkejä työttömien ei näiltä kannata vastaan ottaa; seurauksena voi olla kohtalokkaita virheitä. Kokemusta on siitäkin.
Kaikkien sukupolvien edustajia pitää kuunnella, sieltä löytyy oman aikansa totuus. Muistakaa myös 70 vuoden takaiset tapahtumat Suomen historiassa, jotka ovat ihan takuuvarmasti jättäneet jälkensä
VastaaPoistajokaikisen meidän muistiimme.
57 ja sitä vanhemmat pääsevät työsuhteen jälkeen eläkeputkeen, älkää heistä huoliko, he eivät joudu käpysavottaan kuten me muut nuoremmat. Saivat aikoinaan (90-luvun lama) pidellä hengitystään, mihin joutuvat...... Nyt on meneillään raaka peli yli nelikymppisille entiseen verrattuna.
Me yli viisikymppiset ulosheitetyt odottelemme vain, mitä kumman kommervenkkejä meille keksitään.
Jännitystä elämään......
T: Ilona.
"Sitten, kun se hakemus on saatu lähtemään, sitä toivoo, että ilmoittaisivat pian sen "ei kiitos tällä kertaa", koska se sieltä kuitenkin työttömälle tulee."
VastaaPoistaNiinpä. Ei kiitos tälläkään kertaa. Nykyään ei yleensä enää tule mitään vastausta hakemukseen, mikä kertoo (työttömänkin) työnhakijan arvon olevan tasan nolla.