sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Yli 45 vaan ei 55

Eilen 19.10 Ylen uutisissa kerrottiin työttömyyden pitkittymisestä eli siitä, että nykyisin ollaan entistä pitempiä aikoja työttömänä. Keskimääräinen työttömyysaika on 43 viikkoa (onpa kauhean pitkä...) Uutisessa todettiin, että yli 55-vuotiaat ovat jopa puolitoista vuotta työttömänä (eli heidän tilanteensa työmarkkinoilla on "huolestuttava")! Ei tuossa vielä mitään, mutta kun minä olen alle 50-vuotias ja ollut jo yli neljä vuotta työttömänä. Työttömyystilastoista olin pois välillä vuoden verran, koska en ollut virallisesti työttömänä ollessani typossa opiskelemassa. Ennen typoa olin ollut (virallisesti) 2,5 vuotta työttömänä ja nyt taas typon jälkeen (virallisesti) runsaan vuoden. Tähän verrattuna 43 viikkoa tai 1,5 vuotta on lyhyt aika! Minun tilanteeniko ei ole huolestuttava - tai ehkä se sittenkin on, koska olen nyt joutumassa jo aiemmin mainitsemaani kuntakokeiluun.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nauroin itsekin tuolle samalle jutulle, olen alle 40 ja ollut 5 vuotta työttömänä.

Eräs ihmeellisyys on Typa jonka kouriin jouduin. Etsin töitä, työharjoittelupaikkaa, palkkatukitöitä, "oikeita töitä", oppisopimusta ja mitä tekee typ? Kieltäytyy hakemasta minulle edellä mainittuja töitä koska heidän mielestään pitäisi ensin tutkia psyykkinen työkuntoni ja jotain itsekunnioitusta sentään pitää työttömälläkin olla joten en suostu moiseen... pitääkin tutkiskella koko blogisi - niiiiiiiin tuttua niin tuttua juttua

Anonyymi kirjoitti...

Sama kommentoija jatkaa että näette varmaan maailmankaikkeuden harvinaisimman ja sukupuuttoisimman lajin edustajan tässä. Hän kuuluu lajiin jonka mukaan ei ole normaalia jakaa päänsä sisäisiä tietoja muiden ihmisten kanssa ja että psykologilla/psykiatrilla/terapiassa käynti ei ole yhtä arkista kuin lääkärissä käyminen. Näitä lajin edustajia taitaa olla elossa tasan yksi, minä =(

4* kirjoitti...

Olen alle 45 ja ollut työtön yli 6 vuotta, en tosin yhteen kyytiin. Tilastot valehtelevat, koska toimenpiteillä katkaistaan työttömyys välillä. Minäkin kai olen virallisesti nyt ollut vain 10 kk työtön, koska olin viime syksynä 2 kk omaehtoinen opiskelija. Oikeasti olen mielestäni ollut vuodesta 2008 koko ajan työtön, ei pari silppupätkää tai kurssit sitä miksikään muuta.

Jos joku epäilisi psyykkistä työkuntoani, niin läiskäisin eteen avoimen opintosuoritusotteen. Yleensä katsotaan, että jos pystyy opiskelemaan ja suorittamaan, niin on lääketieteellisesti päänuppi ihan kunnossa.

Vähän ihmetyttää että on siis terveydenhuollossa ylimääräisiä resursseja ryhtyä haastattelemaan tai testaamaan (?) onko työtön psyykkisesti työkunnossa. Kun muut valittavat ettei pääse psykologi/psykiatri/lääkärille vaikka olisi ongelmia, joihin tarvitsisi apua. En ymmärrä. Ja huolestuttavaa mitä leimaa yritetään lyödä toisen otsaan kun ongelmana on vain työpaikan ja palkan puute.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Työ on eräs mielenterveyttä edistävä tekijä - työttömyys sen sijaan ei ole... Työssäkin voi olla mielenterveys koetuksella, kun on tarpeeksi paska työyhteisö tms.

Toisaalta työttömänä oleminen ei tarkoita, että henkilöllä olisi psyykkisiä ongelmia tai että työttömyys johtuisi niistä!

Anonyymi kirjoitti...

Ai että työttömän psyykkinen työkunto pitää tutkia? Mites työllistettyjen kun työelämä on täynnä psykoja ja narsisteja!

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse vähän vaille 50, 2 vuotta työttömänä ollut. Viimeisten kuukausien aikana minulle on alkanut selventymään, etten ikina enää töitä saa, vaikka kovin yritänkin tuon ajatuksen pitää loitolla ja kurissa.

Huomaan, miten masennus on saamassa otetta minusta enemmän ja enemmän, ei auta liikunta tai positiivinen ajattelu, tuntuu kuin olisi vajoamassa suohon, josta ei ole poispääsyä, eikä voimaakaan siihen vajoamisen estämiseen.

Miten te muut taistelette masennusta vastaan?

TOIvoton työtön kirjoitti...

Olen jo useasti itsekseni ihmetellyt sitä, miksi en ole (vielä tähän mennessä) masentunut työttömyydestäni. Minulla on kuitenkin elämässäni kokemusta kahdesta masennusjaksosta. Joku tuntematon tekijä on pitänyt pääni pinnalla, niin etten ole vajonnut masennukseen. Positiivinen ajattelija en ole ollut koskaan enkä sellaiseksi enää muutukaan.

Yksi hyvin tärkeä asia on mikä tahansa mielekäs tekeminen, jota pitää keksiä vaikka väkisin! Opiskelusta on aina iloa, vaikka se ei työllistäisikään. Kirjojen lukeminen on aina mielekästä, ja varmasti myös tämän blogin kirjoittaminen on auttanut välttämään masentumista. Nämä mielekkäät puuhastelut eivät tietenkään enää auta, jos on jo masentunut...