perjantai 11. tammikuuta 2013

Jälleen yksi

Koko aamupäivän tänään hermoilin (tosin aika lievästi, mutta kuitenkin) iltapäivän työhaastattelua. Sama kuvio toistuu: pieni jännitys ennen haastattelua ja suuri pettymys haastattelun tuloksen selvittyä. Raskastahan tämä jatkuva toivon ja pettymyksen vaihtelu on...

Tämänpäiväisen haastattelun tulos ei tietenkään ole vielä selvillä, mutta valmistaudun taas sietämään pettymystä. Kyseessä on vuokratyö, ainakin aluksi.  Ennen joulua kävin jo rekrytointifirmassa juttusilla tähän työhön liittyen. Haastattelu (haastattelijoina kaksi noin kolmekymppistä miestä) sujui periaatteessa ihan hyvin, mutta luultavasti Joku Toinen Haastateltu vie tälläkin kertaa voiton. Melkein heti haastattelun alussa toinen haastattelija totesi heidän hakevan ennen kaikkea ns. hyvää tyyppiä. Jaaha, se siitä sitten? (Ihmettelen yleensäkin, miksi nuoret miehet palkkaisivat joukkoonsa "vanhan tädin"? Lienevätkö vitsailleet keskenään yritysmummosta?) Hiostavia kysymyksiä riitti tyyliin: Oletko looginen ajattelija vai otatko huomioon myös päätöstesi vaikutukset muihin ihmisiin? (Ovatko nämä kaksi asiaa edes jotenkin vastakkaiset?)  Oletko enemmän introvertti vai ekstrovertti? (Mitäpä luulisitte?) Suunnitteletko tekemisesi etukäteen vai alatko vain tehdä sen kummemmin suunnittelematta? jne. Haastattelun loppupuolella: vieläkö haluaisit tulla meille töihin vai vedätkö hakemuksesi tässä vaiheessa pois? No kyllä en vedä!

Tällaista tämä on. Ääh. Ei oikein vanha aina jaksaisi... Alan jo epäillä mahdollista pärjäämistäni töissä, jos sellainen tilanne vielä tulisi että töihin pääsisin. Tämänkertainen tarjolla oleva työpaikka olisi kieltämättä melko haasteellinen, koska siellä työskennellään uuden teknologian ja uuden innovaation parissa. Lisäksi jouduin kertomaan etten ole tehnyt vastaavaa hommaa koskaan täysin alusta asti vaan olen vain päivittänyt ja tehnyt jo olemassa olevien pohjalta, joten sekin saattaa vaikuttaa valintaani negatiivisesti. Hakijoiden joukossa on todennäköisesti kuitenkin sellainen henkilö, jolla on enemmän ja parempaa kokemusta ko. tehtävästä. Maanantaina sitten lienen viisaampi siitä, miten kävi?

4 kommenttia:

  1. Eipä ole kuulunut vielä mitään, vaikka eilen maanantaina "piti" ilmoittaa!

    VastaaPoista
  2. Niin siinä sitten kävi, että ensin pidettiin pimennossa ja sen jälkeen kaadettiin päälle paskaa!

    VastaaPoista
  3. Olin itse samassa piinassa vuosia. Sain lopulta kuitenkin pätkätöitä vuokrafirmalta ja lopulta heidän kauttaan vakituisen paikan.. Tsemppiä!

    VastaaPoista