perjantai 4. lokakuuta 2013

Kyykytettävänä ei ole kiva olla


Kuinka mielelläni olisinkaan tavallinen työssäkävijä, ettei minun tarvitsisi olla työvoimaviranomaisten mielivaltaisen kyykytyksen kohteena! Tällä kertaa sain tällaisen kirjeen TE-palveluista: "Sinä itse olet työllistymisesi tärkein asiantuntija. Matka työn hakijasta työn löytäjäksi vaatii kuitenkin kovaa työtä. Siksi haluamme tarjota tietoa, tukea ja ohjausta työnhakuusi. Tervetuloa päivittämään tietosi TE-toimiston palveluista ja kuulemaan, mitä mahdollisuuksia Tampereen kaupungin TYPA:n palveluista avautuu! (Oikein huutomerkillä...)

No, kiitos nyt oikein paljon, mutta kun tämä ei satukaan olemaan vapaaehtoista. Kirjeessä uhataan, että jos en mene ko. päivänä infoon, jonne minulle on oikein varattu paikka, menetän työttömyysetuuteni määräajaksi. Onko mitään järkeä kiristää ja uhkailla aikuista ihmistä tällä tavalla? Osoitettu päivämäärä ei tietenkään minulle sovi, koska silloin on lasten syysloma ja pieni reissu varattuna jo ajat sitten! Peruutukselle pitää olla olemassa "hyväksyttävä" syy, joksi tuo varattu matka ei tod. näk. riitä. Sitten seuraa työmarkkinatukeni katkaisu määräajaksi eikä siinä vielä mitään, mutta kun juuri syyskuussa työmarkkinatukeni oli aiheetta katkaistu (minulle oli sanottu ettei työnhakua enää tarvitse uusia vaan se pysyy toistaiseksi voimassa, mutta tm-tukeni oli kuitenkin katkaistu, koska en ollut käynyt uusimassa työnhakuani...) Sain tämän asian juuri selvitettyä! Kerran kuussako "työttömyysetuuttani" aletaan sitten jatkossa katkaista?

Mahdollisesti henkilö, joka minulle soitti (kun olin uusinut netissä työnhakuni, joka on voimassa kaksi viikkoa, jona aikana TE-toimistosta otetaan yhteyttä - ja otettiinkin juuri kun kaksi viikkoa oli menossa umpeen) on keksinyt tämän, koska aiemmin olen välttynyt tällaisilta pakko-osoituksilta. Jos minun syyni olla poissa "infosta" ei ole hyväksyttävä, niin harkitsen tosissani työnhakijana olemisesta luopumista ja aidoksi kotirouvaksi ryhtymistä! Tämä kävi jo mielessäni tuon aiemman tm-tuen katkaisun kohdalla... Muutama sata euroa kuussa on toki parempi kuin ei mitään, mutta en jaksaisi enää olla työvoimaviranomaisten armoilla. Kunpa olisin saanut edes jonkun puolen vuoden työpätkän, jolla olisin päässyt takaisin ansiosidonnaiselle. No, ehkä Tampereen kaupungin TYPA: sta löytyy minulle palkkatukipaikka?

7 kommenttia:

  1. Minulle yks työkkärin virkailija ehdotti URAVALMENNUSTA! Tosin tuo tapahtui työajan ulkopuolella, mutta silti. En tiennyt, itkeäkö vai nauraa... Muuten olen tullut siihen tulokseen, kun olen tuon tietyn työkkärin tädin kanssa jutellut (siis edelleen työajan ja -paikan ulkopuolella), että heitä huolettavat vain omat työpaikat ja palkat, työttömille töiden etsiminen on täysin sivuseikka. Se on myös tärkeä jopi, että miten saisi saikuttamalla lomille hyviä jatkoviikkoja. Vähän aina sylettää kuunnella sitä itkua ja hammastenkiristystä, miten kurjaa on TE-toimiston virkamiehellä....

    VastaaPoista

  2. No toivottavasti saat syyn hyväksyttäväksi, kai työttömälläkin on oikeus suunnitella edes jotain kivaa yhdessä perheen kanssa. Miksi ihmeessä tuo järjestetään juuri niinä harvoina koululaisen lomapäivinä. Jos tuo olisi työpaikkahaastattelu tms. ymmärtäisin, mutta jos on pelkkä INFO-tilaisuus, niin eipä varmaaan paljon lohduta jos sen takia menee yhteinen juttu lasten kanssa. Niitä palkkatukipaikkoja tuskin tuolla jaetaan...

    VastaaPoista
  3. TYPA, tuo työvoiman palvelupiste tai keskus, mikä lie, on vihonviimeinen paikka. Tuli tutuksi minullekin aikoinaan. Istuin jossain tilaisuudessa, ja puolilta päivin purskahdin itkuun. Jutut oli NIIN tuttuja jo vuosien takaa, aivan sama oliko siellä vai kotona.

    Ja kyllä nyt luulisi, että siellä tiedetään Treen koulujen loma-ajat. Kiusallaanko ne on sen sille viikolle laittaneet, ettei työttömät vaan salaa matkustele, voi hiivatti, argh...

    VastaaPoista
  4. Ikävä tilanne, toivottavasti perhesyy kelpaa. Onhan niitä infoja siellä moneen kertaan eli jos sallittaisiin vaihtaa infokäynti toiselle viikolle? Ei auta kuin yrittää ja jäitä hattuun asioidessa, vaikka kuinka tuskaannuttaisi.

    Minulle tuli myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa vastaava pakko-info. Johtuu kai kuntakokeilusta tai on joutunut sille kaupungin sakkomaksulistalle, joille kaupungin pitäisi järjestää jotain aktiviteettia (tai muuten maksavat valtiolle sakkona puolet työmarkkinatuesta).

    VastaaPoista
  5. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013100317562732_uu.shtml

    Tiedoksi tännekkin, että THT ry on mukana jne.
    Aluehallintovirasto on paikka, johon hallintokantelu tehdään ja se puuttuu suoraan kunnan asiohin. Kantelu tullaan tekemään THT:n puolesta , mutta toki muidenkin kannattaa se tehdä.


    https://www.facebook.com/tht.ry?fref=ts

    VastaaPoista
  6. Katsotaan, mikä on lopputulos, eli onko syyni "hyväksyttävä" vai ei. En todellakaan haluaisi minkään TYPA:n asiakkaaksi, mutta ilmiselvästi minut pakotetaan sinne. Jos siitä olisi edes se hyöty, että voisin saada palkkatukityön alalta, jota olen viimeksi opiskellut. Tai sitten en saa...

    VastaaPoista
  7. Kannattaa katsoa tämäkin läpi:
    http://www.saunalahti.fi/kvarkki/oikeutta/index.htm

    VastaaPoista