Ensin odottelin viikonlopun + kolme päivää haastattelussa käyntini jälkeen
tietoa päätöksestä ja sittenhän se tuli ja epätietoisuus loppui siihen; niin
taas kerran kävi, ettei minua valittu hakemaani työpaikkaan. Miksi sitten edes
pääsen haastatteluihin vai onko minun haastatteluun kutsumiseni aina vahinko
(ainakin se on ihme iästäni ja pitkästä työttömyydestäni johtuen)? Tuntuu ettei
minulla todellista työllistymismahdollisuutta loppujen lopuksi kuitenkaan ollut!
Minulle vain ei ole paikkaa tässä maailmassa eikä minua tarvita työelämässä.
Hyvin masentavahan tilanteeni on eikä tästä näytä mitään ulospääsyäkään olevan.
Työttömyys,
turhautuminen ja tylsistyminen jatkuvat päivästä toiseen, viikosta toiseen,
kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen…
Jälleen kerran on vahvistunut, etten ole se paljon puhuttu
niin kutsuttu hyvä
tyyppi. En sitten varmaankaan olisi sopinut porukkaan eikä minulla olisi
ollut mitään tarjottavaa tai annettavaa yritykselle jatkossa tämän projektiluonteisen tehtävän,
johon hain, päätyttyä? Elämäni olisi työllistyessäni vaikka voinut muuttua mielekkää(mmä)ksi, mutta ei sitten – ei väkisin!
Ei koskaan eikä ikinä!
No voi hitsi!
VastaaPoistaOnkohan se muuten niin, että yritykset kutsuvat haastatteluun kiintiön mukaan myös yli 40v tai yli 50v vuotiaita, niin pääsevät sitten sanomaan, että heillä on tarkoitus työllistää vanhempiakin, mutta ei löydy sopivia.
Tuohon tulokseen tulin, kun tuttavani, joka täyttää tänä vuonna 50v on käynyt viime vuonna alvariinsa haastatteluissa, mutta töttömänä hän on ollut jo muistaakseni jo yli neljä vuotta.
Älä lannistu vielä!
Jos sua yhtään lohduttaa, niin et ole ainoa.
VastaaPoistaTäällä samassa kelkassa... Kirjoituksesi olisi voinut olla itseni kirjoittama :(
VastaaPoistaKoetetaan jaksaa.
Lauantaina kun voitan Lotossa, palkkaan sinut heti ja perustan firman joka auttaa kaltaisiamme.
VastaaPoistaTerveisin pitkäaikaistyötön
Loysin blogisi hiljattain. Sita on lohduttava lukea koska olen itse aivan samassa tilanteessa. En tietysti toivoisi etta sina koet samaa kuin mina mutta se etta joku ymmartaa niin taysin milta tuntuu se helpottaa.
VastaaPoistaItse sain eilen tiedon etten tullut valituksi yhteen paikkaan jossa kavin haastattelussa viime viikolla. Itse asun ulkomailla ja itsekin olen miettinyt etta silloin joskus kun haastatteluun paasen niin kutsutaankohan minun vain siksi etta samalla saadaan ns. kaksi karpasta yhdella iskulla eli 'vanha' ja vahemmistoon kuuluva ulkomaalainen niin ei voida syyttaa ika- eika rotu/kansallisuussyrjinnasta.
Olen tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Seuraavia lausuntoja tulee aika usein rekrytoimistojen puolelta:
VastaaPoista1) Mika on tilanteesi? Etko siis ole ollut toissa xx.xx.xxxx jalkeen? Yksikin konsultti tanaan nauroi puhelimissa etta 'oho, onpas pitka aika!' ja naurut siis paalle. Teki mieli lyoda luuri korvaan. En niin tehnyt mutta sanoin puhelun lopussa etta sen verran palautetta sinne pain etta ei ole kovin soveliasta nauraa kandidaateille jotka ovat olleet tyottomana jonkin aikaan. Konsultti puolestaan loi silloin luurin minulle korvaan. Eli hehan ovat jumalia koska heilla on kaikki valta kasissaan ja he saavat siis mielestaan kohdella tyotahakevia miten sattuu. Eivat kylla saa.
2) Firmat hakevat ihmisia joilla on vakaa tyohistoria. Lue: ilman katkoja ja monen vuoden tyorupeamia saman tyonantajan hommissa. Lue: patkatyolaiset alkaa vaivautuko. Ihmetyttaa vain tama ihmisten pussissa elaminen eli ihan kuin osalta olisi taysin mennyt ohi etta patkatyot ovat jo vuosia olleet monen arkipaivaa. Mutta hei, sehan tarkoittaa naiden ihmisten mielesta sita tietysti etta he ovat niin paljon parempia koska ovat aina olleet vakityossa. Vain luuserit tekevat patkatoita koska eivat muita saa. Muistan kerran yhdessa tyopaikassa kun pomo oli rekrytoimassa ja oli sanonut talon sisaiselle rekytoijalle etta han ei halua CV:ta patkatyolaisilta. Kun rekrytoija kysyi miksi, pomo sanoi etta 'eivathan nama patkatyolaiset voi olla mitenkaan hyvia tyontekijoita koska miksi he muuten tekisivat patkatoita? Rekrytoija taman minulle kertoi. Siita tuli huippufiilikset koska olin ko. firmassa itsekin tilapaisella sopimuksella eli siihen kuoli minun haaveeni etta voisin sielta koskaan vakiduunia saada. Eika pomo ainakaan minulle ollut koskaan negatiivista palautetta antanut, painvastoin.
Nyky-yhteiskunta on jakautunut kahteen: ykkosluokan vakityontekijat ja kakkosluokan patkatyolaisiin. Ja kun kerran tuohon jalkimmaiseen joudut, siita on vaikea paasta takaisin ykkosluokkaan koskaan takaisin. Jostain syysta firmat ajattelevat etta vaikka CV:sta loytyy vakiduuneja ja patkatoita, vakiduunia et enaa hallitse et sitten millaan. Ihmisten aivojen pienuus ja arrogantti kaytos on jotain kasittamatonta.
3) Pitaa olla tyossa toita hakiessaan. Jos et ole toissa tyonhakuhetkella, vaikeaksi menee. Joskus mietityttaa etta onko se jonkinlaista kateutta siita etta joku toinen voi valilla levahtaa tyoelamasta ja siksi ei kiusallakaan paasteta toihin takaisin? Esim itse en ole ikina ollut aitiyslomalla vaikka lahentelen 50 eli miksi muutaman vuoden poissaolo toista on niin hirvea juttu kun suurin osa naisista on paljon kauemminkin ollut poissa tyoelamasta.
Hohhoijaa. Tsemppia kaikille, kaikesta huolimatta.
Kyllä melkein tuli itku silmään kun luin kirjoituksesi. Ei ole todellakaan helppoa kun vastentahtoisen työttömyyden lisäksi ne työssäkäyvät katsovat kieroon ja pitävät huonompina. Itse en ole oikeastaan edes päässyt 27:stä ikävuodesta huolimatta aloittamaan kunnolla työelämääni. Työhistoriani koostuu kesätöistä, ja yhdestä reilun vuoden pituisesta osa-aikatyöstä. Kun hoitovapaan jälkeen lähdin opiskelemaan toista alaa ei ole mitään töitä valmistumisen jälkeen löytynyt. Itse ajattelen, että edellinen ammattini ja sen alan työt ovat se syy miksi minua ei palkata (työkokemuksen puutteen lisäksi). Haastattelussa kun on tämä työhistoriani tullut esille (siellähän se cv´ssä on ollut, joten ei luulisi yllätyksenä tulevan), niin ilmeet ovat kyllä muuttuneet samantien. Ja ei, en ole saanut yhtäkään näistä työpaikoista. Kun on 16 vuotiaana valinnut opiskelun tekniikan alalta ei hyppy liiketalouden puolelle sitten onnistunutkaan.
VastaaPoistaYritetään kuitenkin vielä pysyä selväpäisinä, ja edes yrittää hakea töitä, vaikka kuinka tietää että se on turhaa.
Kyllä minä tälläkin hetkellä mietin, että miksi edes mitään yritän, koska lopputulos näyttää olevan aina sama. Ensin haastattelukutsun tullessa herää toivo ja innostus, mutta haastattelun jälkeen seuraa musertava pettymys.
VastaaPoistaMe pitkäaikaistyöttömät olemme todellakin kolmannen luokan kansalaisia eikä meitä tosissaan kukaan ole työllistämässä...
Tietenkin kaiken tämän lisäksi yritysten rekrytoijat palkkaavat kaltaisiaan. "Yritysmummolle" ei nyt sattunut olemaan nuorten miesten porukassa tarvetta - enkä minä sellaisen asemaan haluaisikaan.
Kiitos, kun ymmärrätte!
Usein patkatyolaisena ollessani olen tormannyt tokeroihin virheisiin joita se vakityontekija jota minua on palkattu korvaamaan on tehnyt. Usein on ekat muutama kk mennyt naiden virheiden korjaamiseen niin etta itse ns kehitystoihin ei ole ehtinyt paneutumaa lainkaan. Eli siina sita sitten ihmettelee etta miksi ne jotka eivat selvastikaan eivat ammattiaan osaa saavat olla vakiduunissa, ja itse joka osaa tyon paremmin saa vain armopaloja patkatoiden muodossa. Pistaa todella vihaksi. En tarkoita etta itse olisin taydellinen mutta tahan olen tormannyt useamman kerran.
VastaaPoistaJa sitten ne jatkuvasti saikuttelijat ja vasymystaan toihin valittajat. Tekisi mieli sanoa etta mina kylla mielellani otan tyopaikkasi ihan vakuitellakin pohjalla jos et itse ole siita kiinnostunut. Se ettei yhtaan ajatella nenaansa pidemmalle vaan valitetaan patkatyolaiselle sita sun tata. Tekisi tosiaan mieli sanoa naille valittajille etta kuule, koitapa tyota vailla olevana muutama vuosi, ehka se sinunkin motivaatiotasi vahan parantaisi.
Kaikille noille rekrytoijille, valittajille ja saikuttelijoille toivon etta menettavat tyopaikkansa jotta tutustuvat elaman realiteetteihin ja tipahtavat norsunluutornistaan maan pinnalle. Siis ihan tosissaan.
Siitä olen täysin samaa mieltä, että miksi niin moni ei-ammattimainen ihminen saa vakityön ja sen vielä pitää. Henk.koht tunnen näitä työntekijöitä, jotka esim. selaavat lehtiä/nettiä suurimman osan työpäivää (minun entinen harjoitteluohjaaja oli tämmöinen, yli 20v samassa työpaikassa, mutta silti päivittäin on kysymässä pomoltaan miten joku asia tehdään). Tiedän yhden joka juo joka päivä niin ettei ole lähes koskaan ajokunnossa(ei tosin ajakaan autoa), ollut kymmeniä vuosia samassa työpaikassa, jossa yt-neuvotteluja ollut muutamia kertoja ja aina on saanut pitää paikkansa, hänen pomonsa tietää tästä juomisesta mutta ei kuulemma haittaa niin kauan kuin hoitaa hommansa. Tiedän myös yhden, joka on usein sairaslomalla, tosin aina ihan oikealla syyllä. Tämä sairaslomalla usein oleva ei niin minua "ota päähän", mutta se kyllä että tälläiset alkoholistit ja laiskottelijat saavat pitää vakityönsä, ja me jotka oikeasti haluaisimme tehdä työtä ja varmaan olisimme tuottavampia ym. emme saa työtä hakemisesta huolimatta Kaiken lisäksi saamme vielä kuulla olevamme laiskoja, koska ainahan tekevälle töitä riittää..
VastaaPoistaHyviä kommentteja. Mulla on sama peli kun yhdellä teistä. 27-vuotta ikää ja elämän kaikki tähänastiset työt on kesätöitä, vaikka koultuskin on amk sta. 5 viime kesää saanut olla tosin samalla työnantajalla, mutta joka syksy potkitaan uskollisesti pois. Vituttaa myös se, että tietyillä henkilöillä tulee aina samaan aikaan vuodesta selkä kipeäksi tai muuta keksittyä paskaa ja silti heillä on vakkaripaikat. Onnea kaikille jatkoon.
VastaaPoistaVielä se onnistaa saatana.
Kyllä on monenlaista hiihtäjää työelämässä tullut eteen eivätkä useat heistä todellakaan olisi työpaikkaansa ansainneet. Perseennuolennan taito on olennainen työelämässä menestymisen kannalta.
VastaaPoista