Ostamattomuus

Kiitos kaikkien työnantajien, jotka eivät minua halua (edes pienehköllä palkalla) ottaa töihin, en aio enää ostaa juuri mitään. Poikkeuksena tästä ovat hygieniatuotteet, ruoka ja kuluvat vaatteet, kuten sukat. Ostamisesta vapautuminen on toisaalta hyvin vapauttavaa. En aio ostaa enää:

• · takkeja tai jakkuja, housuja, paitoja tai hameita
• · kenkiä tai laukkuja

Näitä kaikkia minulle on vuosien varrella kertynyt aivan tarpeeksi ja jopa liikaa. Ollessani 1990-luvulla vakituiseksi luulemassani työpaikassa, teetätin ompelijalla itselleni jakkupukuja, jotka ovat minulla edelleen ja myös mahtuvat päälleni. Näitä voin tarvittaessa muodinmukaistaa (ompelijalla) ja lisäksi minulla on klassisia vaatteita, jotka ovat aina tyylikkäitä. Tuolloin 1990-luvulla valmistettiin vielä Suomessa laadukkaita ja kestäviä vaatteita, jotka olivat usein täyttä puuvillaa eikä niitä ollut pilattu millään elastaanilla, polyesterillä tms. Nykyisin ei Suomessa valmisteta enää juuri mitään ja vaatteiden materiaalit ovat vähän sitä sun tätä, eli kestävästä kehityksestä ei todellakaan voida siinä yhteydessä puhua.

Minulle ei tule sellaista ongelmaa ettei minulla olisi (edustavia) vaatteita esim. työhaastattelua varten, jos sellaiseen vielä joskus kutsuttaisiin. Kuitenkaan en ole viime vuosina ostanut juuri mitään. Esim. ollessani palkkatukityössä ostin villakankaisen jakun 20 %:n alennuksella ja edulliset zumba- kengät. Näillä on menty ja mennään myös jatkossa.

Pidän vastenmielisenä Black Fridayn kaltaisia kampanjoita! Roinaa on kaikilla aivan tarpeeksi eikä sitä kannattaisi ainakaan ostaa millään luotolla tai velkarahalla. Ostovoimaa kun ei kaikille ole, vaikka kokoomuslaisessa ihannemaailmassa työpaikattomat vain ”menevät” töihin. 

Nykymaailman mantra: ”Osta osta osta, laina laina laina, kilpailuta ns. pankkeja (eli pankiksi tekeytyviä pikavippifirmoja) …”