Ansiosidonnainen
työttömyyspäiväraha ja perusturva eli peruspäiväraha sekä työmarkkinatuki on
aiheettomasti kytketty yhteen. (Tästä seurasi myös aktiivimallin ulottaminen
perustyöttömyysturvaa koskemaan.) Kun näin on joskus päätetty, tästä seuraa se,
ettei alinta työttömyysturvaa voida korottaa nostamatta myös ansiosidonnaisia
päivärahoja. Ansiosidonnaisten korotus puolestaan aiheuttaa valtiolle suuret
kustannukset. Tämä kytkös olisi todellakin syytä poistaa, jotta perusturvaa
saataisiin korotettua! Anu Vehviläinen on tässä kohtaa aivan oikealla asialla.
Perusturvan korotus koskee siis kaikkia työttömyysturvaa saavia, ei pelkästään vähimmäismääräisiä päivärahoja. Oikeastaan pitäisi puhua työttömyysturvan korotuksesta. Ansiopäivärahan suuruus on lainsäädännössä nidottu kiinni peruspäivärahan suuruuteen.
Esityksen mukaan työttömän peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen tulisi 20 euron korotus ensi vuoden alusta. Kun ansiosidonnaista on korotettava samassa yhteydessä, 80 prosentilla sen saajista etuus nousee 11 euroa kuukaudessa. Peräti 20 prosentilla korotus on kuitenkin 33 euroa kuukaudessa. VEHVILÄINEN huomauttaa, että se on yli puolitoistakertainen verrattuna pienimmän työttömyysturvan saajiin.
– Hallituksen tarkoituksena
oli kohentaa juuri perusturvaa eli kaikkein pienituloisimpien työttömien
tilannetta, mutta kytköksen vuoksi suurin korotus tuleekin suurimpiin
ansiosidonnaisiin päivärahoihin,
Vehviläinen kirjoittaa.
”Vehviläinen kertoo, että kytkökseen kiinnitti valiokunnan asiantuntijakuulemisessa huomiota Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL toteaa lausunnossaan, että ”tämä juridinen kytkös vaikeuttaa kustannustehokkaita muutoksia kaikista heikoimmassa asemassa olevien työttömyysturvaan, ja on siten kyseenalainen”.
”Suomeksi sanottuna THL oli siis sitä mieltä,
että kytköksen vuoksi perusturvan tason
nosto on vaikeaa, kun samalla pitää nostaa myös ansiosidonnaista turvaa ja tämä
kokonaisuus tulee maksamaan paljon valtiolle”, Vehviläinen
avaa.”
Työttömyyspäivärahan monet muodot
|
Oikeassa olet. Myös pienimpiä ansiosidonnaisia olisi tosin syytä korottaa. Terveisin ansiosidonnainen brutto 1013e/kk ja netto 760e/kk. Tuonkin olen tosin saanut leikattuna eli neljän viikon välein tilille on tupsahtanut noin 660e. Jippii!
VastaaPoistaAi miksi? Aktiivimalli vai?
PoistaNo mikäpä muukaan. Ja ei, en aktivoitunut enkä aktivoidu millekään käsipäivääkurssille vain leikkauksen välttääkseni.
PoistaMiten voi olla noin suuri leikkaus pienehköstä ansiosidonnaisesta? Minulla se oli hieman suuremmasta ansiopäivärahasta viitisen kymppiä.
PoistaItsekään en ihan periaatteesta kertaakaan edes yrittänyt ns. aktivoitua ryhtymällä yrittäjäksi, "menemällä" töihin tai hakeutumalla huijaus- ja rahastusfirmojen hyödyttömille "käsipäivää"- kursseille. Että sellaiset "aktivoitumisen" vaihtoehdot!
Ehkä ilmaisin hieman epäselvästi. Eli ensimmäiset luvut ovat kuukausikohtaisia koska en jaksanut laskea enkä mennä tarkistamaan mitä se leikkaamaton tuki oli neljän viikon jaksossa. Mutta nyt katsoin ja leikkaamaton tuki olisi ollut 699e/4 viikkoa. Ja leikattuna 666e/4 viikkoa. Eli tuostakin piti vielä 33e leikata.
PoistaPalkkahan oli hieman alle 1500e (työaika noin 83% kokoaikatyöstä jotta sopivasti putosi tuolloin sovitellun piiristä) mutta siitä jäikin käteen ruhtinaallisesti verrattuna tähän julkisissa puheissa kerrottuun suurenmoiseen ansiosidonnaiseen.
Onhan tuo törkeä leikkaus pienestä päivärahasta, eli suunnilleen saman verran kuin työmarkkinatuesta lähtee.
PoistaPienimmät ansiosidonnaiset eivät ole juuri työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa isompia, mikä pitäisi ottaa huomioon mikäli ansiosidonnainen ja perusturva eriytettäisiin toisistaan. Pitäisi olla niin, että tietyn summan alle olevia ansiosidonnaisia korotettaisiin myös, mutta tämä tuskin toteutuisi.
Palkan pitäisi olla vähintään 2000 €, jotta ansiosidonnainen olisi edes kohtalainen. On häpeällistä maksaa vain 1500 €, koska jo 2000 € on pieni palkka.
Kyselin tämän blogin keskustelun innoittamana työssäkäyviltä ystäviltäni heidän palkkaa ja sain vastauksia 2500 - 4000 euroon. Yksi alansa erikoisasiantuntija kertoi tienaavansa jopa yli 5000 euroa, mutta veroprosentti oli hänellä myöskin todella kova.
VastaaPoistaItse tienaan kausityöntekijänä bruttona noin 1900 euroa, josta lähti tänä vuonna veroja 2 %.
En ole liittynyt mihinkään liittoon tai työttömyyskassaan, koska ansiosidonnainen olisi ihan mitätön ja saan Kelan maksaman työttömyys- ja asumistuen lisäksi myös toimeentulotukea, jossa korvataan sähkölaskut, kotivakuutus ja mahdolliset lääkärikulutkin jne.
No tuo palkkanihan on aivan naurettava, mutta pidän silti työstäni ja työkavereistani, joiden kanssa olemme vapaalla myös ystäviä.
Työttömyysaika menee "loman" kannalta, kun on aina edes se kohtuullinen varmuus siitä työn jatkumisesta.
Pienessä palkassa on tosiaan se "etu", ettei siitä mene paljon veroa. Toisaalta sen perusteella ei sitten saa kummoista ansiosidonnaista, kuten toteat.
PoistaItseltäni on edes 2500 € palkka jäänyt vain haaveeksi - olisin todella iloinen, jos sellaisen onnistuisin vielä saamaan (vaan kun en saa mitään, en edes sitä kahta tonnia...)
Itse toivoisin myös pääseväni tuollaiseen kausityösysteemiin. Ja toimisin samoin eli nostaisin työttömyyskausian kaikkia kolmea tukea. Työttömyyskään ei haittaisi jos tietäisi pääsevänsä varmasti taas pian töihin.
PoistaJos asuisin yksin ei minunkaan olisi kannattanut liittyä liittoon. Olisin siitä huolimatta ollut oikeutettu toimeentulotukeen. Huvittavaa oli huomata että työttömyysetuuden noustessa asumistuki tippui ja sen myötä jäisi taas toimeentulotuen alarajan alle. En todellakaan tiedä mistä julkisuudessa esitetyt väitteet ansiosidonnaisten suuruudesta on lähtöisin. Veikkaan ettei niiden esittäjilla ole mitään omakohtaista kokemusta aiheesta.
t. se 1500e/kk tienannut
Kyllä suure(hko)t ansiosidonnaiset ovat ihan todellisia, mutta meille pienipalkkaisille ne ovat utopiaa. Esim. 4000 € palkalla saa bruttona 1900 €, mikä on jo suurempi kuin sinun ja monen muunkin pieni palkka.
Poista