Olen silloin tällöin lueskellut - tai erehtynyt lukemaan - nuorten (tai ainakin minua nuorempien) naisten ns. äitiblogeja. Nämä naiset ovat usein sellaisia, jotka ovat palanneet monen vuoden hoitovapaalta töihin. Heistä työ, jonne ovat palanneet, ei enää olekaan kivaa, mukavaa, haasteellista, tyydyttävää tms. No voi voi - on se "kovaa", kun työpaikka on odottanut vuosikaudet eikä siellä sitten enää viihdytäkään! Tähän tyyliin: "Kävin tänään töissä, ja samalta paskalta se vaikuttaa vähän kiiltävämmässä paketissa."
Onko ihminen koskaan tyytyväinen - tai koska ihminen on tyytyväinen? Joillakin on varaa valittaa, toisilla ei ole edes varaa valita... Viime aikoina minulla on (taas kerran) ollut erityisen vaikeaa työttömyyden sietämisen kanssa - kateellisuus työllisiä kohtaan on huipussaan!
Bloggaajaäidit myös kirjoittavat joistain trendilastenvaunuista ja latten siemailusta. Eipä ollut minulle kumpikaan niistä tuttua omien lasteni ollessa vauvoja/ pieniä - eikä siitä ole vasta kuin runsaat kymmenen vuotta aikaa. Niin se maailma muuttuu nopeasti.
Tässä asiaa työtyytyväisyydestä - ja tyytymättömyydestä:
http://yle.fi/uutiset/pysyva_henkilosto__voimavara_vai_leipaantyneita_sinnittelijoita
Olen kovin kade uutisen viimeisessä kappaleessa mainitulle henkilölle ja hänen pitkille työsuhteilleen. Minuakin kiinnostaisi erittäin paljon myyntilupa-assistentin työ! En ole koskaan onnistunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan saadakseni mitään noin kiinnostavaa työtä - toisaalta olen kai roikkunut liian kauan kiinni entisessä työnkuvassani?
Tuo työssäkäyvien valitus ja marmatus on minustakin välillä lähes sietämätöntä. Sen puoli vuotta kun kun sain olla töissä,jouduin joka h***tin aamu kuuntelemaan bussissa naapurini itkua ja hammastenkiristystä, miten hirveää sen työ on. Tyypillä on vakituinen virka TE-toimistossa. Välillä oli lähellä, etten sanonut todella suoria sanoja, mutta en uskaltanut juuri hänen työpaikkansa takia! En erehtynyt kertaakaan purnaamaan mistään omassa työssäni, yritin joka hetki muistaa, miten ihana asia, kun saa aamulla lähteä duuniin. Silloinkin, kun oli helteet ja muut viettivät kesälomia. Päällikkö mainitsi asenteestani läksiäispuheessakin :D No, mutta kaikki on tosiaan suhteellista eikä monella työssäkäyvällä ole näköjään sen vertaa tunneälyä, että valittaisi töistänsä edes jollekin muulle kuin pitkäaikaistyöttömälle.
VastaaPoista
VastaaPoistaJuu niin on. Ja ne joilla on työtä, eivät voi käsittää, että töiden saaminen voi olla oikeasti vaikeaa tai mahdotonta. Työssäkäyvillä on kuitenkin mahdollisuus valita, työttömäksi pääsee kyllä.
Hei.
VastaaPoistaKiitos blogistas! On ollut lohdullista lukea, että joku muukin tuntee samoin kuin itse nelivitosena, koulutettuna työttömänä tunnen. Aina uudestaan viriävä, mutta alati himmenevä toivonkipinä, epäonnistumisesta seuraava pettymys, aina uuden "kiitos mutta ei kiitos" -vastauksen vaikutus toivottomuuden kasvuun, näköalattomuus, turhautumisen ja merkityksettömyyden tunteet, alituinen rahapula, yhteiskunnan "almujen" varassa elämisestä seuraava ahdistus, pelko siitä, ettei tämä tästä ehkä koskaan muutukaan...
Blogissasi kertomat tuntemukset ovat varmasti kovin tuttuja myös suurelle joukolle muita ihmsiä. Ja se joukko kasvaa kaiken aikaa.
Saisinko linkittää blogisi Facebookin Kuka kuuntelee köyhää -ryhmäläisille? Ryhmässä keskustellaan paljon juuri samoista asioista, joista sinä kerrot.
terveisin
Annika Holmsten
Kiitos kommentistasi, Annika!
VastaaPoistaSaat toki linkittää blogini Facebookin ryhmään (itse en ole Facebookissa, mutta ei se mitään).
TOIvoton työtön,
VastaaPoistaKiitos vastauksestasi! Mainitsemassani ryhmässä on 940 jäsentä, joista moni saattaa jo kuulua blogisi lukijoihin, mutta muutama lisälukija tuskin pahaa tekee. Kirjoitat ja kuvaat tilannettasi todella hienosti. Oletko ajattelut vaihtaa alaa kirjoittamiseen? Sinulla olisi lahjoja... Ja kirjoittaessa ei tarvitse olla se ihannetyötekijä: sosiaalinen, seurallinen, kaiken aikaa äänessä oleva egosentrinen kohkaaja. Että sikälikin saattaisi sopia sinulle :)
Kaikkea hyvää syksyysi toivoo
Annika
Olisikin hienoa, jos blogillani olisi yli 900 lukijaa - not gonna happen... Jo pelkästään blogimaailmasta löytyy huomattavasti minua parempia kirjoittajia, joten ei suuri keskinkertaisuus kirjoittamisella(kaan) menestyisi.
VastaaPoistaToki minulla ei olisi mitään sitä vastaan!
Kyllä ne, joilla on työpaikka, ymmärtävät hyvin, ettei työpaikan saaminen ole helppoa. Ei kaikille työssä oleville se työapaikka ole tippunut kuin manulle illallinen. Ei tämä nyt niin voi mennä, että työssä käyvä ei saisi valittaa työstään sen takia, että toiset ovat työttöminä - tämähän olisi työnantajan ilo eikä mitään epäkohtia tarvitsisi koskaan korjata. Samalla logiikalla ei työttömätkään saisi valittaa, koska on paljon maita, joissa työtön ei saa mitään rahaa mistään. Ja onhan se oikeasti rankkaa käydä töissä ja viedä pieni lapsi hoitoon, mitä sitä väheksymään. Harvalla on kuitenkaan mahdollista tehdä sellaista valintaa, että heittäytyisi pois oravanpyörästä. Rahastahan tässä on kysymys kaikkien kohdalla.
VastaaPoistaEdelliseen kommenttiin viitaten: kannattaisi kuitenkin työssä käyvien miettiä, kenelle valittaa eli työtön ei ole se paras yleisö. Osoittaa todellista tunneköyhyyttä ja sydämen sivistyksen puutetta valittaa työttömälle oman työnsä nurjista puolista. Äly hoi!
VastaaPoistaJa sille työnantajan edustajalle tai pomolle tai työkavereille kannattaa puhua, jos työpaikassa jokin mättää, eipä se työtön pysty jonkun toisen työpaikan epäkohtia korjaamaan.
Ja ei työtön yleensä valita asioistaan toisten maiden työttömille, siis sellaisille, jotka eivät saa muualla mitään korvauksia...
Haluaisin niin nähdä nämä työssäkäyvät valittajat yt-neuvottelujen jälkeen pitkäaikaistyöttöminä, ehkä silloin tajuaisivat, että ei olisi kannattanut työttömälle valittaa työn kurjuudesta. Olkoot itse vuosikausia työttöminä, olisi kiva nähdä, miten sitten suu pannaan...
Sopivasti onkin seuraavan postaukseni aiheena työssäkäyvien "raportointi" töistään työttömälle, jota ei tod. kiinnosta!
VastaaPoista