perjantai 27. maaliskuuta 2015

Mitä voimme tästä päätellä?


(Osa erään vuokrafirman nettihakemuksesta)

Etunimi*
Sukunimi*
Syntymäaika*

muodossa 30.12.1980







Onko kyseessä jonkinlainen piiloviesti? 
Onko tuo esimerkkisyntymäaika kenties yläikäraja hakijoille? "Tätä vanhemmat älkää vaivautuko."
Se ainakin vahvasti tulee mieleen!




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Iän kysymisestä työnhaussa ja hakukaavakkeissa tuli mieleeni seuraavaa.
Itse olen poistanut CV:stä iän jo noin kymmenen vuotta sitten.
Samoin olen jättänyt CV:stä pois tiedot, milloin olen valmistunut perusopinnoista (peruskoulut, lukiot tms.) ja kirjoittanut dokumentin siten, että siitä ei voi päätellä ikää. Omalta kohdaltani tämä onnistuu senkin vuoksi, että olen tehnyt yhtä aikaa töitä ja opiskellut. Eli siis valmistuminen yliopistosta viivästyi työnteon vuoksi.

Pointtina siis se, että valmistumisvuosistakaan ei voi CV:stä päätellä minkä ikäinen on.

Tällä pyrin välttämään sitä, että hakemukseni heitetään jo automaattisesti iän perusteella roskikseen :)
Kokeilu se on tämäkin - kaikkea voi yrittää. Mutta omasta puolestani ideana kehotan muitakin vaan jättämään CV:stä ikätiedot pois.
Nyt ihan uutena ideana olen pari kertaa nettihakemuksessa kirjoittanut "piruuttaan" väärän syntymäajan, mikäli sitä kysytään.
Siis joko ihan rutkasti ylä- tai alakanttiin. Esim. yhteen ilmoitin syntyneeni 30-luvulla.
Ihmetelkööt.

Mikäli pyytävät ko. paikkaan haastatteluun aion sanoa, että joko näppäilyvirhe tai sitten kerron, että olen päättänyt, etten kerro ikääni. Ei ole laitonta.

Työnantajalla ei ole oikeutta kysyä esim. henkilötunnusta ennen kuin työsopimus on allekirjoitettu ja silloinkin vain palkanmaksun, verojen ja muiden maksujen suorittamista varten.

Tämä on nyt vain oma ideani ikäsyrjinnän vastustamiseksi.
Jos kaikki hakijat jättäisivät hakemuksista ikätiedot pois, niin syrjiminen muuttuisi hankalammaksi.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Mahdollisessa haastattelussa ikä tulee sitten viimeistään esiin, mutta toki kaikki keinot ovat sallittuja haastatteluun pääsemiseksi.